Kaupunki

Räväkkä tv-koomikko haluaa Helsingin piispaksi: liberaalina pidetty kirkkoherra Teemu Laajasalo onkin ”kaappikonservatiivi”

Irja Askolan seuraajaksi pyrkivä Teemu Laajasalo on taitava esiintyjä. Kevään kuumasta kysymyksestä eli lesbo- ja homoparien kirkkohäistä hän varoittaa tekemästä spektaakkelia.

Helsingin hipstereimmän kulmakunnan, Kallion, kirkkoherra Teemu Laajasalo haluaa Helsingin seuraavaksi piispaksi. Laajasalo ilmoittautui ehdolle maanantaina, mutta oikeastaan kilpa nytkähti käyntiin jo 21. joulukuuta kello 12.45.

Silloin Helsingin nykyinen piispa Irja Askola ilmoitti tuomiokapitulin istunnossa jäävänsä eläkkeelle ensi syksynä. Laajasalo sanoo muistavansa ajankohdan tarkasti.

”Se oli täydellinen yllätys, ellei kokouksessa sitten ollut täydellisiä näyttelijöitä”, Laajasalo sanoo.

Tuorein piispaehdokas itse on tunnettu esiintyjänä jo lakkautetusta tv-satiirista YleLeaksista. Yksi sarjassa kohauttaneista vitseistä oli kalliolaista punavihreyttä huokunut Kesä Steiner -hahmo, joka käytti pyörätuolia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kerran Steiner otti ja nousi tuolistaan.

”Paljastui, että pyörätuoli oli Steineristä ekologisin tapa liikkua ja että hän vastusti sillä terveysnormatiivisuutta”, Laajasalo sanoo.

Julkisuus on luonut Laajasalosta varsin vapaamielisen kuvan. Se ei taida olla koko totuus hänestä. Kokonaiskuva liberaalina pidetystä miehestä näyttääkin konservatiiviselta.

Yksi vaaliasetelmiin perehtyneistä asiantuntijoista on kirkkohistorian dosentti Mikko Malkavaara. Laajasalon tukijoukoissa on Malkavaaran mukaan merkittävästi ”tunnettuja helsinkiläisiä konservatiivipappeja”. Laajasalo ei kiistä havaintoa.

Laajasalo edustaa Malkavaaran mukaan ”liberaalia linjaa avioliittokysymyksessä” vaikka on muuten ”vanhan paradigman mies”. Malkavaara viittaa maaliskuussa voimaan tulevaan avioliittolakiin. Se avaa siviilivihkimisen myös lesbo- ja homopareille.

Piispan valitsevat Helsingin hiippakunnan vajaat 900 pappia ja lehtoria sekä yhtä monta maallikkoedustajaa. Vaikka valitsijakunta on Suomen uudistusmielisintä, joukossa on paljon perinteisen linjan kannattajia.

Siksi paikkaa havittelevan kannattaa esiintyä mahdollisimman monen valitsijan kantoja edustavana.

Maanantaiaamuna Laajasalon tukijoukot kertoivat, että tukijoita on ilmoittautunut tähän mennessä yli 260 liki 30 seurakunnasta. Hiippakunnan kirkkoherroista Laajasaloa tukee tukijoukkojen ilmoituksen mukaan 18 eli yli puolet kirkkoherroista.

”Laajasalo on luonut kuvaa itsestään keskikenttäpelaajana. Se riittää kirkon konservatiiveille”, Malkavaara sanoo.

Virallisesti ehdokasasettelu alkaa 15. maaliskuuta. Laajasalon ohella mukaan on jo ilmoittautunut Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa, 58.


Ehdokkuutta harkitsee Kaisamari Hintikka, 49, joka toimii Sveitsissä Luterilaisen maailmanliiton johtotehtävissä. Edellisissä piispanvaaleissa mukana olleista Haagan kirkkoherra Marja Helstelä kertoo, ettei ole käytettävissä.

”En usko, että ehdokkaita tulee lisää”, Malkavaara sanoo.


Luterilaisen kirkon perinteinen linja lesbo- ja homoparien kohtelussa sopii Laajasalolle. Hänen näkemyksiään kävi ilmi HS:n ja Kirkko ja kaupunki -lehden tuoreessa kyselyssä (HS 31.1.).

Pääkaupunkiseudun kirkkoherrat ottivat kyselyssä kantaa avioliittolain muutokseen ja sen vaikutuksiin kirkossa. Kirkon nykykanta on, että avioliitto on vain miehen ja naisen välinen suhde.

Laajasalo vastasi, että ei antaisi lupaa kirkon tilojen käyttöön, jos tietäisi etukäteen, että pappi aikoo vihkiä samaa sukupuolta olevan parin. Kallion seurakunta on päättänyt, että kaikki kirkkotilat ovat vihittyjen parien käytettävissä.

Laajasalo vastasi, ettei esimiehenä halua pappiensa toistaiseksi vihkivän tai siunaavan näitä pareja avioliittoon. Laajasalo sanoo itse kannattaneensa tasa-arvoista avioliittoa 20 vuotta.

”Toivon, että kirkossa voitaisiin vihkiä homopareja. Olen tässä liberaali mutta en anarkisti”, Laajasalo sanoo.

Kysymys avioliitoista on pääkaupunkiseudulla pelkkää vihkimiskysymystä suurempi asia, minkä Laajasalo ymmärtää hyvin.

Kyse on monien mielestä siitä, ovatko kaikki ihmiset samanarvoisia kirkolle. Kallion seurakunnassa enää alle puolet asukkaista kuuluu kirkkoon. Kirkon kanta on muuttunut vuosien myötä, Laajasalo sanoo.

”Oma kantani on pysynyt samana. Olin suhtautumisessa samaa sukupuolta olevien liittoihin ensin laitaradikaali ja nyt turvallisesti keskellä”, Laajasalo sanoo.

Tässä tulee esiin yksi Laajasalon vahvoista ominaisuuksista. Hän on Malkavaaran mukaan ”hirveän taitava poliitikko ja loistava esiintyjä”.

”Kirkko saisi Laajasalosta hyvin edustavan piispan”, Malkavaara sanoo.

Kirkkoa ei Laajasalon mielestä pitäisi arvioida vain yhden asian perusteella. Hän ottaa esimerkiksi kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden piilottamisen kirkkoihin.

”Hyvin konservatiiviset kristityt voivat olla siinä radikaaleimpia ja reippaimpia tempauksissaan”, Laajasalo sanoo.

Muistissa on syksyllä Kalliosta pitkin maailmaa levinnyt tempaus, jossa kirkonkelloja soitettiin Syyrian Aleppon pommitusten uhrien muistamiseksi.

Tuskin mikään muu asia kuitenkaan kuohuttaa kirkkoa tänä keväänä yhtä paljon kuin samaa sukupuolta olevien kirkkohäät. Siksi Laajasalokin joutunee punnitsemaan niiden pappien asemaa, jotka ovat ilmoittaneet vihkivänsä pareja vastoin kirkon kieltoa.

Hän on tuomiokapitulin jäsen. Kirkon linjaa vastustavien pappien toimet päätyvät tuomiokapituliin arvioitavaksi, jos joku kantelee niistä.

”Joku voi vihkiä tai siunata homopareja myös spektaakkelimielessä. Se on surullinen juttu, koska hyvin henkilökohtaisesta tilaisuudesta tulisi tempaus”, Laajasalo sanoo.

Ei hän sano, että pappi haluaisi välttämättä tehdä tempauksia itsensä takia. Mutta julkiset vihkimiset voisivat muuttua kirkkopoliittisiksi tempauksiksi.

Kallion kirkkoherralla on vastassaan ehkä kaksi naista

Piispanvaaleihin ei ole ollut tapana asettua innokkaasti ehdolle. Ehdokasta on ollut sopivaa pyytää mukaan.

Kallion kirkkoherran Teemu Laajasalon tukijoukot ovat aktiivisesti keräneet nimiä ehdokkaan taakse, sanoo kirkkohistorian dosentti Mikko Malkavaara.

Laajasalo sanoo itse, että pyytely kuulostaa helposti hurskastelulta.

”Tässä vaalissa äänestää sisäpiirin ydin. Tämä on tilanne, jossa ei voi olla muuta kuin mitä on”, Laajasalo sanoo.

Vastassa on jo yksi nainen. Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa, 58, on vapaamielisen Tulkaa kaikki -liikkeen edustaja. Samaan joukkoon on kuulunut Helsingin nykyinen piispa Irja Askola.

Hallamaa on Malkavaaran mukaan sivistynyt ehdokas, joka on toiminut eettisenä asiantuntijana useissa yhteiskunnan neuvotteluelimissä. Ihmisoikeudet ovat Malkavaaran mukaan olleet Hallamaalle etusijalla opiskeluajoista asti. Joissain tilanteissa hän saattaa olla kulmikas ja ärhäkkäkin.

”Hallamaa on kannanottajana ja ajattelija vailla vertaansa tässä porukassa”, Malkavaara sanoo.

Ehdokkuutta harkitsee myös Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteeri Kaisamari Hintikka, 49. Hän on viime vuosina toiminut kansainvälisissä tehtävissä. Siksi Sveitsissä asuva Hintikka on melko tuntematon myös piispan valitsijoille ja kirkon papeille.

Hintikan linja on Malkavaaran mukaan liberaali ja harkitseva.

”Hintikka on näkökannoiltaan raikas”, Malkavaara sanoo.

Helsingin piispanvaalien ensimmäinen kierros käydään elokuussa.

Kuka?

Teemu Laajasalo


 42-vuotias Kallion kirkkoherra ja vuoden alusta Helsingin seurakuntayhtymän johtaja.

 Asuu Helsingin Taka-Töölössä. Vaimo ja kolme lasta.

 Kasvatustieteen tohtori. Väitöskirja käsitteli seksuaalisuutta lukion oppikirjoissa, teologian gradu seksuaalifantasiaa eettisenä kysymyksenä.

 Muistetaan tv-satiiriohjelma YleLeaksin esiintyjänä. Lokakuussa aloitti kirkonkellojen iltasoiton Syyrian Aleppon pommitusten uhrien muistamiseksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kirkko
  • Avioliittolaki
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nobinan lakko alkoi pääkaupunki­seudun bussiliikenteessä – näihin linjoihin lakko vaikuttaa

    2. 2

      Krista heräsi siihen, että häntä raiskattiin – Helsingin poliisin tilastoissa toistuu klassinen tarina

    3. 3

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    4. 4

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    5. 5

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    6. 6

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    7. 7

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    8. 8

      Ymmärrän, miksi presidentti Trumpia ketuttaa

    9. 9

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    2. 2

      Nobinan lakko alkoi pääkaupunki­seudun bussiliikenteessä – näihin linjoihin lakko vaikuttaa

    3. 3

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    4. 4

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    5. 5

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    6. 6

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    7. 7

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    8. 8

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    9. 9

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    10. 10

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Krista heräsi siihen, että häntä raiskattiin – Helsingin poliisin tilastoissa toistuu klassinen tarina
    3. Venäjän tullin pääjohtaja Vladimir Bulavin: Puukaupan kulta-aika on ohi, mutta Silkkitie Kiinaan voi avata uusia mahdollisuuksia suomalaiselle elinkeinoelämälle
    4. Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle
    5. Valhe pakolaisille maksettavista bordellikäynneistä levisi nopeasti – Tällaista on arki Saksan valeuutisia torjuvassa Correctiv-keskuksessa
    6. Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja
    7. Hirmumyrsky Maria pimensi Puerto Ricon – osa saaren asukkaista ei ollut saanut sähköjä takaisin hurrikaani Irman jäljiltä
    8. Nobinan lakko alkoi pääkaupunki­seudun bussiliikenteessä – näihin linjoihin lakko vaikuttaa
    9. Syntyykö Berliinin maratonilla maailmanennätys? Kohutossut saattavat vielä nousta ratkaisevaan rooliin – juoksukone näyttää, miten pärjäisit Cooper-testissä ME-maratoonarin kanssa
    10. Rahahanojen ylivartijat vaihtuvat Atlantin molemmilla puolilla
    11. ”Oletko ajatellut, miten voisit säästää uuteen skeittilautaan?” Talouden lukutaitoa pitää opetella kuin autolla ajamista
    12. Näytä lisää