Kaupunki

Palkittu kerrostalo osoittautui seulaksi Helsingin Jätkäsaaressa – kukaan ei tiedä, mistä vesi vuotaa ihmisten koteihin

Jätkäsaaren ”Pitsitalon” rakentanut yhtiö kertoo ryhtyneensä toimiin vuotojen suhteen heti, mutta asukkaat eivät ole huomanneet mitään.

Helsingin Jätkäsaaren palkittu Pitsitalo näyttää kieriskelevän todella visaisen kosteusilmiön kanssa. Kolme vuotta sitten valmistunut asuinkerrostalo vuotaa kuin seula.

Vettä valuu asuntoihin sisälle niin, että rappaukset irtoilevat ja ovenkarmit turpoavat. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

Ongelmat ilmenivät viime syksynä, kertoo taloon kolme vuotta sitten muuttanut Tanja Paakkola.

”Eräänä päivänä töistä tultuani huomasin sohvatyynyn olevan aivan likomärkä”, Paakkola kuvailee. Vesi oli tullut katosta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Toisessa asunnossa sisään valunut vesi on tehnyt vesikelloja seinän maalipinnan alle.

Miksi asuntoihin tulee vettä ja mistä vesi on peräisin, se on edelleen suuri arvoitus.

Talon hallinnasta vastaavan Helsingin kaupungin asunnot Oy:n (Heka) mukaan asuntojen vesi on todennäköisesti peräisin samasta ongelmasta, sillä asunnot sijaitsevat vierekkäin.

Tästä talosta on kyse:


Asukkaat huomasivat vuodot jo puoli vuotta sitten.

Paakkola teki asiasta ilmoituksen syyskuussa, toisessa asunnossa asuva Hanna-Maija Mustonen lokakuussa. Asukkaiden kokemuksen mukaan vuodoille ei tuon jälkeen ole tehty käytännössä mitään.

Mustonen on ollut Hekaan yhteydessä asian tiimoilta muutamia kertoja tiedustellakseen, mitä asialle aiotaan tehdä.

Paakkolan asunnossa kävi huoltomies kaksi kertaa toteamassa kosteusvauriot. Kosteustutkija kävi paikalla kerran.

”Tämän jälkeen ei ole tapahtunut mitään, tai ainakaan meille ei ole tiedotettu. Joulukuun kokouksessa meidän isännöitsijä ei ollut edes kuullut koko asiasta, ei kosteusongelmista eikä kosteustutkijasta.”

Kosteusongelmat sen sijaan ovat jatkuneet: vesi puskee Paakkolan perheen asuntoon katon kautta.

”Olemme raaputtaneet itse pois rappausta, ettei sohva mene pilalle. On myös sellainen olo, että ilma ei vaihdu. Pyykit eivät kuivu, öisin on todella kuuma ja ilma tuntuu tunkkaiselta.”

Talon rakentaneen rakennusyhtiö NCC:n mukaan vuotokohtien alkuperää ryhdyttiin etsimään jo syksyllä. Syytä ei löydetty, ja lisätutkimukset esti pakkanen, kertoo yhtiön viestintäjohtaja Laura Saraste-Mäkinen.

”Vuotokohtien alkuperää on etsitty muualta kuin asunnosta, ja siksi asukkaat eivät ole olleet tästä tietoisia. Heitä ei ole asiasta ikävä kyllä informoitu. Pakkasella ei haluttu avata rakenteita.”

”Asunnon yläpuolella on terassi, josta se vesi mahdollisesti tulee, joten vuotopaikkaa on etsitty muun muassa sieltä.”

Hekan kiinteistöpäällikkö Jussi Isoaho piti Ylen haastattelussa seiniä pitkin valuvaa vettä tavanomaisena ongelmana uudisrakennuksissa.

Ovatko tämänkaltaiset ongelmat tyypillisiä?”Kyllä me on havaittu tällaisia. Vesivuotojakin tulee vastaan”, Isoaho sanoo. Myöhemmin Iso­aho haluaa tehdä tarkennuksen. Hän ei pidä seinällä valuvaa vetää aivan tavanomaisena ongelmana, mutta myöntää, että sellaistakin tulee joskus vastaan.

”Virheitä esiintyy lähes kaikissa uusissa rakennuksissa. Mutta en nyt muista, milloin olisi tullut tällaista vastaan”, sanoo Hekan kiinteistöjohtaja Vesa Jurmu. Hänen mukaan Pitsitalon ongelmat vaikuttavat yksittäisiltä rakennusvirheiltä.

”Nyt näyttäisi siltä, että kysymys on enemmän yksittäisistä virheellisistä työsuorituksista, ei koko taloa koskevasta järjestelmällisestä virheestä.”

”Vesivahingot on aina otettava vakavasti. Tässä on nyt ensin selvitettävä se syy, ennen kuin asia voidaan korjata.”

Onko sinulla kokemuksia poikkeuksellisista rakennusvirheistä tai kosteusongelmista uudisrakennuksissa? Kerro meille sähköpostilla: kaupunki.hs@hs.fi.  

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rakentaminen
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    4. 4

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    5. 5

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    6. 6

      Tässä on Suomen vaarallisin kortteli – koko maan riskialtteimmista risteyksistä kolme ympäröi pientä aluetta Taka-Töölössä

    7. 7

      Näin sinkkuja sorretaan yhteiskunnassa – yksinasuvia syrjitään niin verotuksessa kuin ruokaostoksillakin

    8. 8

      Masennuslääke mahdollisti minulle koulutuksen ja ammatin – aamuisin otan pienen tabletin ja elän hyvää elämää

    9. 9

      Suomalaistutkijat aikovat selvittää laittoman päihteen vaikutusta masentuneen aivoihin – eettinen lautakunta puoltaa, ja psykedeelikin on jo valmiina

    10. 10

      Rakas Ivanka teki jo oharit Kiinalle – Miten käy isä-Trumpin vierailun?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    4. 4

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    5. 5

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    6. 6

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    7. 7

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    8. 8

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    9. 9

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    10. 10

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    4. 4

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    7. 7

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää