Kaupunki

Tänne länsimetron miljoonat menevät – yksi vessakoppi maksaa kymmeniätuhansia, hissit ja liukuportaat 24 miljoonaa euroa

HS selvitti, kuinka länsimetron miljardikustannukset jakautuvat.

Se on ihan tavallinen yleisökäymälä: teräksinen, itse lukkiutuva ja peseytyvä. Hintaa kopille kertyy noin 29 000 euroa. Niitä tulee länsimetron uusille asemille yhteensä 33 kappaletta ja ne maksavat yhteensä 960 000 euroa.

Karkeasti laskettuna käymälöiden hinta on alle promillen yli miljardin hintaisesta metrosta – lillukanvarsia joku sanoisi.

Jopa infonäyttöihin menee enemmän rahaa, miljoona euroa. Savunpoistopuhaltimet maksavat kolme miljoonaa euroa, hisseihin ja rullaportaisiin uppoaa 24 miljoonaa.

Länsimetro on tällä hetkellä arvioitu 1,186 miljardin euron kokonaisuudeksi – joku voisi pitää summaa tähtitieteellisenä.

Vain kourallinen ihmisiä tietää, mihin kaikkeen länsimetron rakentamiseen kulutetut miljoonat oikein menevät.

Edes rahoituksesta päättävät poliitikot eivät tiedä, miten kulut ovat jakautuneet.

Tämä johtuu siitä, että kaupungin puolelta hankkeesta vastaa Länsimetro Oy eli yhtiö, jolla ei ole velvollisuutta antaa yksityiskohtaisia tietoja kuluista. Lisäksi rakentamista luotsataan paljolti yksityisen konsulttiyrityksen Swecon toimistosta käsin.

Espoossa ja Helsingissä onkin päädytty erikoiseen tilanteeseen. Kaupunginvaltuustot – joiden ainakin teoriassa tulisi olla kaupunkien ylimpiä päättäviä elimiä – siunaavat säännöllisin väliajoin länsimetron kasvavat kustannukset, tietämättä kovinkaan tarkasti mistä kustannusten nousu johtuu ja mihin tarkalleen ottaen päättäjien sinne osoittamat rahat kuluvat. Hankkeen kulueristä ei ole lisärahoituspäätösten yhteydessä esitelty kovinkaan yksityiskohtaisia tietoja.

Tämä ei välttämättä tarkoita, että Länsimetrossa olisi kulutettu rahaa väärin. Se tarkoittaa, että kukaan ei voi tietää, miten rahaa on kulutettu.

 

Edes rahoituksesta päättävät poliitikot eivät tiedä, miten kulut ovat jakautuneet.

HS avaa nyt suurimpien kustannusten jakautumista länsimetron rakentamisessa. Kustannusten avaaminen ei ole helppoa, sillä hanke on pirstaloitunut pieniin osiin ja suuri osa sen valvonnasta tapahtuu Swecossa.

Länsimetro koostuu 281 erilaisesta urakasta, sopimuksesta ja tilauksesta.

Eniten rahaa menee rakennusliikkeiden urakoihin. Niistä kalleimmat ovat louhinta sekä metroasemien ja -tunnelien rakentaminen.

Pelkästään metrotunnelien ja -asemien louhiminen ja rakentaminen ovat tulleet maksamaan 682 miljoonaa euroa. Varsinaisen tunnelin ja asemien tekeminen ovat siis suurin maksuerä hankkeessa.

Länsimetron hinnassa on 337 miljoonan euron edestä sellaisia töitä, jotka ovat tulleet tekijöille yllätyksenä rakentamisen ollessa jo käynnissä. Ne ovat lisätöitä, joista on päätetty matkan varrella.

Tällaisia ovat olleet esimerkiksi louhintatyöt, sillä kallion laadusta on löytynyt matkan varrella yllätyksiä.

”Ihan joka kohtaa ei ole voitu poraamalla tutkia etukäteen”, sanoo Länsimetron toimitusjohtaja Ville Saksi.

”Vaikka suomalainen kallio on otollista louhinnalle, löytyy sieltä aina yllätyksiä. Lisäksi tässä on kuitenkin tehty tunnelia myös merellisessä maailmassa. Siitä ei koskaan tiedä, mitä siellä tulee vastaan.”


Odotettua enemmän on tullut maksamaan myös suunnittelu, jonka hinta on lähes tuplaantunut sen jälkeen kun rakentaminen aloitettiin. Myös sähköurakoihin, tietojärjestelmiin ja lvi-urakoihin on kulunut kulunut yhteensä yli 70 miljoonaa euroa enemmän kuin alun perin budjetoitiin.

Metrohanke on kestänyt lähes kymmenen vuotta. Sinä aikana tekniikka on kehittynyt ja viranomaisten vaatimukset esimerkiksi turvatoimista ja asemien esteettömyydestä ovat lisääntyneet.

Vielä hankesuunnitelmassa vuodelta 2007 oli luontevaa tehdä yksi esteetön sisäänkäynti kullekin metroasemalle, mutta työn edetessä vaatimukset kiristyivät. Nyt kaikkien sisäänkäyntien tulee olla esteettömiä.

Myös rakentamisen viivästyminen nostaa kustannuksia, sillä se tarkoittaa lisätyötunteja. Ne ovat kalliita.

Alun perin länsimetron liikenteen piti alkaa viime elokuussa. Joulukuisen arvion mukaan liikenne saattaa käynnistyä osittain huhtikuussa.

 

Metrohanke on kestänyt lähes kymmenen vuotta

Rakennuttajakonsultti Swecolla on hankkeessa suuri rooli – jopa varsinaista metroyhtiötä merkittävämpi. Se vastaa hankkeen eteenpäin viemisestä.

”Swecolla on viisinkertainen määrä ihmisiä töissä tässä kuin meillä Länsimetrossa”, huomauttaa Saksi.

Työn rahallinen arvo on joissain kymmenissä miljoonissa. Tarkkaa hintaa Länsimetro Oy ei halua paljastaa.

Rakennuttamisen palvelut maksaa kuitenkin kaikkiaan yhteensä 63 miljoonaa euroa. Alkuperäisessä kustannusarviossa rakennuttamisen palveluihin oli laskettu kuluvan 36 miljoonaa euroa.

”Se on suurimmaksi osaksi Swecoa”, Saksi sanoo.

”Rakennuttamisen palveluiden kustannuksista suurimman osan syö Länsimetro Oy:n ja Swecon palkkakustannukset. Siitä voi päätellä mitä hintaluokkaa se on.”

Metron kustannuksista on valmistumassa selvitys.

Sitä odotetaan julkistettavaksi vielä kuunvaihteessa. Länsimetron hallitus käsittelee selvitystä kokouksessaan tammikuun lopussa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kynttilämeri valaisi pimenevää Turkua, kun kaupunkilaiset kokoontuivat muistamaan puukotusiskun uhreja – ”Tunnelma on epätodellinen”

    2. 2

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      Terrorismi kurottaa Marokosta eurooppalaisiin kaupunkeihin jihadistijärjestöjen mukana – suurin osa Isisin vierastaistelijoista oli viime vuonna marokkolaisia

    5. 5

      Vakava väkivaltarikos Vaalimaalla – Poliisi tavoittanut epäillyt miehet

    6. 6

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    7. 7

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    8. 8

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    9. 9

      Mitä Isis haluaa? – Terroristit tappavat viattomia ihmisiä, mutta umpimähkäisellä väkivallalla on myös laajempia tavoitteita

    10. 10

      Putkiremonttien määrä kaksinkertaistuu seuraavan kymmenen vuoden aikana – Kannattaako asunto myydä ennen remonttia vai vasta sen jälkeen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    7. 7

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    8. 8

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää