Kaupunki

Miksi nykyrakennukset homehtuvat käsiin? Liisa Akimof aikoo rakentaa Helsinkiin vanhan ajan puutalon ilman liimaa, metallia ja muovia

Huopalahden asemalle on tarkoitus pystyttää talo, jota ei nykysäännösten mukaan oikeastaan saisi rakentaa.

Arkkitehtitoimisto Livadyn kokoustilan pöydällä on jämäkkä puumöykky. Sellaista olisi tarkoitus käyttää talon rakentamiseen.

Saksalaisen Rombach-yhtiön kehittämä puuelementtimalli on tehty ristikkäisistä havupuulautakerroksista, jotka on kiinnitetty toisiinsa pyökkiruuvein. Levyt toimivat sekä kantavina että lämpöä eristävinä rakenteina, ja ne voivat olla lähes 400 millimetriä paksuja.

”Elementin toiminta perustuu yksinomaan mekaanisiin puuliitoksiin, eivätkä ne sisällä lainkaan lisäaineita, kuten esimerkiksi liimaa, metallia tai muovikalvoja”, arkkitehti ja puuseppä Lars-Erik Mattila kertoo.

Mattilalla ja arkkitehti Juulia Mikkolalla on luonnosvaiheessa koerakennuskohde Helsinkiin Huopalahden asemalle. Koerakentamiskohteeksi hanke on päätymässä siksi, että nykyisten energiatehokkuusvaatimusten vuoksi massiivipuisen ja painovoimaisella ilmanvaihdolla varustetun rakennuksen tekeminen ei olisi muuten mahdollista.


Hankkeessa turvaudutaan saksalaiseen materiaalitoimittajaan, jos Suomesta ei saada vastaavaa tuotetta.

”Olen kysellyt kotimaisilta tuottajilta, jos heillä olisi kiinnostusta tuotekehitykseen. Yksi vastasi suoraan, että heidän koneensa tekevät vain liimapuuta, mutta eräs suomalainen toimija on osoittanut alustavaa mielenkiintoa. Suomi elää tulevaisuudessakin puusta, joten en millään haluaisi tuottaa rakennusmateriaalia Saksasta. Jatkan keskusteluja toiveikkaana. Näen tässä myös mahdollisuuden kotimaisen kysynnän herättämiseen”, kohteen rakennuttaja ja tv-tuottaja Liisa Akimof sanoo.

Akimof haluaa tontilleen yhteisöllistä asumistapaa edistävän, Asuinkasarmi-työnimellä kulkevan neljän asunnon massiivipuurivitalon. Se sopeutuu alueen alkuperäiseen rakennuskantaan ja edustaa uudenlaista puurakentamista.

”Toisaalta asema-alueen vanhat hirsirakennukset ovat hyvin samankaltaisia kuin nyt suunnitteilla oleva asuinkasarmi”, Akimof pohtii. Kiinteistönomistaja hänestä tuli reilut kolme vuotta sitten, kun hän voitti Senaatti-kiinteistöjen järjestämän tarjouskilpailun.

Kauppojen jälkeen hän pestasi arkkitehtitoimisto Livadyn suunnittelemaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rautatierakennusten kunnostamista. Vanha asemarakennus, vahtitupa ja sauna-pesutupa on jo kunnostettu melkein kokonaan.

Seuraavaksi nykyinen liikennealue muuttuu asuintonteiksi, kun uusi asemakaava tulee voimaan.

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Huopalahden aseman ympäristön kaavan keskiviikkoiltana. Kaava mahdollistaa sen, että asuinkasarmille voidaan hakea rakennuslupaa.

Noin 400 kerrosneliön rakennuksesta on tarkoitus tehdä viipaletalo, jonka loft-asunnot ovat helposti muunneltavia.

Akimof ei ole omien sanojensa mukaan homehysteerikko, mutta hän arvostaa rakentamisessa talonpoikaisjärkeä. Hän haluaa kohteestaan sellaisen, jossa ilma pääsee vaihtumaan ja kosteus kuivumaan.

”Se taas tarkoittaa ehdotonta eitä esimerkiksi monikerroksisille eristerakenteille muoveineen kaikkineen. Taustalla on Mattilan Aalto-yliopistoon tehty diplomityö Tulevaisuuden kerrostalo”, Akimof toteaa.

Hankkeen ensimmäiset luonnospiirrokset tehnyt Mattila kelpuuttaa tulevaisuuden rakennusmateriaaleiksi vain puun ja muut luonnonkuidut, poltetun ja polttamattoman saven, luonnonkiven, kalkin, lasin ja raudan/teräksen.

”Tämä hanke edustaa toisenlaista rakentamista kuin mitä Suomessa nykyään tehdään. Keski-Euroopassa tämä olisi paljon tavanomaisempaa. Tapa rakentaa on huomattavasti yksinkertaisempi, ja joudumme perustelemaan hanketta paljon syvemmin”, Mattila pohtii.

Arkkitehti Mattilan korkeimmat tavoitteet täyttyvät, kun rakentamisessa ei käytetä lainkaan ympäristölle haitallisia aineita.

”Jos aine on haitallinen ympäristölle, se on suoraan tai välillisesti haitallinen ihmisellekin. Ihminen ja ympäristö eivät ole viime kädessä toisistaan erillisiä. Aineita koskevia päätöksiä ei voi kuitenkaan tehdä kunnolla, ellei tiedä, mitä rakennustuotteet sisältävät.”

Mattilan mukaan asiaa voi pohtia ruokavertauksen avulla. Useimmat ihmiset ovat kiinnostuneita siitä, mitä heidän ruokansa sisältää.

”Ihmiset voivat päätöksiä tehdessään tutustua ruokatuotteiden ainesosalistauksiin ja ravintosisältöön. Rakennusaineteollisuudessa ei sen sijaan tarvitse kertoa, mitä tuotteet sisältävät. Näin rakennuksiin päätyy tuotesalaisuuden nimissä aineita, joiden olemassaolo ja yhteisvaikutukset eivät ole kenenkään hallinnassa. On siis perusteltua karsia materiaalipalettia, kunnes jäljelle jäävät vain ne, joiden koostu­mus on tiedossa ja pitkän aikavälin käyttäytyminen tunnetaan.”

”Nyt suunniteltavan rakennuksen tulee koostua aineista, jotka eivät ole haitallisia ympäristölle. Suunnittelemme yksinkertaisia rakenteita, joita tavallisen asukkaankin on helppo ylläpitää ja jotka ovat toimintavarmoja. Näin emme kuormita ympäristöä”, Mikkola lisää.

Rakennuksen painovoimainen ilmanvaihto toteutetaan tiilihormein ja tilat ryhmitetään hormiryhmien ympärille. Jokaisesta tilasta nousee suora tiilihormi katolle, eikä vaakavetoja tarvita. Koska rakennus on kaksikerroksinen ja siinä on korkea ullakko, myös yläkertaan saadaan korkeat hormit ja riittävä paine-ero, jotta järjestelmä toimii.

”Kaikissa asuintiloissa on ulkoseinillä mekaanisilla kippiventtiileillä varustetut korvausilma-aukot. Niistä on helppo nähdä, ovatko ne auki vai kiinni. Vanhan mallisia ja luotettavasti toimivia venttiilejä on onneksi uudistuotannossa”, Mikkola kertoo.

Arkkitehdit ovat jo kohdanneet väitteitä, joiden mukaan painovoimainen ilmanvaihto ei ole hallittavissa kaikissa sääoloissa. Rakennusmääräysten mukaan ilman­vaihtojärjestelmä ei myös­kään saa aiheuttaa vetoa. Palautteeseen he suhtautuvat rauhallisen kärsivällisesti.

”Painovoimaisessa järjestelmässä asukas voi helposti säätää ilmanvaihtoa tarpeen mukaan ja laittaa esimerkiksi kylmällä säällä korvausilmaventtiilit kiinni. Puuikkunat vuotavat kuitenkin hitusen ja tarvittaessa voi tuulettaa nopeasti ikkunoista.”

Jos hormi alkaa toimia toisinpäin kuin on ajateltu, siitä ei aiheudu Mikkolan mukaan vakavaa haittaa. Painovoimainen ilmanvaihto ei voi missään tapauksessa imeä rakenteista haitallisia aineita sisäilmaan yhtä voimakkaalla alipaineella kuin koneellinen ilmanvaihto.

”Myrskytuuli voi toki ilmanvaihtojärjestelmästä riippumatta painaa ilmaa sisään rakenteiden vuotokohtien kautta, mutta se tapahtuu vain kovalla tuulella eikä koko ajan. Kun hyväksyy painovoimaisen ilmanvaihdon pienet puutteet, se on helppokäyttöinen ja tarkoituksenmukainen järjestelmä.”

Uusissa, pian voimaan tulevissa energiamääräyksissä painovoimainen ilmanvaihto on tehty jälleen helpommaksi. Lämmön talteenoton vuosihyötysuhteen vertailuluku on merkitty painovoimaisella järjestelmällä nollaksi, toisin kun nykyisin voimassa olevissa määräyksissä.

”Asetusluonnoksen vaatimukset vedottomuudesta ja järjestelmän pysäytyskytkimestä tekevät kuitenkin painovoimaisen järjestelmän kieltämisen helpoksi”, Mikkola sanoo.

Rakennustarkastaja voi jatkossakin tulkita määräyksiä niin, että kaiken pitää olla mitattavissa ja säädettävissä myös painovoimaisessa järjestelmässä. Kun tällaisia määräyksiä ei ole kohdennettu vain koneellisille järjestelmille, voi päätellä ettei lainsäätäjä oleta kenenkään haluavan painovoimaista ilmanvaihtoa.

Koerakennuksen toiminnasta on tarkoitus tuottaa mittaustietoa esimerkiksi lämmön ja sisäilman hiili­dioksidin osalta viiden vuoden ajan sen valmistuttua.

”Näin senkin vuoksi, ettei keskustelu energiatehokkuudesta ja ekologisesta rakentamisesta jämähtäisi enää pidemmäksi aikaa epä-älylliselle ’pullotalo vai harakanpesä’ -tasolle”, Mattila huomauttaa.

Mattila kehottaa ajattelemaan myös ilmanvaihtoa ja valaistusta rinnakkain.

”Samoin kuin on luonnollinen ilmanvaihto ja koneellinen ilmanvaihto, on myös luonnonvalo ja ’koneellinen’ valo. Luonnonvalo on vaihtelevaa. Ei ole kahta hetkeä samanlaista valoa. Siitä silti harvemmin valitetaan. Arkkitehtien keskuudessa luonnonvalolla pikemminkin hekumoidaan ja puhutaan mestarillisesta valonkäytöstä. Taitavasta ilmankäytöstä sen sijaan ei, vaikka molemmat ovat ympäristöolojen ymmärtämistä ja hyödyntämistä.”

Mattilan ja Mikkolan mukaan nykyrakentaminen ei ole aidosti kestävän kehityksen mukaista, koska rakennuksia tehdään haitallisista aineista, lyhytikäisiksi ja vaikeasti korjattaviksi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      HS seuraa: Useita ihmisiä puukotettu Turussa, poliisi ampui epäiltyä alavartaloon – poliisi etsii tekijöitä ja kehottaa ihmisiä poistumaan kaupungin keskustasta

    2. 2

      Juha Sipilä ja presidentin kanslia kommentoivat Turun puukotuksia Twitterissä: ”Valtiojohto seuraa tilannetta aktiivisesti”

    3. 3

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    4. 4

      Poliisi kertoo Turun puukotuksista kello 19 – HSTV näyttää tiedotustilaisuuden suorana

    5. 5

      Tutkimus: Homopari vanhempina ei ennakoi lapsen sukupuolista käyttäytymistä – lapsen käyttämät lelut kylläkin

    6. 6

      Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan miehen vauhtiin

    7. 7

      70-vuotias lihasmassa tiivisti jälleen ihmiskunnan syvimmät tuntemukset ja neuvoi, mitä Trumpin olisi pitänyt sanoa

    8. 8

      Kukkakaaleja jätetään nyt peltoon mätänemään, vaikka sesonki on parhaimmillaan – viljelijälle sadon korjaaminen olisi tappiollista

    9. 9

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    10. 10

      Olkiluoto 3 valmistuu sittenkin: Maailman suurin ydinvoimala­yksikkö voi tuottaa sähköä ensi vuoden lopussa, nyt yli 2 000 työntekijää viimeistelee yksityiskohtia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    2. 2

      HS seuraa: Useita ihmisiä puukotettu Turussa, poliisi ampui epäiltyä alavartaloon – poliisi etsii tekijöitä ja kehottaa ihmisiä poistumaan kaupungin keskustasta

    3. 3

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    4. 4

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    5. 5

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    6. 6

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    7. 7

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    8. 8

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    9. 9

      Hurjat terveyserot jakavat Suomea – katso kartalta, mitä kunnassasi sairastetaan

    10. 10

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    3. 3

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    4. 4

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      HS seuraa: Useita ihmisiä puukotettu Turussa, poliisi ampui epäiltyä alavartaloon – poliisi etsii tekijöitä ja kehottaa ihmisiä poistumaan kaupungin keskustasta

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    11. Näytä lisää