Kaupunki    |   Helsingin vaalitulos

Kokoomus ja vihreät ovat nyt Helsingin kaksi suurpuoluetta, Sdp:ltä ennennäkemätön mahalasku – mitä tästä seuraa?

Kokoomus ja vihreät voivat halutessaan päättää Helsingin suunnasta kahdestaan. Vasemmisto laittaa toivonsa punavihreään yhteenliittymään.

Helsinkiläiset äänestivät sunnuntaina pysyvyyden puolesta. Joidenkin ennen vaaleja tehtyjen gallupien mukaan vihreät olivat jo ohittamassa kokoomuksen Helsingin suurimpana puolueena, mutta lopulta Helsingin marssijärjestys säilyi samana kuin tälläkin vaalikaudella. 25 paikan kokoomus on suurin, niskassa hengittää 21 paikkaa saanut vihreät ja kaukana takana puuskuttaa 12 paikkaan romahtanut Sdp.

Kokoomus ja vihreät saivat molemmat kaksi lisäpaikkaa valtuustoon verrattuna edelliseen vaalitulokseen. Sdp:ltä lähti peräti kolme paikkaa eli se on jo painoarvossaan lähellä kymmenen paikan vasemmistoliittoa.

Näyttää siis siltä, että helsinkiläiset haluavat tulevaisuudessakin yritys- ja ympäristömyönteistä politiikkaa, joka tähtää pääkaupungin aseman vahvistamiseen ja urbaanista elämästä nauttimiseen.

Moni asia muuttuu silti.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Pormestarikilpailusta kummunnut kaksintaistelu kiritti kokoomuksen ja vihreiden suosion niin suureksi, että tulevalla vaalikaudella ne voivat periaatteessa päättää Helsingin suunnasta kahdestaan. Kokoomuksen ja vihreiden yhteenlasketut 46 paikkaa riittävät 85 paikkaisessa valtuustossa enemmistöön.

Käytännössä muutoksen suuruutta vähentävät ideologiset erimielisyydet ja enemmistön niukkuus. Kokoomuksen ja vihreiden enemmistö varmistui vain kolmella paikalla, joten se ei kestä juuri lainkaan rintamakarkuruutta.

Kaksinvaltaa tavoitellessaan puolueiden olisi onnistuttava taivuttelemaan päätösten taakse sekä vihreiden vasemmistoliberaalisiipi että kokoomuksen oikeistokonservatiivisiipi. Monessa tapauksessa helpompaa voi olla tukeutua apupuolueisiin.

Ainakin periaatteen tasolla kokoomus ja vihreät haluavat varmasti pitää muut puolueet mukana päätöksenteossa myös perinteiden vuoksi. Helsingissä on pitkään pyritty tekemään suurimpia päätöksiä laajalla enemmistöllä. Näin päätöksille saadaan laaja tuki ja politiikkaan syntyy jatkuvuutta.

Nähtäväksi kuitenkin jää, miten paljon uusi pormestarimalli muuttaa vanhoja toimintatapoja. Tärkeät pormestarin ja neljän apulaispormestarin tehtävät tullaan jakamaan suurimmille puolueille, joten Helsingin kuntapolitiikkaan syntyy entistä vahvemmin hallitus–oppositio-asetelma.

Tällä voi olla demokratian kannalta sekä hyviä että huonoja seurauksia.

Toisaalta valtuuston politiikkaan pettyneen äänestäjän on jatkossa entistä helpompaa löytää kohde syyttävälle sormelleen. Toisaalta Helsingin kunnallispolitiikkaan saattaa rantautua entistä voimakkaammin valtakunnanpolitiikasta tuttu poukkoilevuus: valtaa tavoittelevat puolueet pyrkivät vaalien alla miellyttämään äänestäjiä lyttäämällä kaikki edellisen kauden vaikeat päätökset.

Maistiaisia tästä saatiin jo HS:n viime viikolla järjestetyssä pormestaritentissä, kun sekä kokoomuksen Vapaavuori että vihreiden Sinnemäki ilmoittivat, että eivät kannata Keskuspuistoa kaventavaa Hämeenlinnanväylän bulevardisointia.

Monien äänestäjien ankarasti vastustama suunnitelma hyväksyttiin viime syksynä Helsingin yleiskaavaan. Yleiskaavan pääarkkitehteinä olivat suurimmat puolueet – siis Vapaavuoren kokoomus ja Sinnemäen vihreät apunaan kolmanneksi suurin eli Sdp.

Sdp:n pormestariehdokas Tuula Haatainen ei HS:n tentissä halunnut muodostaa kantaa Hämeenlinnanväylää koskevaan kysymykseen.

Mutta miten kunnallisvaalit muuttivat muiden puolueiden tilannetta?

Vielä kymmenen vuotta sitten Sdp oli Helsingin toiseksi suurin puolue, mutta nyt se menetti kolme paikkaa ja romahti selvästi keskikokoiseksi ryhmäksi. Vasemmistoliitto nappasi 10 paikkaa, perussuomalaiset kuusi, Rkp viisi, keskusta kaksi ja kristilliset kaksi. Piraattipuolue ja feministinen puolue saivat kumpikin yhden paikan.

Vihreiden ja kokoomuksen voitto on sen verran suuri, että ne saavat näillä näkymin enemmistön myös kaikkiin lautakuntiin. Se on merkittävää, koska politiikassa hankkeisiin vaikuttaminen on sitä helpompaa, mitä aikaisemmin niihin pääsee käsiksi.

Vasemmiston toivo on punavihreän yhteenliittymän herättelyssä. Yhteenlaskettuna vihreiden, Sdp:n ja vasemmistoliiton paikkamäärä riittää edelleen nipin napin valtuuston enemmistöön. Tämä kaventaa kokoomuksen liikkumatilaa. Jos vihreät kyllästyvät kokoomuksen kanssa kaveeraamiseen, salin vasemmalta laidalta voi löytyä ainakin talous- ja sosiaalipoliittisesti samanhenkistä tukea. Se saattaa näkyä esimerkiksi vihervasemmiston ajamasta ilmaisesta varhaiskasvatuksesta päätettäessä.

Pitemmällä aikaperspektiivillä on mielenkiintoista nähdä, minkälaisen kannan vasemmisto muodostaa pormestarimalliin. Jos pormestarius kuuluu jatkossakin suurimmalle ryhmälle, vasemmiston pääsy valtaan tulee olemaan vaikeaa.

Herää kysymys siitä, kannattaisiko esimerkiksi Sdp:n ja vasemmistoliiton valita seuraaviin vaaleihin yhteinen pormestariehdokas? Ja hyväksyttäisiinkö tällainen ratkaisu muissa puolueissa?

Vallastaan pian luopuva nykyvaltuusto jättää seuraajilleen sekä hyvässä että huonossa kunnossa olevan kaupungin – riippuu mistä katsoo.

Helsingin viime vuoden tilinpäätös kertoo, että Helsingin talous oli vuonna 2016 noin 470 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Tulos selittyi pitkälti poikkeuksellisen suurilla maanmyyntituotoilla. Toisaalta Helsingin seudun talouskehitys on jäänyt 2000-luvulla pahasti pahimpien kilpailijoiden Tukholman, Kööpenhaminan ja Oslon jalkoihin.

Juuri tähän ongelmaan historiallisen äänivyöryn saanut tuleva pormestari Jan Vapaavuori lupasi vaali-iltana puuttua. Helppoa se ei kuitenkaan ole ja apuun tarvitaan koko valtuusto.

Ainoa keino erottua kansainvälisessä kilpailussa on tehdä Helsingistä entistä parempi paikka kaikenlaisille ihmisille. Tulevien valtuutettujen eteen tulee joukko suuria kysymyksiä.

Mitä tehdään homekouluille? Mitä suurmoskeijasuunnitelmalle?

Miten asumisen hinnannousu saataisiin kuriin ja miten vähennettäisiin Helsingin päästöjä?

Miten houkutellaan kaupunkiin kansainvälisiä yrityksiä ja miten talouden tuottavuudesta pidetään huolta leikkaamatta kaupunkilaisille tärkeitä palveluja?

Miten parannetaan joukkoliikennettä ajamatta autoilijoita liian ahtaalle? Mistä löydetään rahaa kulttuuriin?

Näissä riittää pohdittavaa. Ainakin neljäksi vuodeksi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nobinan lakko voi sekoittaa pääkaupunkiseudun bussiliikenteen torstaina – kaikki nämä linjat uhkaavat pysähtyä

    2. 2

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    3. 3

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    4. 4

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    5. 5

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    6. 6

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    7. 7

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    8. 8

      Yhdysvaltojen keskuspankki irtautuu historiallisesta elvytysoperaatiosta

    9. 9

      Ilmarisen toimitusjohtajasta Timo Ritakalliosta tulee OP:n uusi pääjohtaja – strateginen taito, johtamisosaaminen ja verkostot ratkaisivat valinnan

    10. 10

      Metroliikenteessä varaudutaan jälleen torstaina viivytyksiin – syykin on vanha tuttu: länsimetroa koeajetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    2. 2

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    3. 3

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nobinan lakko voi sekoittaa pääkaupunkiseudun bussiliikenteen torstaina – kaikki nämä linjat uhkaavat pysähtyä

    6. 6

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    7. 7

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    8. 8

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    9. 9

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    10. 10

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    8. 8

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    9. 9

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää