Kaupunki

Käräytä rikoksia tekevä pomosi tai kollegasi – Helsinki avaa ilmiantopalvelun

Julkisuuteen tuli viime viikolla tieto Helsingin opetusvirastossa paljastuneesta miljoonien eurojen korruptioepäilystä. Kaupunki on suunnitellut viime syksystä saakka ilmiantopalvelua, jolla pystyisi ilmoittamaan anonyymisti väärinkäytöksistä.

Helsinki ottaa käyttöön vihjelinjan, jonka kautta kuka tahansa voi ilmoittaa nimettömästi kaupungin työntekijöiden ja työnjohdon mahdollisista väärinkäytöksistä.

Julkisuuteen nousi viime viikolla vakavia korruptioepäilyjä, joiden mukaan Helsingin opetusviraston entinen tietohallintopäällikkö Hannu Suoniemi veti vuosina 2006–2016 välistä rahoja, joilla oli tarkoitus ostaa esimerkiksi tietokoneita ja tabletteja Helsingin kouluihin.

Poliisi epäilee Suoniemen hankkineen jopa useiden miljoonien eurojen taloudellisen hyödyn. Viime vuonna opetusviraston turvapäällikön tehtäviin siirtynyt Suoniemi on vangittuna epäiltynä törkeästä petoksesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä.

Kaupunki on miettinyt viime syksystä lähtien, miten se voisi helpottaa anonyymien ilmiantojen tekemistä. Suunnitelmista uutisoi ensimmäisenä Yle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Työryhmää vetänyt johtava kaupunginasiamies Päivi Kuusjärvi kertoo HS:lle, että vihjelinjaa ei ole perustettu nyt poliisitutkinnassa olevan korruptioepäilyn vuoksi.

”Nämä ovat täysin erillisiä asioita. On vain puhtaasti koettu, että tällainen pilottikokeilu olisi paikallaan”, Kuusjärvi kertoo.

Näillä näkymin vihjelinja on tulossa sähköiseksi lomakkeeksi kaupungin palautekanavan yhteyteen. Pilottikokeilu alkaa mahdollisesti jo tänä vuonna.

Helsingin kaupunki saa Kuusjärven mukaan nykyisellään muutamia anonyymejä väärinkäytösvihjeitä vuosittain. Kaikki ilmoitukset eivät liity rikosepäilyihin, vaan joku on voinut vaikkapa riitaantua jossain asiassa ja haluaa tuoda näkemyksensä epäkohdasta esiin.

”Voi olla, että epäillään rikosta. Tai sitten joku on esimerkiksi sanonut pahasti toiselle”, Kuusjärvi sanoo.

Myös tulossa olevan sähköisen vihjelinjan kautta voi ilmoittaa niin väärinkäytösepäilyistä kuin pienemmistäkin epäkohdista.

”Toivoisin, että rikokset osattaisiin ilmoittaa suoraan poliisille”, Kuusjärvi toteaa.

Uuden palvelun on tarkoitus yhtenäistää kaupungin käytäntöjä nimettömästi ilmoitettavien epäilyjen suhteen. Helsingin kaupunki on Kuusjärven mukaan ottanut aina vastaan nimettömiä ilmiantoja, mutta sähköinen vihjelinja helpottaa myös vinkkaajien toimintaa. Viestejä ei siis tarvitse jatkossa lähettää esimerkiksi kirjepostin kautta.

Kaupunki testaa pilottikokeilulla, minkälainen tarve vihjelinjalle on, ja minkälaisia ilmoituksia sinne alkaa tulla. Edes Kuusjärvi ei osaa ennakoida, mitä tuleman pitää.

Vihjelinjan tulevaisuudesta tehdään päätöksiä vasta sen jälkeen, kun pilottihankkeesta saadut kokemukset on puntaroitu.

Helsingin kaupungin palveluksessa työskentelee noin 40 000 ihmistä. Se on Suomen suurimpia työnantajia.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Oletko miettinyt, mikä merkitys kiky-tunneillasi on viennin piristymiseen? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos selvitti asiaa

    5. 5

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    6. 6

      Voimakas maanjäristys ravisteli Meksikon pääkaupunkia tuhansia tappaneen järistyksen vuosipäivänä

    7. 7

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    8. 8

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    9. 9

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    10. 10

      Lapsi tunnusti murhan 16 vuotta sitten Ruotsissa mutta kiistää nyt – syyttäjä selvittää, pitäisikö tapaus tutkia uudelleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    5. 5

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Jari Sillanpään huumedraama etenee pikavauhtia alkusysäyksestä kliimaksiin – tarinan huippukohta nähdään jo puolentoista viikon päästä Oulussa

    9. 9

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    10. 10

      Kylmähermoinen neuvostoupseeri pelasti syyskuussa 1983 maailman ydinsodalta, mutta sai tunnustusta vasta yli 20 vuotta myöhemmin – Stanislav Petrov kuoli yksin moskovalaisessa lähiössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    2. 2

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    3. 3

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    4. 4

      Kymmeniä Suomi iskee -mielenosoittajia saapui Kolmen sepän patsaalle vastustamaan turvapaikanhakijoita – sitten tapahtui jotain ennennäkemätöntä

    5. 5

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    6. 6

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    7. 7

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    8. 8

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    9. 9

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    10. 10

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    11. Näytä lisää