Kaupunki

Näin toimii ruokakauppa, jossa ei ole yhtään myyjää – keksipaketti oli jäädä moduuliin

Espoossa kokeilussa oleva myyjätön kauppa on auki ympäri vuorokauden.

Espoon Niittykumpuun tiistaina auennut myyjätön kauppa on vaikea löytää.

Parkkipaikan kauimmaisessa kulmassa nököttävä kontti näyttää osalta viereistä työmaata.

Sisällä tuntuu kuin olisi astunut jääkaapilla varustettuun pankkiautomaattiin.

”Tämä on esittelymyymälä, jolla voidaan näyttää mahdollisuuksia”, sanoo Rivenderin toimitusjohtaja Juha Pennanen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yritys on kehittänyt myyjättömän kaupan, mutta tuotteet tulevat kauppiailta.

Syynä myyjättömien myymälöiden tarpeeseen on kaupan keskittyminen, Pennanen kertoo.

”Lähikaupat kuolevat, tämä voisi olla mahdollinen muoto jatkaa sitä. Tässä mallissa kustannukset ovat sellaiset, että kauppias selviytyy, vaikka päivän myynti ei olisikaan kovin hyvä.”

Kaupassa ei ole lainkaan henkilökuntaa, vaan asioiminen tapahtuu pankkikortilla, jonka avulla asiakkaan on myös rekisteröidyttävä kauppaan asiakkaaksi ennen ostosten tekemistä.

Käytännössä toiminta ei eroa asioinnista huoltoaseman bensapumpulla – maksukortti sisään, katevaraus ja lopuksi pin-koodi. Sen jälkeen ostoksia tehdään käyttämällä korttia halutuissa luukuissa.

Tuotevalikoima on kokeilussa olevassa kaupassa melko kapea.

”Meillä on vain 73 tuotetta myynnissä, sehän on aika vähän. Sieltä löytyy leikkeleitä, maitoa, kermaa, voita ja sellaista. Meillä ei ole pakasteita, vaan korkeintaan jääkaappitavaraa.”

Pennasen mukaan kauppias voi kuitenkin halutessaan rakentaa vaikka kymmenientuhansien tuotteiden kokoisen myyntiseinän.

”Teknisesti mitään kokorajaa valikoimalle ei ole, mutta ehkä järkevyysraja on toistatuhatta yksikköä.”

Valinnanvaraa asiakkaalla ei juurikaan ole, sillä tuotteet ovat jonossa luukun oven takana.

”Asiakas ei voi ottaa sieltä takaa sitä tuoreinta maitoa, missä on päivämäärä pisimmällä. Tämä on kauppiaille kova juttu, vähentää hävikkiä.”

Lähellä sijaitsevasta pelifirma Remedystä saapuu ostoksille Mikko Pervilä.

”Luin Hesarista tästä ja lupasin hakea työkavereille paketin keksejä”, hän sanoo.

Ostostapahtuma kuitenkin tyssää alkuunsa. Pervilä ei saa luukkua auki.

”Huonosti sujuu. Pientä käytettävyyssuunnittelua tämä vielä kaipaa ”, hän nauraa.

Lopulta Pennasen pitää auttaa, että Daim-keksit saadaan ulos moduulista.

Ongelmista huolimatta Pervilä pitää myyjätöntä kauppaa tervetulleena.

”Kyllä tällaisille kaupoille on tarvetta, esimerkiksi täällä Espoossa, jossa monilta työpaikoilta on pitkä matka lähimpään kauppaan.”

Myös hinnoittelu saa kiitosta, sillä se näyttää olevan linjassa normaalikaupan kanssa.

Konttikauppa on aina auki, mutta Pennasen mukaan mallissa ei ole kovin suuria turvallisuusriskejä.

”Meillä ei ole alkoholia, tupakkaa tai käteistä rahaa, mutta tiukka kameravalvonta. On vaikeaa nähdä, että joku haluaisi rikkoa paikat valvontakameran alla saadakseen HK:n sinistä luukusta.”

Mikäli asiakkaalle tulee jokin ongelma, hän voi olla videoyhteydessä valvomoon.

Myyjättömistä myymälöistä toivotaan vientituotetta.

Pennasen mukaan Tekesin tukema hanke on herättänyt jo kiinnostusta useammassakin maassa, kuten Saksassa ja Espanjassa.

”Voisi kuvitella, että vaikkapa Ranskassa tässä olisi viinipullon kokoisia yksiköitä useampiakin. Nämä voidaan räätälöidä ihan tarpeiden mukaan.”

Niittykummun Kappelitiellä seuraavien viikkojen ajan toimiva myymälä on vasta uuden kauppatyypin kokeilu. Sieltä konttikauppa siirtyy Pennasen mukaan uuteen paikkaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kauppa
  • Automaatio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    2. 2

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    3. 3

      Millä autolla naapurissasi ajetaan? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Yhä useammalla alalla on pulaa työntekijöistä – Katso hakukoneesta, missä ammateissa kaivataan tekijöitä asuinseudullasi

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    6. 6

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Suomen suurin koskaan järjestetty lähiöfestivaali alkaa tänään – HS esittelee kolme kiinnostavaa uutta lähiötä ja festivaalin tärpit

    8. 8

      Trumpin ja mieltään osoittavien NFL-pelaajien välinen taistelu kiihtyy – tähtihyökkääjä tuuletti ”virtsaamalla” kentälle

    9. 9

      Helsingin Kalasatamassa kaksio maksaa lähes miljoona euroa – HS:n suora lähetys kello 8.50 näyttää, millaiset näkymät Suomen korkeimman asuinrakennuksen saunasta avautuvat

    10. 10

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    5. 5

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    6. 6

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    7. 7

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    8. 8

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    9. 9

      Pyöreälehtinen viherkasvi paljastaa nyt trendikodin – kasvin pikkuversoista maksetaan jo isoja summia

    10. 10

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää