Kaupunki

Metsokukko röyhenteli ja uhitteli ohikulkijoille aamuruuhkan aikaan Tikkurilan asemalla – ”Ei kai se junaan yrittänyt?”

Metsotutkijan mielestä linnun siirtämistä ei kannata yrittää. ”Siinä voi loukkaantua lintu ja siirtäjä.”

Unet karisivat vantaalaisilta työmatkalaisilta silmistä, kun he kohtasivat terhakan metsokukon aivan Tikkurilan aseman kupeessa torstaina aamulla. HS on saanut useita kuvia linnusta, joka kiireisimpään ruuhka-aikaan tepasteli ihmisten ilmoilla.

Kävelytien kaiteella lepäillyt metsokukko lehahti aika ajoin keskelle kulkutietä. HS:n lukijoiden viesteissä kerrotaan metson tarkkailleen kulkijoita, mutta myös uhitelleen kävelijöille.

Luonnonvarakeskuksesta eläkkeelle siirtyneeltä metsotutkija Harto Lindeniltä pääsee huokaus, kun hän kuulee linnun seikkailuista rautatieaseman läheisyydessä.

”Ei kai se junan kyytiin yrittänyt? Tuo ei kuulosta hyvältä.”


Todennäköisesti samasta linnusta on tehty havaintoja viimeisten parin viikon aikana muun muassa Vantaan Metsolassa, Matarissa ja viimeksi keskiviikkona Hiekkaharjussa. Pientaloalueilla lintua on ihailtu rauhassa.

Keskusta-alue ei isolle metsokukollekaan ole kaikkein ominta aluetta, mutta Linden ei suosita kulkurin siirtoa.

”Siinä voivat loukkaantua sekä lintu että siirtäjä. Sitä paitsi siirto ei läheskään aina onnistu. Tutuilta kulmilta pois kuljetettu eläin stressaantuu, ja pyrkii palailemaan”, Linden sanoo.

Samaa todistaa lintujärjestö Birdlifen tiedottaja Jan Södersved. Hän on osallistunut metsokukon kuljetukseen muutamia vuosia sitten.

”Vietiin lintu 15 kilometrin päähän umpimetsään, mutta parin päivän päästä se oli tullut takaisin lähtöpaikalleen”, Södersved sanoo.

Metson soidin jatkuu vielä toukokuulle asti. Linden epäilee, että vasta sulkasato kesäkuussa saa vantaalaisen metsokukon kätkeytymään metsiin.

”Sulkasadon aikaan metso elää todella piilottelevaa elämää”, Linden lohduttaa.


Vantaalaiset ovat osanneet pitää kunnioittavan etäisyyden lintuun, jonka vankka nokka ja terävät kynnet eivät kutsu lähestymään. Keskusteluryhmissä on tosin kauhisteltu, mitä lintu voisi tehdä esimerkiksi sitä lähestyville lapsille.

Muutamia vuosia sitten Landbon asuinalueella metsokukon uhittelu päättyi siihen, että Helsingistä tullut poliisipartio ampui linnun. Linden ja Södersved pitävät tapausta erittäin surullisena.

”Nämä kaupunkiin eksyneet metsot ovat aina hankalia tapauksia. Järkevin neuvo on pitää sopivaa etäisyyttä lintuun”, Linden sanoo.

Hänellä oli aikanaan metsojen tutkimustarha Rovaniemen maalaiskunnassa, missä melkein päivittäin vieraili erilaisia ihmisiä. Pieniä lapsia ei päästetty vierailemaan muuten kuin siten, että isä kantoi lasta harteillaan.

Suomessa metsokanta on syksyllä suurimmillaan noin puoli miljoonaa yksilöä. Metsoja pyydetään vuosittain vaihtelevasti jopa 50 000 yksilöä.

”Uudellamaalla metso ei juuri menesty. Oikeastaan vain Porvoon ja Orimattilan välisellä metsäalueella on elinvoimainen kanta”, Linden sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Metso
  • Vantaa
  • Tikkurila

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    2. 2

      HSL:n lipunmyynti on kaaoksessa ja sadan miljoonan euron jättiuudistus jo kolme vuotta myöhässä – HS selvitti, mikä meni pieleen

    3. 3

      Tunnetko nämä kymmenen vakavia myrkytyksiä aiheuttavaa suomalaista kasvia? – ”Kaikissa lapsiperheissä pitäisi olla lääkehiiltä varastossa”

    4. 4

      Opintoni jäävät kesken opintotuki­uudistuksen takia – en saa opintolainaa, vaikka laina on valtion takaamaa

    5. 5

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    6. 6

      Näin Trumpin rinnalle ilmaantui toinen Trump

    7. 7

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    8. 8

      Kumppanin painonvaihtelut voivat kriisiyttää seksielämän, ja siksi aiheesta pitäisi uskaltaa puhua, sanoo pariterapeutti Minna Oulasmaa

    9. 9

      Valkoisessa talossa soittanut ihmelapsi kuuli outoa kieltä lentokoneessa – nyt hän puhuu suomea ja pääsi jatkoon unelmiensa Maj Lind -pianokilpailussa

    10. 10

      Helsinki–Vantaan uusi eteläsiipi aukeaa, tältä siellä näyttää: Sisustuksessa suomalaista designia, matkustajat pääsevät kentän ensimmäiseen liukukäytävään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    3. 3

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    4. 4

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    5. 5

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    6. 6

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    7. 7

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    8. 8

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    9. 9

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    10. 10

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää