Valikko
Kaupunki

Helsinki kokeilee: lapsen voi viedä aamukerhoon jo ennen koulupäivän alkua

Yksin aamuisin jäävän eka- tai tokaluokkalaisen voi ilmoittaa mukaan Wilman kautta.

Helsinki tarjoaa ensi syksynä avustajan vetämää aamutoimintaa kouluilla kaikille niille pienille koululaisille, joiden perheissä tällainen koetaan tarpeelliseksi.

Pilotti luvataan aloittaa tarvittaessa kaikissa kaupungin peruskouluissa.

Lapsen voi ilmoittaa mukaan Wilman kautta sen jälkeen, kun lukujärjestykset on elokuussa vahvistettu. Vasta myöhemmin selviää, mihin kouluihin aamukerhoja käytännössä syntyy.

Aamukerho on aluksi maksuton eikä sisällä aamupalaa. Sitä tarjotaan ensimmäisen ja toisen luokan oppilaille sekä erityistä tukea saaville lapsille neljänteen luokkaan asti. Toimintaan voi siis ilmoittautua esimerkiksi, jos vanhemmat joutuvat lähtemään töihin tai opiskelemaan paljon ennen kuin lapsen varsinainen koulupäivä alkaa.

Käytännössä aamutoimintaa varten ostetaan avustajan työaikaa 1–2 tuntia lisää päivittäin. Toiminta järjestetään samoissa tiloissa, joissa iltapäivätoimintaa on. Kokeilua varten on varattu opetusviraston budjettiin puolen miljoonan lisämääräraha.

Kokeilu jatkuu vain syyslomaan asti, sitten jatkosta päätetään tulosten perusteella. Ensin halutaan saada selville, miten paljon tarvetta palvelulle oikeasti on ja miten kokeilu vaikuttaa lasten päiviin kokonaisuutena.

”Toivottavasti tämä lähtee hyvin käyntiin. Helsinki on niin suuri kaupunki, että on varmasti perheitä, jotka tästä erityisesti hyötyisivät. On esimerkiksi vain yksi huoltaja, joka joutuu lähtemään aikaisin kotoa”, kuvailee Leena Palve-Kaunisto opetusvirastosta.

Hän ei kuitenkaan usko, että aamutoiminnan suosio osoittautuisi valtavan suureksi. Jos kokeilu muuttuu vakiintuneeksi toiminnaksi, pitää myöhemmin vielä linjata erikseen esimerkiksi, miten pieni joukko riittää aamuryhmän muodostamiseen.

Tänä lukuvuonna iltapäivätoiminnasta palautetta antaneista runsaasta tuhannesta perheestä joka kymmenes kertoi, että tarvitsisi lapselle paikan myös aamuisin joka aamu. Satunnaisesti tällaista toivoi runsas viidennes. Paikkaa tarvinneista monet olivat myös valmis maksamaan tästä 10–20 euroa kuussa, mutta toiminta tosiaan alkaa ensin ilmaisena.

Muutamassa Helsingin alakoulussa on jo nykyisin järjestetty maksullista aamutoimintaa, vetäjänä jokin järjestö. Laajemmin kaupunki ei tällaista ole tarjonnut.

Muualla Suomessa aamutoimintaa on kahdeksassa prosentissa kunnista. Usein tätä on ajateltu pitkien matkojen päästä koulukuljetuksilla tuleville lapsille, jotka voisivat muuten joutua odottelemaan koulupäivän alkua koululla keskenään.

Helsingin opetuslautakunta käsitteli asiaa tiistain kokouksessaan. Taustalla on Sirkku Ingervon (vas) ja 28 muun valtuutetun aloite, jossa vaaditaan aamutoiminnan lisäksi iltapäivätoiminnan laajentamista neljännelle luokalle asti.

Jälkimmäiselle ajatukselle opetusvirasto tai lautakunta eivät lämmenneet. Päätösesityksessä tätä perustellaan sillä, että määrärahoja on jo tänä vuonna lisätty niin, että kaikki kakkosluokkalaiset pääsevät iltapäiviksi joko läheisessä leikkipuistossa tai koululla järjestettävään iltapäivätoimintaan. Tätä vanhemmille koululaisille tarjotaan kerhoja.

Sen sijaan päättäjät kannattavat aloitteen ajatusta siitä, että vuorotyötä tekevien vanhempien koululaisten tarpeet ilta- ja yöhoidolle selvitetään nykyistä tarkemmin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Peruskoulu
  • Koulu
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    2. 2

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    3. 3

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    4. 4

      Soten uusin käänne saa ruusuja ja risuja – Julkinen terveydenhoito ei pilkkoudu, mutta sen kilpailuedut epäilyttävät

    5. 5

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    6. 6

      Monet kansanedustajat haluavat tehdä kellojen siirtelystä lopun – ”Kesäaika voi tappaa”

    7. 7

      Verkossa leviävä kiristysohjelma saastuttaa koneita ympäri maailmaa – näin suojaudut piinaavalta ohjelmalta

    8. 8

      Suomalainen unisex-symboli ei ollutkaan uusi: Merkin suunnittelija vastaa plagiointisyytöksiin

    9. 9

      Käräjäoikeus määräsi Uberin maajohtajan Joel Järvisen omaisuutta takavarikkoon 250 000 euron edestä – Uber aikoo valittaa päätöksestä

    10. 10

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    2. 2

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    3. 3

      Maailmanlaajuista verkkohyökkäystä ei ole saatu pysäytettyä – Asiantuntija: Moni tekijä viittaa venäläisrikollisiin

    4. 4

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    5. 5

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    6. 6

      Microsoft lakkautti viimein puhelinyksikkönsä – kaikki Nokiasta siirtyneet menettivät työpaikkansa Suomessa

    7. 7

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    8. 8

      Mika Kaurismäki muistelee kuollutta Michael Nyqvistiä: ”Corona-baarissa hän kävi pelaamassa biljardia Antti Reinin ja muiden kanssa”

    9. 9

      Netflix peruu sarjojaan, ja se on hyvä uutinen

    10. 10

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    10. 10

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    11. Näytä lisää