Kaupunki

Vantaa järjestää tuettua asumista nuorille turvapaikanhakijoille

Vantaa perustaa 14 nuorelle turvapaikanhakijalle tuetun asumisen yksikön kesään mennessä.

Vantaa järjestää tuettua asumista Suomeen yksin saapuneille nuorille turvapaikanhakijoille. Asiasta päätti Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta maanantai-iltana. Päätös oli yksimielinen.

Tuetun asumisen yksikkö on tarkoitettu alaikäisenä maahan saapuneille turvapaikanhakijoille, jotka ovat saaneet oleskeluluvan Suomesta.

”Tällainen yksikkö on todella tärkeää nuorten kotoutumisen kannalta”, sanoo Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Mari Niemi-Saari (sd).

”Osa nuorista on hyvin vahvasti traumatisoituneita. On tärkeää, että heillä on tukiverkosto lähellä, jotta he pääsevät aloittamaan elämän Suomessa ja Vantaalla.”
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tukiyksikkö on 14-paikkainen. Se tarjoaa muun muassa sosiaalityöntekijöiden palveluja sekä auttaa nuoria hankkimaan koulupaikan tai työpaikan. Tuetun asumisen yksiköstä aiheutuvat kulut korvataan kunnille siihen saakka, kunnes nuoret täyttävät 21 vuotta.

Yksikkö on tarkoitus saada toimintaan kesäkuuhun mennessä. Se perustetaan joko Tikkurilan lähistölle tai Havukoskeen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Turvapaikanhakijat
  • Vantaa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    3. 3

      Sisustajat hullaantuivat viherkasveihin ja hittikasvit ovat paikoin loppuneet kukkakaupoista – ammattilainen kertoo, miten ”vihersisustat” tyylikkäästi

    4. 4

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    5. 5

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    6. 6

      Näyttää aivan tavalliselta rahtikontilta, onkin raskas kranaatinheitin – suomalaiset kehittivät uuden asejärjestelmän Arabiemiraattien pyynnöstä

    7. 7

      ”Olen yrittänyt ymmärtää äitiäni” – vielä moni kolmikymppisistä on elänyt lapsuuden, johon heijastuivat sotasukupolven traumat

    8. 8

      Ensimmäinen kiinalainen lentoyhtiö avaa reitin Helsinki-Vantaalle

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    4. 4

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    5. 5

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    6. 6

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    7. 7

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    8. 8

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    9. 9

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    10. 10

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää