Kaupunki

Kurt Byman käy ikuista sotaa varastoparakistaan Espoon kaupungin kanssa – tehtaillut valituksia jo lähes 20 vuotta

Jo viime vuosituhannella tontille tuotu varastoparakki on aiheuttanut hurjan lupahakemus- ja valituskierteen Espoon kaupungin, Kurt Bymanin ja eri oikeusistuimien välillä.

Espoon kaupunginhallituksen jäsen Kurt Byman (sit/ps) on joutunut harvinaisen pitkäkestoiseen riitaan Espoon kaupungin kanssa.

Riita on kestänyt jo lähes kaksikymmentä vuotta, ja sen aikana on tehtailtu hakemuksia, oikaisupyyntöjä päätöksistä sekä valituksia oikaisupyynnöistä tehdyistä hylkäyksistä. Toisin sanoen Byman on riitauttanut asiassa kaupungin päätöksiä useaan kertaan kahdessa eri oikeusasteessa.

Uusinta käännettä riidassa odotetaan tämän vuoden aikana, kun Helsingin hallinto-oikeus antaa päätöksensä Bymanin valituksesta Espoon kaupungin päätöksestä. Tästä tulee jo yhdeksäs kerta kun oikeus antaa lausunnon rakennuksia koskevassa asiassa.

Riidan kohteena on 59 neliömetrin kokoinen rakennus, jota käytetään Bymanin mukaan enimmäkseen varasto- ja työtilana. Myös isokokoinen pressutalli on kiistanalainen. Rakennukset sijaitsevat Bymanin omistamalla tontilla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Valituskierre sai lähtölaukauksensa jo vuonna 1996, kun Bymanin tontille ilmestyi luvaton uudisrakennus.

Byman sai rakennukselle tilapäisen luvan kaksi vuotta myöhemmin. Tämän luvan mukaan rakennus olisi pitänyt poistaa paikaltaan.

Byman ei kuitenkaan ollut halukas poistamaan rakennusta tontiltaan, vaan haki sille jatkolupaa, joka hylättiin. Byman teki asiasta oikaisuvaatimuksen rakennuslautakunnalle, joka hylkäsi sen. Tästä hylkäyksestä Byman teki valituksen hallinto-oikeuteen ja vielä korkeimpaan hallinto-oikeuteenkin, jotka molemmat antoivat asiassa kielteisen päätöksen vuonna 2005.

Seuraavana vuonna Espoon kaupungin otteet asiassa kovenivat: se antoi Bymanille määräyksen poistaa rakennus tontilta sakon uhalla. Tästäkin Byman valitti hallinto-oikeuteen, joka alensi uhkasakkoa, mutta hylkäsi valituksen muilta osin.

Vuonna 2009 Espoon rakennusvalvonta, joka oli kahden vuoden aikana tehnyt tontille yhteensä 11 tarkastuskäyntiä, totesi Bymanin siirtäneen rakennuksen viereiselle tontilleen, jonka hän myös omistaa.

Näin riita laukesi tämän tontin osalta, vain syntyäkseen heti uudelleen. Rakennus oli edelleen luvaton – nyt vain eri tontilla. Byman teki jälleen uuden lupahakemuksen, tämän jälkeen oikaisuvaatimuksen ja vielä tämän jälkeen valituksen hallinto-oikeuteen, valituslupahakemuksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja myöhemmin vielä valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kaikki nämä hylättiin.

Espoon kaupunki on hylännyt rakennusta koskevat lupahakemukset, koska rakennus ei ole sopiva pientaloalueelle.

”Vanha, tasakattoinen, peltiverhoiltu ja varsin suuri tilaelementtirakennus ei sovellu rakennettuun ympäristöön, eikä siten täytä pientaloympäristössä tilapäisen rakennuksen vaatimuksia”, rakennuslautakunta linjaa päätöksessään viime vuonna.

Myös pressulla peitettyä viiden metrin korkuista tallia pidettiin ympäristöön sopimattomana. Sen arveltiin toimivan autotallina, sillä tontilla varastoidaan lautakunnan mukaan yhteensä 15 autoa. Talli ei kuitenkaan täytä paloturvallisuusmääräyksiä.

