Kaupunki

Kaivopuiston edustalla uiskenteli viikonloppuna hylje – ”Siinä se tuli tuhisemaan pintaan”

Kaupunkihylkeitä on havaittu Helsingin rannikolla useita kertoja viime kuukausina.

Helsingissä vieraili viikonloppuna jälleen hylje. Sunnuntaikävelyllä vaimonsa kanssa ollut Lauri Ilmari Puustjärvi yllättyi iloisesti, kun näki Kaivopuiston lähettyvillä rannassa polskivan pienen hylkeen.

”Siinä se tuli sitten tuhisemaan pintaan. Seurasimme hyljettä vaimon kanssa, kun se sukelteli ja naposteli altaasta jotain”, hän kertoo.

Kyseessä oli todennäköisesti halli eli harmaahylje, joka on Suomen merialueilla elävästä kahdesta hyljelajista yleisempi. Niitä on viiden vuoden takaisten laskelmien mukaan Suomen rannikoilla lähes 30 000, Riistakeskus kertoo. Kaupunkialueilla hylkeet ovat silti harvinaisia vieraita.

Norppia on havaittu laskennoissa yli 6 000 yksilöä. Kaikkia eläimiä ei laskennoissa havaita, joten todelliset kannat ovat lukuja suuremmat.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kuutisen ihmistä kerääntyi seuraamaan Kaivopuiston hylkeen puuhasteluja sunnuntaina noin kello neljältä iltapäivällä.

Puustjärven mukaan otus jatkoi ruokailua pienessä altaassa Olympiaterminaalin lähellä kännykkäkameroista välittämättä noin viiden minuutin ajan, kunnes se livahti takaisin Suomenlahdelle paremmille apajille.

”En ole koskaan aiemmin nähnyt hyljettä missään”, hän kertoo.

Aivan tavattomia hylkeiden Helsingin-vierailut eivät ole. Esimerkiksi joulukuun alussa kaupunkilainen huomasi keittiönikkunastaan ulos katsoessaan, että Ruoholahden kanavassa uiskenteli hylje.

Myöhemmin joulukuussa ohikulkijat bongasivat Lauttasaaren sillalta hylkeen näköisen otuksen.

MTV:n uutiset puolestaan kertoi sunnuntaina Lauttasaaren etelärannalta löytyneestä suuresta hylkeen ruhosta. Kuollut eläin oli niin ikään ilmeisesti harmaahylje.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Eläimet
  • Hylkeet
  • Kaupunkieläimet
  • Kaivopuisto
  • Helsinki
  • Cityeläimet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nobinan lakko voi sekoittaa pääkaupunkiseudun bussiliikenteen torstaina – kaikki nämä linjat uhkaavat pysähtyä

    2. 2

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    3. 3

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    4. 4

      Vapaa-ajan tissuttelu aiheuttaa töissä virheitä enemmän kuin moni ajattelee – Viinin lipittelijät pitäisi lähettää lenkille

    5. 5

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    6. 6

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    7. 7

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    8. 8

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    9. 9

      Yhdysvaltojen keskuspankki irtautuu historiallisesta elvytysoperaatiosta

    10. 10

      Suomi sallii hyönteisten kasvattamisen ja myymisen ruoaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    2. 2

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    3. 3

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    4. 4

      Nobinan lakko voi sekoittaa pääkaupunkiseudun bussiliikenteen torstaina – kaikki nämä linjat uhkaavat pysähtyä

    5. 5

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    6. 6

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    7. 7

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    8. 8

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    9. 9

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    10. 10

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää