Kaupunki

Hyväntekijät haluavat maksaa syöpään sairastuneen lapsen äidiltä mahdollisesti perittäviä hoitopalkkioita – ”Ihan uskomatonta, tuntuu tosi hyvältä”

Brother Christmas -nimellä hyväntekeväisyyttä tekevä tuusulalainen Ari Koponen on luvannut rahallista apua perheelle.

Vantaalaisen lapsiperheen taistelu omaishoidon tuesta on saanut monet suomalaiset osoittamaan auttamishalunsa.

Yle kertoi keskiviikkona vantaalaisen Elina Halmeen tilanteesta. Hän pitää omaishoitajana huolta tyttärestään, joka sairastui muutama vuosi sitten leukemiaan. Äskettäin Vantaan kaupunki ilmoitti aikovansa periä äidille maksettuja omaishoitajan palkkioita takaisin noin 6 000 euron verran.

Kun tapaus nousi esille, moni ilmoitti olevansa valmis tukemaan Halmeen perhettä.

Brother Christmas -nimellä hyväntekeväisyyttä tekevä tuusulalainen Ari Koponen, 34, vieraili Halmeen perheen luona heti keskiviikkona yhdessä Westpro4U ry:n Alexandra Procopén kanssa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hyväntekijät lupasivat rahallista apua.

”Sovimme, että hoidamme perittävän summan maksamisen. Nyt odotellaan, mikä se lopullinen summa on vai onko sitä ollenkaan. Sen näkee, kun kaupunki on asian käsitellyt”, Koponen kertoi lauantaina HS:lle.

Koponen ja Procopé julkaisivat Facecook-tileillään kuvan vierailusta Halmeiden luona. Viemisinä heillä oli myös hieman leluja ja herkkuja:



”Koponen sanoi käydessään, että hoidetaan tämä taakka [takaisinperintä] nyt pois harteiltani”, kertoo Elina Halme HS:lle.

Maksua ei kuitenkaan vielä loppuviikosta saatu hoidettua.

”Vantaalta soitettiin keskiviikkona, että olenhan tietoinen perinnän kohtuullistamis­mahdollisuudesta. Torstaina ilmoitin, että olen saanut lahjoittajan, joka on lupautunut maksamaan koko summan. Minulle sanottiin, että ei käy. Kaupungilta kerrottiin, että perintä on pysäytetty”, Halme kertoo.

Kaupunki harkitsee nyt uudelleen takaisinperintä­ratkaisuaan ja on pyytänyt Halmeelta tuloselvityksiä.

Brother Christmasin lisäksi apua Halmeelle ehdittiin tarjota esimerkiksi Facebookin Apua äidille -ryhmässä.

”Sinne moni kirjoitti, että halua olisi auttaa, jos tarvitsen mitä vaan. Sitten olen saanut suoria yhteydenottoja ja myös median kautta on tullut yhteystietoja ihmisille, jotka olisivat valmiita auttamaan”, Halme kertoo.

”Ihan uskomatonta. Olemme ihan hissun kissun tahkonneet tätä asiaa. Yhtäkkiä onkin ihmisiä, jotka näkevät asian meidän perspektiivistämme ja tukevat meitä. Tuntuu tosi hyvältä kyllä.”

Perintäasian ratkeaminen olisi helpotus, mutta tärkeintä taistelua Halmeen perhe käy 5-vuotiaan tyttären sairautta vastaan.

”Odotamme ensi viikkoa ja tietoa luuydinnäytteestä”, Elina Halme kertoo.

”Menemme kahden viikon sykleissä niin kauan, että hänen todetaan tervehtyneen tai päätetään, että syöpähoidot aloitetaan uudelleen.”

Perintävaatimusten nousemisessa julkisuuteen on ollut Halmeen mukaan hyvä puoli: ”Tämä viikko on mennyt nopeasti. Odottavan aika on pitkä, ja murehtiminen on hirveän uuvuttavaa.”

Tammikuun viimeisen viikonlopun lauantaita Halmeen tytär ja poika pääsivät viettämään isänsä luona. Sunnuntaina luvassa on Halmeen mukaan ulkoilua, jos sää sallii.

Myös Vantaan kaupunki reagoi uutisiin Halmeen tapauksesta ja julkaisi keskiviikkona tiedotteen, jossa esitti pahoittelut. Vantaa muistutti myös tiedotteessaan, että omaishoitajan palkkion saajalla on mahdollisuus hakea takaisinperinnän kohtuullistamista.

Ylen haastattelema Vantaan vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja Minna Lahnalampi-Lahtinen totesi, ettei vastaan ole tullut hänen 25 vuoden uransa aikana aiemmin tilannetta, jossa laskun tarjoutuvat maksamaan lahjoittajat.

”Yhteiskuntamme järjestelmät ovat surullisessa tilanteessa, jos ollaan lahjoittajien varassa ihan perusasioissa”, Lahnalampi-Lahtinen sanoi Ylelle.

Koponen sanoo Halmeen tapauksen tultua julkisuuteen saaneensa useita yhteydenottoja muiltakin vantaalaisilta, jotka ovat samassa tilanteessa. Vantaalaiset ovat kertoneet joutuneensa itsekin selviytymään alimmalla hoitopalkkiolla, minkä seurauksena heidän tilanteensa on kurjistunut. Kierre on Koposen kanssa jaettujen tarinoiden perusteella johtanut esimerkiksi sairastumisiin ja siihen, että moni on jättäytynyt elämään pelkästään valtion tuilla.

”Espoosta ja Helsingistä on tullut ihan toisenlaisia viestejä. Siellä moni on saanut korkeamman palkkion ja sen jälkeen hommansa futaamaan”, Koponen sanoo ja toivoo, että kunnissa ryhdyttäisiin miettimään, mikä kannattaa ja mikä ei.

Westpro4U on rakennusliike Westpron hyväntekeväisyysyhdistys, ja Westpro4U:n rahoitus tulee rakennusliikkeeltä.

Brother Christmas kerää rahaa eri avustuskohteisiin lähinnä yksityisiltä lahjoittajilta. Myynnissä on esimerkiksi hyväntekeväisyys­rannekkeita.

”Rahankeräyslupa on vielä Poliisihallituksessa käsittelyssä, joten en voi vastikkeetta pyytää ihmisiä antamaan rahalahjoituksia”, Koponen sanoo rannekkeista.

Oikaisu 28.1. kello 16.48: Halmeen etunimi korjattu, haastateltavan nimi on Elina, ei Mia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hyväntekeväisyys
  • Vantaa
  • Omaishoito
  • Syöpä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Iäkäs pariskunta ollut yli viikon kateissa lähdettyään erämaahan Lapissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    4. 4

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    5. 5

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Venäläinen kenraali kuoli taistelussa Syyriassa

    7. 7

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    8. 8

      Pyöreälehtinen viherkasvi paljastaa nyt trendikodin – kasvin pikkuversoista maksetaan jo isoja summia

    9. 9

      Merkel maksaa kovaa hintaa pakolaiskriisistä

    10. 10

      Takaisku Macronille: Oikeisto vahvisti asemiaan Ranskan senaatissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    5. 5

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    6. 6

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    7. 7

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    10. 10

      Näyttää aivan tavalliselta rahtikontilta, onkin raskas kranaatinheitin – suomalaiset kehittivät uuden asejärjestelmän Arabiemiraattien pyynnöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää