Kaupunki

”Suomi ei tunnu omalta maalta”– mielenosoittajat vastustivat turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksia Helsingin Kansalaistorilla

”Hallitus puhuu vain laista, laista ja laista. Voiko lakia kuunnella, jos se sanoo, että lähetä ihminen kuolemaan?”, kysyi Afganistanilainen Saddiq puhujalavalta.

Irakilainen turvapaikanhakija Jada Jaelu Al-jashan, 25, on saapunut Helsingin Kansalaistorille vastustamaan turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksia.

”Saavuin Suomeen vuonna 2015, ja olen saanut negatiivisen turvapaikkapäätöksen”, Al-jashan kertoo erinomaisella suomen kielellä.

Hän sanoo oppineensa puhumaan suomea viettämällä aikaa suomalaisten ystäviensä kanssa ja käymällä tapahtumissa, ei kielikursseilla.

”Lakimieheni sanoi minulle, että minulla on hyvät mahdollisuudet saada turvapaikka. Mutta sitten kävikin näin. Olen valittanut hovioikeuteen.”
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kansalaistorille oli tiistaina iltapäivällä kokoontunut enimmäkseen suomalaisia mielenosoittajia. Minun Suomeni on kansainvälinen -yhteisön tapahtumaan oli Facebookissa ilmoittautunut noin kaksi tuhatta ihmistä, mutta vielä mielenosoituksen alkamisaikaan kello 12 Kansalaistorilla oli väljää.

Varttia myöhemmin puhujalavan edustalla oli jo tungosta. Paikalla on myös poliitikkoja. Lavalla puhuivat yksi tapahtuman järjestäjistä, Tino Singh, sekä Saddiqiksi esittäytynyt afganistanilainen turvapaikanhakija.

”Hallitus puhuu vain laista, laista ja laista. Voiko lakia kuunnella, jos se sanoo, että lähetä ihminen kuolemaan?” Saddiq puhuttelee yleisöä englanniksi.

”Miksi Afganistan on suomalaisille turvaton maa, ja afganistanilaisille turvallinen?” hän kysyy ja viittaa ristiriitaan ulkoasiainministeriön Afganistanin matkustustiedotteen ja turvapaikkapäätösten välillä.

Singh ilmaisi huolensa palautettavien kohtalosta.

”He voivat joutua siepatuiksi ja panttivangeiksi, kun ihmiset luulevat, että heillä on rahaa Euroopasta palattuaan.”

Helsinkiläinen Eira Karlson ei kykene ymmärtämään, miten tähän tilanteeseen ollaan tultu.

”Hiljaisesti hyväksytään tällaisia asioita.”

Jenny Kurjenniemi ja Humphreys Brendan pitävät pakkopalautuksia uskomattomana.

”Suomi ei tunnu omalta maalta”, Kurjenniemi pohtii.

”Poikani paras ystävä on Bosnian pakolainen, ja tämä tilanne saa minut ajattelemaan hänen perheensä tarinaa”, Brendan jatkaa.

Tulkkina myös Maahanmuuttovirastossa työskentelevä Bosnialainen Edina Bilajac sanoo, että on nähnyt turvapaikkahakemusten menevän huonompaan suuntaan.

”Välillä ihmisille on tilattu ihan väärän kielen tulkki, eikä oikeusapua ole saatavilla läheskään kaikille.”

Mielenosoitus oli melko nopeasti ohi. Jo noin kello 12.45 puolet ihmisistä oli hälvennyt paikalta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Turvapaikanhakijat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Krista heräsi siihen, että häntä raiskattiin – Helsingin poliisin tilastoissa toistuu klassinen tarina

    2. 2

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    3. 3

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    4. 4

      Nobinan lakko voi sekoittaa pääkaupunkiseudun bussiliikenteen torstaina – kaikki nämä linjat uhkaavat pysähtyä

    5. 5

      Ymmärrän, miksi presidentti Trumpia ketuttaa

    6. 6

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    7. 7

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    8. 8

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    9. 9

      Suomi sallii hyönteisten kasvattamisen ja myymisen ruoaksi

    10. 10

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    2. 2

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    3. 3

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    4. 4

      Nobinan lakko voi sekoittaa pääkaupunkiseudun bussiliikenteen torstaina – kaikki nämä linjat uhkaavat pysähtyä

    5. 5

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    6. 6

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    7. 7

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    8. 8

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    9. 9

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    10. 10

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää