Kaupunki

Anne Papart viettää joka päivä useita tunteja vuokravaraston hämyisessä kopissa – varastokoppeja käytetään pianonsoittoon ja jopa kuntosaleina

Anne Papart siirsi pianonsa varastokoppiin naapurisovun vuoksi. Nyt hän saa soittaa joka päivä omaksi ilokseen.

Anne Papart siirsi rakkaan pianonsa vuokravarastoon pitääkseen naapurinsa tyytyväisenä. Soittamisen ilo oli kadonnut jo paljon aiemmin.

Naapuri ei kai oikein pitänyt Papartin päivittäisistä soittotuokioista.

”Minusta tuntuu, että aina kun soitin barokkia, hän alkoi raahata huonekaluja tai tavaroita kovalla metelillä. Ei ole kiva soittaa jos tietää, että joku lähellä oleva ei pidä siitä. Soittamisesta tulee stressaavaa ja ahdistavaa”, Papart kertoo.

”Ehkä hän piti enemmän kevyestä musiikista ja suomalaisista valsseista. Mutta barokkimusiikki, ah siitä hän ei varmaankaan tykännyt, minusta tuntuu, että silloin tavaroiden raahaaminen yltyi. Ja minun täytyy saada soittaa barokkia.”
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Niinpä Papart siirsi pianonsa vuokrattavaan varastokoppiin harmaalle teollisuusalueelle Itä-Helsingissä.

Se ei ole aivan paras paikka pianon kaltaiselle herkälle soittimelle, sillä sen vire on riippuvainen sopivasta lämpötilasta. Myös valoa on niukalti, sillä kopeissa ei ole sähköä.

Siitä huolimatta Papart säteilee avatessaan teollisuushallin liukuoven puhelimellaan. Tässä Helsingin Cityvaraston hallissa on tyhjää tilaa tuhansia neliöitä. Käytävien aaltopeltiset rivit avautuvat edessämme lähes epätodellisen autioina.

Täällä on vain tavaraa ja tyhjiä käytäviä – ei ihmisiä. Tämä on nykypäivän bisnestä: tyhjä tila, jonka voi täyttää tavaralla.

Vuokrattava varastotila on edelleen kasvava bisnes. Onhan ihmisillä nyt tavaraa ehkä enemmän kuin koskaan, mutta kaupungeissa asutaan edelleen melko ahtaasti.

Varastokopeissa tapahtuu kuitenkin paljon muutakin, sillä ihminen on kekseliäs eläin ja periaatteessa varastokoppeja saa käyttää moneen.

Muualla maailmalla varastokopeissa pidetään omaa yksityistä kuntosalia, toimistoa tai yösijaa. Voi olla, että tätä nähdään kohta Suomessakin.

Vallillassa on jo varastotilaa annettu kellarista bänditiloiksi ja monen maahantuontiyrityksen koko toiminta on vuokravarastossa.

Papartille tämä ei ole bändikämppä eikä tavaroiden hautausmaa. Missään ei näy vanhoja suksia, kuluneita päiväpeittoja, koriste-esineitä tai muutakaan hylättyä, mitä yleensä kellaritiloissa säilytetään.

Ehei, tämä on jonkinlainen kulttuurikeidas: kymmenen vuotta vanha Yamaha seisoo nurkassa. Sen päällä on pino kirjoja ja vastapäisen seinän täyttää kuvataide.

Nyt hän istuu posket innosta hehkuen pianonsa ääreen ja alkaa tapailla Oskar Merikannon Valse Lenteä – yksi ikisuosikeista.

”Luulen, että myös naapurini piti tästä”, Papart sanoo ja virnistää.

Papart käy soittamassa melkein joka päivä muutaman tunnin ajan.

Olisi vaikeaa kuvitella elävänsä kokonaan ilman pianoa. Sillä ilman musiikkia en voisi elää, Papart sanoo ja hymyilee.

”Tämä on päiväkirjani ja paras ystäväni. Ilman musiikkia ja soittoa olisin puolikuollut.”

Papartin suhde pianomusiikkiin alkoi jo vuosikymmeniä sitten Etelä-Ranskassa, missä hän on syntynyt ja elänyt lapsuutensa. Hän aloitti soittamisen hyvin nuorena, noin viisivuotiaana.

Pianotunneille hänet laittoivat isovanhemmat, joiden kanssa Papart asui ja kasvoi.

”Se on pelastanut minut niin monelta. Kun elämässä on ollut vaikeaa, ja minulla on ollut paljon kaikenlaista elämässä, on musiikki auttanut, ehkä pelastanut. Sen kautta olen voinut käsitellä ja ilmaista tunteita.”

”Minulla oli lapsena vaihe, jolloin en puhunut lainkaan. Opin puhumaan soittamisen ja laulamisen kautta. Ensin pystyin laulamaan, sitten myöhemmin myös puhumaan.”

Eihän varastohallin pimeässä ja kylmässä kopissa soittaminen ole aivan sitä, mistä Papart unelmoi. Täällä täytyy välillä vetää villatakki niskaan. Ja mikä ikävintä: soittoa ei useimmiten kuule kukaan.

”Tietysti pidän musiikkia sosiaalisena tapahtumana, sitä kautta saa yhteyden muihin ihmisiin. Parasta on tietysti soittaa sellaisille, jotka haluavat kuunnella.”

Vaikkapa kahvilassa tai baarissa. Mutta Papart on silti tyytyväinen tilanteeseen, sillä ainakin hän saa soittaa.

Ranskattaren sormet juoksevat koskettimilla - vuorossa on Mozartia. Sen jälkeen Bachia.

”Minä inhosin Bachia nuorena, mutta opettajani pakotti minut soittamaan sitä. Hän sanoi, että siinä on soittajalle kaikki ja nyt minä ymmärrän. Siinä on painavuutta, pidän siitä. Haluaisitteko kuulla?”

Tietysti haluamme. Papart vaihtaa nuotit ja tunnustelee oikeaa sävyä.

Yhtäkkiä käytävää pitkin kävelee mies. Kummallista, sillä tehdashalli on ollut hipihiljaa Papartin soittaessa.

”Hänen pitäisi olla täällä koko ajan soittamassa”, ohikiiruhtava mies sanoo ja hymyilee.

Fakta

Varastoissa voi:


  Säilyttää soittimia, ­joissain jopa soittaa niitä

  Pitää toimistoa

  Pitää omaa yksityistä kuntosalia

Varastoissa ei voi:

  Säilyttää aasia tai muita elämiä

  Varastoida pilaantuvia elintarvikkeita tai hajuhaittoja aiheuttavia tavaroita.

  Säilyttää herkästi syttyviä nesteitä.

  Säilyttää kultaharkkoja tai käteistä rahaa.

  Yöpyä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    4. 4

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Terveystarkastajat alkoivat ratsata Airbnb-asuntoja Helsingissä

    8. 8

      Menikö ohi, miten alkoholilaki muuttuu? Ravintolassa juomista voi jatkaa aamuviiteen, vuosikertaviiniä saa huutokaupasta ja vahvoja käsityöläisoluita suoraan panimosta

    9. 9

      Internet ei saa tästä tarpeekseen: häissä pettymyksensä avoimesti osoittava pikkutyttö

    10. 10

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    2. 2

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    3. 3

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    7. 7

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    8. 8

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    9. 9

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    10. 10

      Suomi sallii hyönteisten kasvattamisen ja myymisen ruoaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    11. Näytä lisää