Kaupunki

Rajuja rasistisia solvauksia on tullut kuntavaalien ehdokkaille yölläkin – ”Soittajat eivät ole humalassa vaan haluavat uhkailla”

Maahanmuuttajataustaiset ehdokkaat eivät enää uskalla kampanjoida yksin uhkailujen takia. Vaalimainoksia töhritään iskulausein ja tunnuksin.

Iltamyöhään tullut puhelu keskeytti viime viikolla helsinkiläisen kuntavaaliehdokkaan Suldaan Said Ahmedin (vas) ja hänen perheenjäsenensä välisen kuulumisten vaihdon. Oli juuri puhe vaalikampanjan edistymisestä, kun kännykkä soi.

Soittaja kertoi käyneensä äänestämässä, ja Said Ahmed oli aikeissa kiittää häntä soitosta, kun puhelu tyyli yhtäkkiä muuttui.

”Äänensävy kiihtyi nollasta sataan, ja soittaja kertoi käyneensä äänestämässä perussuomalaisia. Sitten hän löi luurin korvaan”, Said Ahmed sanoo.

Puhelu sisälsi Said Ahmedin mukaan myös solvauksia – vastaavia kuin muissa samankaltaisissa tilanteissa, kuten ”olet tilannut kuolemasi, sinun kaulaasi pitäisi laittaa rasvattu köysi” tai että ”tullaan repimään sun päältä leijonakoru”.

Ulkonäöltään vaaleasta kantasuomalaisesta poikkeavien tai maahanmuuttajataustaisten ehdokkaiden rasistinen häirintä näyttää kiihtyneen kuntavaalien lähestyessä.

Said Ahmedin vieressä sohvalla istuneen läheisen posket kastuivat kyynelistä. Häntä lohduttaakseen Said Ahmed kertoi tottuneensa rasistisiin tilanteisiin.

”Muttei kenenkään pitäisi niihin tottua. Suomessa pitäisi kellojen soida, kun tällaisella uhkailulla halutaan rajoittaa demokratiaa ja vaalikampanjaa”, Said Ahmed sanoo.


Osansa rasismista ovat saaneet esimerkiksi Feministisen puolueen vaalijulisteet. Niihin on eri puolilla Helsinkiä töhritty uusnatsistisia iskulauseita ja tunnuksia. ”Kaupunki ilman suvakkeja” -tyylisten tekstien takia julisteita olisi tarpeen vaihtaa uusiin noin kymmenessä kaupunginosassa. Pikkupuolueella ei kuitenkaan ole ollut varaa teettää lisää julisteita.

”Ei ole varakappaleita. Siksi julisteet ovat kadulla kaikkien nähtävinä. Silmätikuiksi on otettu rodullistettuja ehdokkaita, muslimeja ja ei-valkoisia”, sanoo Feministisen puolueen kuntavaaliehdokas Katju Aro.

Kampanjoinnin viime hetkillä Aro ei vielä ole tehnyt julisteiden turmelemisesta tutkintapyyntöä poliisille. Toinen ehdokas Suldaan Said Ahmed sitä vastoin odottaa tietoa syyteharkinnan valmistumisesta itseään koskevassa tapauksessa. Eläkkeellä oleva vantaalaispoliisi kyseli viime heinäkuussa Said Ahmedin osoitetta rasistisessa Rajat kiinni -ryhmässä Facebookissa. Samassa yhteydessä entinen poliisi viittasi raa’asti maahanmuuttajien surmaamiseen.

Samassa ryhmässä on useita Said Ahmedia halventavia keskusteluja. Rasistisessa nettikommentoinnissa näyttää olevan tyypillistä myös omien kannanottojen kirjoittaminen muiden keskusteluun osallistujien mielipiteistä välittämättä.

”Tämä on erittäin hyökkäävää ja henkilöön menevää. Yöllä tulee puheluja, eivätkä soittajat ole humalassa vaan ihmisiä, jotka haluavat uhkailla. Poliisi suhtautuu näihin asioihin erittäin pehmeästi, vaikka tämän pitäisi olla kaikkien huoli”, Said Ahmed sanoo.

Syyteharkinta on Said Ahmedin tapauksessa venynyt, sanoo kihlakunnansyyttäjä Mika Mäkelä Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastosta. Hän kuvaa laittoman uhkauksen nimikkeellä tutkittavia tapauksia ”perusjutuiksi, jotka eivät vaadi enempiä aikoja”.

Hidas eteneminen ei Mäkelän mukaan johdu siitä, että epäilty tekijä on entinen poliisi eikä siitä, että häirinnän kohde on poliitikko.

”Poliitikko sinne tai poliitikko tänne, se ei aiheuta suurta intohimoa. Voisi olla hyvä nopeuttaa käsittelyä, ymmärrän sen kyllä. Löysässä hirressähän ihminen joutuu olemaan, kun juttujen käsittely venyy”, Mäkelä sanoo.

Vakavienkin uhkausten hidas eteneminen oikeusjärjestelmässä on Said Ahmedin mielestä huolestuttavaa. Esimerkiksi solvaavista kirjoituksista sosiaalisessa mediassa tulisi hänen mielestään voida antaa välittömästi esimerkiksi ylinopeussakkoa vastaava rangaistus.

”Voisi hillitä kirjoittelua, jos se tuntuisi lompakossa. Nyt viranomaiset katsovat tätä läpi sormien, enkä ole kuullut tästä tuomitsevaa kannanottoa edes presidentiltä.”

Olennaista hyökkäysten selvittelyssä on mahdollisen rikoksen tunnusmerkkien täyttyminen. Helsingin poliisin rikosylikomisario Jonna Turunen sanoo, että tapausten tutkinta-aikaan vaikuttaa esimerkiksi se, kuinka nopeasti uhkailusta epäillyt ihmiset saadaan kuulusteltua.

Viime viikolla Kolmen sepän patsaalla vihreiden kuntavaaliehdokas, kansanedustaja Ozan Yanar pelästyi päällekäypää miestä. Hän kertoo miehen vaatineen väkisin Yanaria kuuntelemaan mielipiteitään ”mutiaisten leiristä Rautatientorilla”.

Aiemmin euro- ja eduskuntavaaleissa ehdolla ollut Yanar arvioi rasistisen uhkailun muuttuneen nyt niin rajuksi, ettei hän enää kierrä kampanjoimassa ilman vaalitiiminsä jäseniä. Myös heitä on Yanarin mukaan arvosteltu maahanmuuttajataustaisen ehdokkaan tukemisesta.

”Suomessa jopa ministerit voivat kulkea yksin jakamassa vaaliesitteitä. Siksi on erityisen huolestuttavaa, että nyt kavennetaan maahanmuuttajataustaisten ehdokkaiden mahdollisuutta kampanjoida vapaasti.”


Kansanedustajana Yanarilla on mahdollisuus ilmoittaa saamansa uhkaukset eduskunnan turvallisuudesta vastaaville ammattilaisille. Myös suojelupoliisi saa tiedon kansanedustajien uhkaamisesta. Silti kynnys rasististen purkausten tutkimiseen on myös Yanarin kokemuksen perusteella korkea.

”Harmaalla alueella olevia kirjoituksia on paljon. Häiritsijät ovat selvästi opetelleet, mikä on laillisuuden rajalla. Viesti voi olla, että mene takaisin, mistä olet tullut ja toivottavasti joku tappaa sinut siellä.”

Harmaita alueita olisi Yanarin mukaan syytä yrittää poistaa lainsäädännöllä. Lisäksi Yanar kohdistaa sanansa perussuomalaisten johtajille, joiden ei hänen mielestään ”tulisi hyssytellä puolueen toimijoiden rasististen lausuntojen edessä”. Yanar viittaa esimerkiksi Espoossa kuntavaaliehdokkaana olevaan Seppo Huhtaan (ps), jonka kanssa hänellä oli raju poliittinen erimielisyys helmikuussa.

”Huhta kirjoitti Facebookissa, että mene hoitamaan sitä avioliittolakia Turkkiin. Nyt Huhta on ehdolla samalla listalla kuin puoluejohtaja Timo Soini. Ääni Soinille on myös ääni Huhdalle”, Yanar sanoo.

Huhta ei helmikuussa ollut halukas perustelemaan kantaansa. ”En mä jaksa niistä puhua. Facebook ei ole mikään virallinen kanava yhtään mihinkään, se on harrastusta”, Huhta sanoi tuoreeltaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rasismi
  • Kuntavaalit 2017

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    2. 2

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    3. 3

      22-vuotias Topi lopetti amiksen neljästi, mutta sitten hänestä tuli Tippa-T, jolle seksikin on työsuhde-etu

    4. 4

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    7. 7

      B-vitamiinien liikakäyttö voi jopa nelinkertaistaa keuhkosyövän riskin miehillä – suomalaisprofessori pitää tulosta yllättävänä

    8. 8

      HS selvitti: Yksi Turun puukotuksista epäilty haki monta kertaa oleskelulupaa Ruotsista siinä onnistumatta – kertoi asuneensa Marokossa kadulla ja joutuneensa raiskatuksi

    9. 9

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    10. 10

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    3. 3

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    4. 4

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    5. 5

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    6. 6

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    7. 7

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    8. 8

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    9. 9

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    10. 10

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää