Kaupunki

Poliisi epäilee: Venäjän valtiolta huijattiin miljoonia euroja massiivisessa kiinteistökaupassa pääkaupunkiseudulla

Epäilyjen mukaan Venäjän omistamat kiinteistökohteet arvioitiin alihintaisiksi ja ne myytiin espoolaisyhtiölle markkinahintaa tuntuvasti halvemmalla hinnalla. Espoolaisyhtiö puolestaan myi kiinteistöt nopeasti eteenpäin markkinahintaa vastaavalla hinnalla.

Keskusrikospoliisi (krp) epäilee, että Venäjän valtio on joutunut törkeän petoksen uhriksi liittyen kiinteistökauppoihin pääkaupunkiseudulla. Epäilyjen mukaan kaupantekoon osallistuneista henkilöistä koostunut kopla junaili kaupat siten, että niistä käärittiin isot voitot omiin taskuihin Venäjän kustannuksella.

Esitutkinnan perusteella Suomessa tehdyn kiinteistökaupan toimintamalli oli ensimmäinen laatuaan, ja Venäjän omistamia kiinteistökohteita oli tarkoitus myydä samalla tavalla myös muissa maissa.

Tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Jarmo Koistinen keskusrikospoliisista kuvailee kiinteistöveivauksen olleen eräänlainen pilottihanke. Sen pääjärjestelijäksi epäillään Venäjän valtion ulkomailla sijaitsevaa omaisuutta hallinnoivan yrityksen Suomen-toimipisteen tuolloista johtajaa. Törkeästä petoksesta epäiltyinä ovat myös espoolaisen kiinteistöyhtiön johtaja ja hänen poikansa sekä kiinteistökohteiden arvioija ja kaksi Suomessa toimivaa lakimiestä.

”On tietysti tarvittu toimijoita myös Suomessa, koska kiinteistökohteet ja asunto-osakekohteet sijaitsevat täällä”, Koistinen kertoo.

Venäjän valtio myi lokakuussa 2012 vaihtokaupalla 58 arvoalueilla sijainnutta kiinteistöään ja hankki tilalle toimistotalon Lauttasaaresta. Venäjä luovutti kiinteistökohteensa espoolaiselle kiinteistöyhtiölle, joka puolestaan osti ja antoi Venäjän valtiolle vaihtokaupassa Lauttasaaressa sijaitsevan toimistotalon, jonka aiemmin omisti eläkevakuuttaja Keva.

Espoolaisyhtiö myi samana päivänä kiinteistöt eteenpäin toisen oman yhtiönsä kautta suomalaisille kiinteistökauppaan erikoistuneille yhtiöille.

Epäilyjen mukaan Venäjän omistamat kiinteistöt arvioitiin alihintaisiksi ja ne myytiin espoolaisyhtiölle markkinahintaa tuntuvasti halvemmalla hinnalla. Espoolaisyhtiö puolestaan myi kiinteistöt eteenpäin markkinahintaa vastaavalla hinnalla.

Yhtiön johtaja siirsi krp:n mukaan markkinahinnan ja alihinnan erotuksesta noin 4,5 miljoonaa euroa konsulttisopimuksella sveitsiläiselle pankkitilille kiinteistökauppaa seuraavana päivänä.

Esitutkinnan mukaan Sveitsissä toimineen konsulttiyhtiön johtaja jakoi ennalta sovitulla tavalla varat henkilökohtaisina osuuksina kiinteistökauppaan osallistuneiden kesken. Venäläisen kiinteistöjohtajan osuus oli noin 2,9 miljoonaa euroa, josta noin 15 prosenttia siirrettiin Suomessa toimivan lakimiehen sveitsiläiselle pankkitilille.

Sveitsiläisen konsultin osuus oli puolestaan noin 5 prosenttia, ja espoolaisyhtiön johtajan pojan sveitsiläiselle pankkitilille siirrettiin noin 1,5 miljoonaa euroa.

Rikoksesta epäillyt kiistävät syyllistyneensä rikokseen.

Krp kertoo tehneensä asian tutkimisen aikana tiivistä yhteistyötä Venäjän ja Sveitsin viranomaisten kanssa. Esitutkintapöytäkirja on nyt toimitettu asianosaisille loppulausunnon antamista varten, minkä jälkeen juttu siirtyy syyteharkintaan.

Venäjän valtion kiinteistöjä ulkomailla hallinnoinneen yhtiön tuolloinen johtaja tunnusti krp:n mukaan hämäräjärjestelyt Venäjän viranomaisten tekemässä esitutkinnassa. Hänet tuomittiin jo toissa vuonna neljäksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen Venäjän federaation presidentin asioiden hallintoon kohdistuneesta törkeästä petoksesta.

Rikostarkastaja Jarmo Koistinen kertoo, että krp osallistui tutkintaan noin kahden vuoden ajan.

”Kun asiaa ruvettiin selvittämään, niin epäilyksiä herätti tietysti tämä konsulttisopimuksella Sveitsiin siirretty suuri rahasumma eli 4,5 miljoonaa euroa”, Koistinen sanoo.

Osa rahoista on Koistisen mukaan saatu jäljitettyä ja jäädytettyä, mutta osa on vielä kadoksissa.

”Tutkinnan järjestämisen haasteena on oli se, että tässä operoitiin kolmen valtion alueella: Venäjällä, Sveitsissä ja Suomessa.”

”Oikeusapumenettely vie aina aikaa, ja juridisia haasteita on tietysti mukana myös. Tässä jutussa yhteistyö Venäjän ja Sveitsin viranomaisten kanssa toimi kyllä erittäin hyvin”, Koistinen kiittelee.

Koistinen ei lähde avaamaan tarkemmin, minkälaiset esitutkinnan aikana esiin tulleet seikat herättivät viranomaisten epäilyt siitä, että vastaavanlaista kuviota oli suunniteltu käytettävän myös muissa maissa.

”Sellaisia viitteitä tuli esiin Venäjän omassa tutkinnassa.”

Venäjän valtio omistaa kiinteistökohteita eri puolilla maailmaa, joten mahdollisuuksia vastaavanlaisiin kauppoihin olisi ollut runsaasti.

Yle uutisoi vaihtokaupasta, jossa Venäjä sai kymmenillä arvoalueiden kiinteistökohteillaan yhden toimistotalon Lauttasaaresta, toukokuussa 2012. Venäjän kiinteistökohteet sijaitsivat Helsingissä Espoossa ja Porvoossa.

Venäjä hankkiutui eroon kiinteistöistä, jotka ovat Ylen tietojen mukaan pääosin vanhoja kerrostalohuoneistoja Helsingin kantakaupungissa. Niitä löytyy muun muassa Töölöstä, Ullanlinnasta, Punavuoresta, Kulosaaresta ja Lauttasaaresta.

Kiinteistöjen joukossa on myös kohteita, jotka luovutettiin toisen maailmansodan jälkeen rauhansopimuksen mukaisesti saksalaisomaisuutena Neuvostoliitolle. Yksi tällainen kohde on esimerkiksi Kaivopuiston kupeessa Neitsytpolulla sijaitseva kerrostalo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Petokset
  • Venäjä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    2. 2

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    3. 3

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    4. 4

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    5. 5

      Voiko terroritekoja estää ennalta? HS selvitti, mitä Suomessa olisi tehtävissä uusien iskujen estämiseksi

    6. 6

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    9. 9

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    10. 10

      Turun puukkoiskun jälkeen meiltä kysytään reiluutta ja valppautta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    5. 5

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    6. 6

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    7. 7

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    8. 8

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    9. 9

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    10. 10

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää