Kaupunki

Pakko se on uskoa, kun itse näkee: Mechelininkadun kaadetut lehmukset olivat lahoja puuvanhuksia

Asiantuntijan mielestä Mechelininkadun lehmukset olivat jo kaatokunnossa.

Töölöstä kaadetut lehmukset olivat monin tavoin vaurioituneet. Ne oli hyvä päästää kärsimyksistään.

Näin sanoo puunhoitaja eli arboristi Tapani Mäkelä oitis puiden kannot ja rungot nähtyään. Työkseen puita arvioivan ammattilaisen näkemys on selvä.

”Ison puun juuriston alue on aika pieni”, Mäkelä sanoo.

Hän tutustui kantoihin ja runkoihin Hietaniemessä, minne rakennusvirasto on koonnut Töölön kaadetuista lehmuksista kanto- ja runkonäyttelyn.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Rakennusvirasto päätti jättää kantoja ja runkoja näytille Hietaniemen uimarannan tuntumaan, jotta kaupunkilaiset voisivat itse käydä tutkimassa puiden kuntoa. Mechelininkadulta kaadettujen vanhojen lehmusten kohtalo on aiheuttanut varsin voimallisesti vellovaa keskustelua paitsi kaupungilla myös sosiaalisessa mediassa.

Mäkelä osoittaa yhtä lyhyttä paksua juurenpätkää, joka on vielä kiinni kannossa. Se on ankkurijuuri, jonka pitäisi olla muutaman metrin pituinen. Puun juuriston pitäisi olla vähintään latvuston kokoinen.


Töölön lehmusten ankkurijuuret ovat surkastuneet kadulla vuosikymmenten aikana tehtyjen kaivutöiden aikana. Kaivinkoneet ovat katkoneet paksuja juuria niin paljon, että lähes koko juurakko on ohuita hiusjuuria.

Surkastuneet ja harvenneet ankkurijuuret ovat pystyneet hiusjuurten kanssa pitämään isot lehmukset pystyssä. Mäkelän mukaan puiden vakaus on heikentynyt samaa tahtia ankkurijuurten surkastumisen ja vähenemisen kanssa.

Vanhoja lehmuksia sureva töölöläisrouva Outi Freese oli tutustumassa puihin samaan aikaan Mäkelän kanssa. Mäkelä esitteli hänelle yksityiskohtaisesti juurten lisäksi rungon rakennetta.

Vain kolmannes kaarnasta rungon sisimpään päin oli Mäkelän mukaan tervettä.

”Kaksi kolmannesta on lahon eri asteita. Keskellä on aivan pehmeää.”

Freeseä kiinnosti myös, sopivatko paikalle istutettavien lehmusten juuret paremmin maahan.

”Puut osaavat kyllä kasvattaa kunnon juuret”, Mäkelä sanoo. Hänen mukaansa juuret kasvavat, jos istutus tehdään hyvin eikä niitä katkota esimerkiksi kaivinkoneilla.

Mäkelän mielestä vanhojen puiden kaatamiseen ja nuorempien istuttamiseen pitäisi suhtautua käytännöllisemmin.

”Puita kohtaan ollaan usein ikärasisteja. Istuttaminen on parasta, mitä puulle voi tehdä.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Puistot
  • Helsinki
  • Puut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    2. 2

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    3. 3

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    4. 4

      Nobinan lakko alkoi pääkaupunki­seudun bussiliikenteessä: ”Siellä sun täällä liikkuu sattumanvaraisesti autoja eri linjoilla” – näihin linjoihin lakko vaikuttaa

    5. 5

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      ”Jos potilaan mieli olisi antanut periksi, tarina olisi voinut päättyä toisin” – Ihmishenkiä pelastavat ammattilaiset kertovat, mitä työ on opettanut elämästä

    8. 8

      Juutalaisten joukkotuhoa vähätellyt entinen kansan­edustaja määrättiin vierailemaan natsien keskitys­leireillä ja kirjoittamaan näkemästään

    9. 9

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    10. 10

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nobinan lakko alkoi pääkaupunki­seudun bussiliikenteessä: ”Siellä sun täällä liikkuu sattumanvaraisesti autoja eri linjoilla” – näihin linjoihin lakko vaikuttaa

    2. 2

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    3. 3

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    4. 4

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    5. 5

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    6. 6

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    7. 7

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    8. 8

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    9. 9

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    10. 10

      Tutkimus: Parisuhteessa nainen menettää kiinnostuksen seksiin helpommin kuin mies – Asiantuntija neuvoo, miten halun voi herättää uudelleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Nobinan lakko alkoi pääkaupunki­seudun bussiliikenteessä: ”Siellä sun täällä liikkuu sattumanvaraisesti autoja eri linjoilla” – näihin linjoihin lakko vaikuttaa

    11. Näytä lisää