Rakennukset eivät voi saada pysyvää lupaa. Espoon kaupungin mukaan kysymys ei ole varastorakennuksesta vaan siirrettävästä työmaaparakista – ei varsinaisesta rakennuksesta.

Viime vuonna Byman jätti jälleen lupahakemuksen, jo neljännen, samalla rakennukselle. Se hylättiin, samoin hylkäämispäätöksestä tehty oikaisuvaatimus. Viime kesänä Helsingin hallinto-oikeus päätti jättää tutkimatta päätöstä koskevan valituksen. Nyt asia on jälleen menossa hallinto-oikeuteen, joka antaa asiassa päätöksensä maaliskuussa.

Olisiko jo aika luovuttaa?

”Siltä se näyttää, ehkä niin täytyy tehdä”, Byman tuumii.

”Olen kyllä yrittänyt myydä sitä [varastorakennusta], mutta tämä aika ei ole edullinen, niitä on paljon muutenkin tarjolla.”

Byman pitää tilannetta epäoikeudenmukaisena, sillä hän ei näe mitään syytä, miksi rakennus ei voisi olla luvallinen.

”Se on tontilla, missä on tilaa lähes 600 neliötä, ei se siinä ketään häiritse.”

Hän epäilee, että ainoa syy evätä rakennuksen lupa on omistajan poliittinen toiminta.

”Kysymys on minusta henkilönä, ei tästä rakennuksesta. Minähän olen saanut tälle kerran luvan. Tämä liittyy minuun henkilönä. Kun vaalit lähestyvät, tällaisia alkaa tulla.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Espoo
  • Kuntavaalit 2017
  • Kuntapolitiikka
  • Kaavoitus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      ”Maailman painavin nainen” kuoli – Sydän ja munuaiset pettivät puoli vuotta rajun lihavuusleikkauksen jälkeen

    4. 4

      Suomalaistutkijat aikovat selvittää laittoman päihteen vaikutusta masentuneen aivoihin – eettinen lautakunta puoltaa, ja psykedeelikin on jo valmiina

    5. 5

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    6. 6

      Prinssi Harry ja tyttöystävä Meghan Markle esiintyivät ensi kertaa virallisesti yhdessä – brittilehdet tulkitsevat, että ilmoitus kihlauksesta on nyt enää ajan kysymys

    7. 7

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    8. 8

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    9. 9

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    10. 10

      Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain sanasodalla on nyt uusi kaiku – diktatuurilla alkaa olla vakavasti otettava kyky toteuttaa uhkauksensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    4. 4

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    5. 5

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    6. 6

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    7. 7

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    8. 8

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    9. 9

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    10. 10

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    4. 4

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Tunti sitten
    2. ”Maailman painavin nainen” kuoli – Sydän ja munuaiset pettivät puoli vuotta rajun lihavuusleikkauksen jälkeen
    3. 2 tuntia sitten
    4. Prinssi Harry ja tyttöystävä Meghan Markle esiintyivät ensi kertaa virallisesti yhdessä – brittilehdet tulkitsevat, että ilmoitus kihlauksesta on nyt enää ajan kysymys
    5. Radiokeli häiritsee tv-lähetyksiä ympäri Suomea – korkeapaineen aiheuttama ilmiö pimentää televisioita, eikä sille voi mitään
    6. Trumpin erityisominaisuus yhdisti urheiluperheen yhtä ”pelkurimaista” poikkeusta lukuun ottamatta – erävoitto voi jäädä laihaksi lohduksi
    7. Huippu-urheilun valmennustukien saajia karsitaan kovalla kädellä – Olympiakomitea lupaa, ettei se unohda yhtään lahjakasta nuorta lajista riippumatta
    8. Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”
    9. Saksan vaalitulos repii poliittista kenttää – AfD uhkaa hajota, Merkel on ahtaalla ja demarit vetäytyvät oppositioon
    10. Jokerien teinitähti Tolvanen häikäisi hattutempulla, joka oli jo kauden toinen
    11. Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain sanasodalla on nyt uusi kaiku – diktatuurilla alkaa olla vakavasti otettava kyky toteuttaa uhkauksensa
    12. 4 tuntia sitten
    13. Jättäisitkö rankkarit ampumatta miljoonasta eurosta? Neymarin joukkuetoverille järjestely ei sovi
    14. Näytä lisää