Kaupunki

Helsinki kilpailutti: paljon kysytyistä psykoterapeuteista neljännes rajattiin pois

Helsinki hankkii psykoterapiaa vain tietyn aiemman koulutuksen saaneilta terapeuteilta. Ammattilaiset aikovat kannella kaupungista oikeusasiamiehelle.

Joukko psykoterapeutteja aikoo viedä eduskunnan oikeusasiamiehen tutkittavaksi Helsingin hiljattain linjaaman kilpailutuksen.

Kyse on siitä, että Helsingin kaupunki on rajannut, että kaupunki ostaa tietylle potilasjoukolle psykoterapiaa vain ammattilaisilta, joiden pohjakoulutus on terveysalalta.

Psykoterapeutiksi itseään kutsuvalla ammattilaisella pitää olla aina psykoterapeutin koulutus. Tästä kiistassa ei olekaan kyse, vaan siitä, millainen tutkinto ja tausta terapeutilla on ennen tätä koulutusta.

Kaupungin nyt hyväksymät ammattilaiset ovat siis ennen psykoterapeutiksi opiskelua jo olleet esimerkiksi sairaanhoitajia, lääkäreitä tai psykologeja.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tämä rajaa ulos päätöksestä huolestuneiden psykoterapeuttien mukaan noin neljänneksen ammattikunnasta. Siis ne, joiden pohjakoulutus on esimerkiksi sosiaalityöstä, teologiasta tai kasvatustieteistä.

Nykyjärjestelmässä paljon psykoterapialaskuja maksava Kela ei rajaa terapeutiksi kelpaavia samoin kuin Helsinki nyt. Terveydenhuoltoalaa valvovan Valviran mukaan kaikki psykoterapeutit ovat terveydenhuollon ammattilaisia aiemmasta pohjakoulutuksesta riippumatta.

Sen sijaan kaupungin uusi linjaus on samanlainen kuin se, minkä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Hus teki aiemmin.

Linjauksesta huolestuneet pelkäävät, että pääkaupunkiseudun mallista tulee jonkinlainen ennakkotapaus, joka antaa suuntaa psykoterapiaostoille tulevassa sote-uudistuksessa.

”On erittäin tärkeää, että tarjonta on monipuolista”, sanoo psykoterapeutti, perheterapeutti ja yhteiskuntatieteiden tohtori Annikki Kaikkonen.

Eri koulukuntia edustavat ja erilaisista taustoista tulevat terapeutit ovat vahvuus, koska ihmisten elämäntilanteetkin ovat hyvin erilaisia. Terapia noin yleensäkin perustuu luottamukseen, sama ei sovi kaikille.

Kaikkonen kertoo, että lähestyvä sote-uudistus näkyy ammattikunnassa keskustelun lisääntymisenä. Huolesta puhutaan sosiaalisessa mediassa ammattilaisten verkostossa, jossa on hyvin eri puolilta tilannetta katsovia ammattilaisia.

Kaikkonen pelkää, että uudenlainen rajaus vaikeuttaa eniten jo valmiiksi heikoilla olevien ihmisten asemaa. Siis sekä psyykkisesti huonosti voivien että niiden, joille Kelan tuen jälkeen jäämä omavastuukin on nykyisin liikaa.

”Psykoterapeuttien tarve ja kysyntä ylittää ammattilaisten määrän. Niin että looginen tällainen päätös ei ole”, hän lisää.

Helsingin kaupunki perustelee rajausta sillä, että kyse on tarpeiltaan erityisestä ja pienestä ryhmästä psykoterapiaa kaipaavia ihmisiä, ei yleisemmin siitä kuka kelpaa terapeutiksi.

Kilpailutuksessa ostetaan psykoterapiaa niille, joille kaupungin itse tarjoamat palvelut eivät riitä, mutta jotka eivät kuitenkaan ole oikeutettuja Kelan maksamaan kuntoutukseen.

”Käytännössä kyse on vaikeista mielenterveyden häiriöistä”, selittää osastopäällikkö Leena Turpeinen. Hän sanoo, että tällä ryhmällä oikeutta Kelan kuntoutukseen ei ole yleensä siksi, että siinä pyritään tukemaan ihmisen työkykyä tai mahdollisuutta opiskeluun. Kaupungin suoraan ostamaa psykoterapiaa saavat taas usein ovat olleet jo pitkään eläkkeellä.

Koska kyse on vaikeista psyykkisistä sairauksista, osastopäällikkö katsoo, että osaamisen pitäisi tulla nimenomaan terveysalalta. Viime vuonna kaupunki teki näitä päätöksiä reilulle sadalle ihmiselle, euroja kului 360 000. Kilpailutus ei koske esimerkiksi lastensuojelun kautta tarjottavaa terapiaa.

Sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt kilpailutuksen ehdoista syksyllä. Uudet sopimukset astuvat voimaan nyt keväällä. Ne on tehty periaatteessa neljäksi vuodeksi, mutta sopimukset voidaan purkaa kesken kauden sote-uudistuksen vuoksi.

Turpeinen ei pidä kaupungin ja Kelan rajauksia ristiriitaisina, koska kaupungin kohdalla kyseessä on erittäin rajattu potilasryhmä. Hänen mukaansa psykoterapeutteja on näinkin tarjolla riittävästi, koska ollaan pääkaupunkiseudulla. Uusissa ehdoissa luvataan seurata myös palvelun vaikuttavuutta, ei siis pelkästään esimerkiksi hintaa.

Psykoterapeuttien verkosto sen sijaan katsoo, että sekä Helsingin että Husin kilpailutukset ovat sekä hankintalakia että terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskevaa lakia ja asetusta vastaan.

Siksi he julkaisevat perjantaina yhteisen kannanoton aiheesta ja pyytävät tosiaan myös oikeusasiamiestä tutkimaan asiaa. Kaupungilta pyydetään myös tarkempia perusteluja.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    4. 4

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    5. 5

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    6. 6

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    7. 7

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    8. 8

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    9. 9

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    10. 10

      Tulkkeja uhkaa massatyöttömyys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    4. 4

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    5. 5

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    6. 6

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    7. 7

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    10. 10

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    6. 6

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    7. 7

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    8. 8

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    9. 9

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää