Kaupunki

Koulujen huono sisäilma on ajanut perheitä pois Vantaalta – nyt vanhemmat puuhaavat uutta, 400 oppilaan hirsikoulua

Sisäilmaltaan terve koulu voisi avata ovensa myös niille naapurikuntien lapsille, jotka ovat jo altistuneet eivätkä löydä sopivaa opetuspaikkaa.

Miltä kuulostaisi 400 oppilaan koulu, jossa huonolle sisäilmalle altistuneet lapset voisivat saada opetusta ikäistensä seurassa?

Koulu olisi hirsirunkoinen, korkeatasoisesti rakennettu, ja sen pintamateriaalit olisivat vähäpäästöisintä M1-luokkaa. Se sijaitsisi hyvien kulkuyhteyksien varrella, jotta sinne voisi sijoittaa sairastuneita lapsia pitkänkin matkan takaa.

Lisäksi koulun kustannuksiin osallistuisi yksityinen rahoittaja, jolloin rakentaminen ei rasittaisi vakavasti velkaantuneen Vantaan tasetta.

Juuri tällaista koulua ovat tutkineet Vantaan vanhempainyhdistyksen kattojärjestön Vanvaryn aktiivit. Nyt he olisivat valmiita ojentamaan alustavien selvitystensä tulokset kotikaupungille yhteistyötä varten.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vanvaryn sisäilmatoimikunnassa on yritetty miettiä ratkaisua kotikaupungin rahapulan ja huonokuntoisten koulujen välillä. Samanlaisten ongelmien parissa painiskellaan muissakin kunnissa, mutta Hengitysliiton tietojen mukaan yksikään hanke ei ole vielä edennyt toteutusasteelle.

”Tarvetta tällaiselle koululle on. Ennen kuin Vantaalla saadaan kaikki sisäilmaongelmat ratkottua, on aika monta lasta ehtinyt altistua”, sanoo toimikunnan puheenjohtaja Tuula Ratia-Pulkkinen.

Koska rahanpuute rajoittaa Vantaan peruskorjauksia ja investointeja, sisäilmatoimikunta on yrittänyt kartoittaa ulkopuolisten rahoittajien kiinnostusta koulukohteeseen. Ilmeni, että markkinoilla on jopa valinnanvaraa rahoittajista, joita kiinnostaa pitkäaikainen, maltillinen tuotto julkisessa kohteessa.

”Ei voi sanoa, että näitä sijoittajia olisi lukuisia, mutta heitä on kuitenkin enemmän kuin yksi”, Ratia-Pulkkinen sanoo. Rahoitusratkaisun voisi siten kilpailuttaa.

Koulun rakentaminen voisi maksaa 17–20 miljoonaa euroa.

Kunta voisi olla kiinteistössä vuokralaisena. Uuden hankintalain mukaisesti koulu voitaisiin toteuttaa muun muassa innovaatiokumppanuudella.

Uusi koulu täyttäisi myös sairastuneiden lasten vanhempien toiveen siitä, ettei lapsia enää syrjäytettäisi ikäistensä seurasta. Vantaalla yläasteikäisiä oppilaita on sijoitettu Ylästön alakouluun erilliseen opetustilaan, jossa opetus hoituu erikoisjärjestelyillä parin oppilaan ryhmissä.

On myös oppilaita, jotka opiskelevat kotona, kun sisäilmaltaan puhdasta koulua ei ole löydetty.

”Kaveriyhteisö puuttuu, ja lapset ovat epätasa-arvoisessa asemassa. Koulun pitäisi kasvattaa lapsia yhteiskunnan jäseneksi ja antaa muitakin kuin akateemisia taitoja. Eihän se tällaisessa järjestelyssä onnistu”, miettii varapuheenjohtaja Sirpa Ärilä. Hänen poikansa on yksi Ylästöön ohjatuista yläkoululaisista.

HS:n tietojen mukaan ainakin kaksi vantaalaisperhettä on ratkaissut altistuneen lapsensa yläkouluongelman muuttamalla Nurmijärvelle.

Toimikunta on esitellyt selvityksiä Vantaan opetuksesta ja koulutilasta vastaaville viranhaltijoille. Toimikuntaa on kuunneltu kiinnostuneina, mutta ratkaisevaa vihreää valoa ei ole näkynyt.

Kiinteistötoimesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä sanoo, että vanhempien tutkima rahoitusvaihtoehto on yksi mahdollisuus. Hän kuitenkin korostaa, että sen taloudelliset seuraukset on laskettava tarkasti.

Vantaa ei ole käyttänyt ulkopuolisia rahoittajia kouluhankkeissa kuten Espoo, jossa on jo useita kaupungin ja yksityisten rahoittajien yhteistyöllä toteutettuja kouluja.

Ajatus yhteistyöstä ulkopuolisten kanssa ei silti ole aivan vieras Vantaallakaan. Kaupunki selvittää parhaillaan omien vanhojen, huonokuntoisten toimistotilojensa järjestelyjä Tikkurilassa. Yhdessä valtion omistaman Senaattikiinteistöjen kanssa on vireillä uuden toimistotalon, asuintalojen ja päiväkodin rakentaminen valtion virastotalon paikalle.

Puhdas koulu kiinnostaa Helsingissäkin

Vanvaryn sisäilmatoimikunnan selvitys terveellisestä koulusta ei ole mitenkään ainutkertainen. Muun muassa Helsingissä aktiiviset vanhemmat ovat yrittäneet etsiä ratkaisua huonolle sisäilmalle altistuneiden lasten opetuksen ongelmiin.

Yksi aktiiveista Pia Dahlman sanoo, että hanke omasta koulusta on tällä hetkellä hyllyllä. Koululle ennätettiin jo teettää arkkitehtipiirustukset ja etsiä projektinvetäjä viime vuonna. Aktiiviryhmä havitteli tonttia noin 400 oppilaan koululle Kalasatamasta tai Jätkäsaaresta.

”Me kävimme esittelemässä tätä kaupungille, eikä meitä ollenkaan tyrmätty. Esittivät, että tämän voisi yhdistää asuinrakentamiseen, jolloin hanke voisi kiinnostaa rakennusyhtiöitä ja rahoittajia enemmän”, Dahlman sanoo.

Lupaavan alun jälkeen kouluhanke ei kuitenkaan ole edennyt. Projektinvetäjäksi valittu henkilö muutti paikkakunnalta, ja monien perheiden tilanteet ovat muuttuneet. Dahlman kiinnostuu kuitenkin välittömästi, kun hän kuulee vantaalaisten vanhempien selvityksestä.

”Täytyypä soittaa heille. Tuo rahoitusselvitys kuulostaa todella mielenkiintoiselta.”

Vanvaryn sisäilmatoimikunnassa Tuula Ratia-Pulkkinen ja Sirpa Ärilä ovat valmiita kaikenlaisille yhteistyökuvioille. Koulun sijoittuminen naapurikuntaan Helsinkiin tai Espooseen ei olisi kynnyskysymys.

”Me olemme valmiit luovuttamaan rahoitusselvityksen eteenpäin sellaiselle taholle, joka voisi kehittää siitä todellisen hankkeen”, sanoo Ratia-Pulkkinen.

Suunnitelmia terveistä koulutiloista on tehty muuallakin, mutta Suomen Hengitysliiton tiedossa ei ole, että mikään näistä ulkopuolisten rahoittajien kanssa tehdyistä selvityksistä olisi edennyt rakennusvaiheeseen.

Suunnittelija Kiti Poikosen mukaan toimivaa mallia tällaisen projektin läpiviemiseksi ei toistaiseksi ole.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sisäilmaongelmat
  • Vantaa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    3. 3

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    4. 4

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    5. 5

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    6. 6

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    7. 7

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    8. 8

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    9. 9

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    10. 10

      Iran uhmasi Yhdysvaltoja uudella ohjuskokeella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    4. 4

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    5. 5

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    6. 6

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    7. 7

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    8. 8

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    9. 9

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    10. 10

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    6. 6

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    7. 7

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    8. 8

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    9. 9

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    10. 10

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    11. Näytä lisää