Kaupunki

Reino Savukoski on hakenut satoja kadonneita – nyt hän etsii Valtteri Ihalaista Helsingin edustan vesiltä

”Jos hän on pohjassa, hän löytyy varmasti”, kadonneiden etsijä Reino Savukoski uskoo. Mutta kukaan ei tiedä, liikkuiko Ihalainen katoamisyönään etsintöjen kohteena olevalla vesialueella.

Helsingissä etsitään edelleen tammikuun lopussa kadonnutta Valtteri Ihalaista.

Nyt etsijöiden joukkoon on liittynyt vesistöetsintöjen konkari Reino Savukoski, joka vastaa HS:n puheluun mereltä kumiveneestä.

”Pari tuntia sitten lähdettiin liikkeelle Kipparlahden venesatamasta”, Savukoski kertoi lauantaina puolenpäivän maissa.

Hän on etsinyt veneellä Ihalaista omaisten pyynnöstä Helsingin edustalla jo parin päivän ajan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Venettä ajoi lauantaina Pääkaupunkiseudun etsintä -yhdistyksen puheenjohtaja Jenni Kukkonen. Mukana veneessä ja Ihalaista etsimässä oli myös kolmas henkilö, joka ei halunnut nimeään julkisuuteen.

38-vuotias Ihalainen vietti iltaa 29. tammikuuta Kulosaaren ostoskeskuksella yksityisellä klubilla, josta hän poistui aamuyöllä neljän aikaan ja katosi. Tämän jälkeen miehen liikkeistä ei ole tietoa.


Reino Savukoski on punkaharjulainen vesistöetsintöjen konkari, joka etsii kadonneita vapaaehtoistyönään. HS kertoi Savukoskesta laajemmin, kun hän oli vuonna 2015 mukana etsimässä Nuuksiossa kadonnutta Nela Utkinaa.

Savukoski apureineen liikkuu parhaillaan merellä Kulosaaren ja Herttoniemenrannan tuntumassa 4,2-metrisellä kumiveneellä.

”Mark, mark”, hän huikkaa muille veneessä olijoille kesken haastattelun.

”Merkattiin kohde viistokaikuun, mutta ei se todennäköisesti ole etsimämme, kun ei näy riittävästi raajoja ja semmoisia. Todennäköisesti kyseessä oli vajaan parin metrin mittainen puu.”

Savukoski yrittää etsiä Ihalaista apunaan viistokaikuluotain, pohjatutka, reittipiirturi ja koira.

”Näillä voidaan kuvata sataprosenttisesti tämä pohja. Jos hän on täällä pohjassa, niin voin olla vakuuttunut, että hän löytyy varmasti. Mutta kukaan ei tiedä, onko hän vielä pohjassa, ja onko hän yleensä tällä alueella edes ollenkaan”, Savukoski sanoo.

”Koirallakaan ei vielä havaintoja ole ollut.”

Jos Ihalaisen etsintä ei tuota lauantaina tulosta, Savukoski palaa tiistaina takaisin jatkamaan työtä.

”Ja olen varmaan 10, 15, jopa 20 päivääkin, että saadaan tämä todennäköinen alue tutkittua. Jos hän tässä ja pohjassa on, meillä on hyvät mahdollisuudet löytää”, Savukoski sanoi.

”Veden lämpötila pohjassa on asteen luokkaa, joten vielä ei pitäisi olla sitä vaaraa, että tuolta nousisi pintaan.”


Savukoski keskeyttää Ihalaisen etsinnät pariksi päiväksi toisen, palkallisen työtehtävän takia.

”Lähden tekemään työkeikan, josta ansaitsen vähän rahaa tähän vapaaehtoistyöhön”, hän kertoi.

Savukoski apureineen etsii kadonneita maksutta.

”Omaiset antaa minkä antaa. Me ei ole koskaan kirjoitettu kellekään laskua, eikä tulla kirjoittamaankaan laskua, niin kauan kuin minä olen tässä peräsimessä.”

Jos Savukoski apureineen löytäisi Ihalaisen, venekunta ottaisi yhteyttä viranomaisiin.

”Jos näin käy, niin poliisi antaa ohjeet, että miten toimitaan sen ylösnostamisen kanssa.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kadonneet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”

    2. 2

      IL: Laboratoriohoitaja kertoo videolla kohtelevansa maahanmuuttajia kaltoin – laboratorion johtaja HS:lle: ”Olemme ryhtyneet toimenpiteisiin”

    3. 3

      Stockmannin hallituksen puheenjohtaja myi puolet osakkeistaan ennen kurssin laskua – selitti tarvitsevansa rahaa putkiremonttiin

    4. 4

      ”Hoitoa tarvitseva seksiaddikti” saattoi tehdä Trumpista presidentin – Anthony Weiner on ehkä Amerikan vihatuin mies

    5. 5

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    6. 6

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    7. 7

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    8. 8

      Nettisivusto houkuttelee yliopistoissa opiskelevia nuoria naisia suhteisiin varakkaiden miesten kanssa – Suomessakin toimiva Sugardaddy-palvelu joutui viranomaisten hampaisiin Belgiassa ja Norjassa

    9. 9

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    10. 10

      Pikkuruinen kustantamo onnistui myymään suomalaisille viikossa noin 20 000 kirjaa – koska ei polttanutkaan niitä: ”Taloudellisesti tässä ei ole mitään järkeä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    4. 4

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    5. 5

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    6. 6

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    7. 7

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    8. 8

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    9. 9

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    10. 10

      Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    11. Näytä lisää