Kaupunki    |   Kolumni

Pitäkää maailmanne, lähden pois

Eläin pakenee tai puolustautuu, kun osuu lähelle, Tukholmaan, Pietariin. Molemmat ovat typeryyttä, kirjoittaa kolumnissaan Maija Aalto.

Tukholma, Pietari. Ahdistaa. Maailma ei ole väkivaltaisempi ja arvaamattomampi kuin ennenkään, mutta enhän minä eläin näin tunne.

Kun raakuus tunkeutuu lähelle, sitä miettii, että entäpä jos täällä.

Minun turvafantasiani on pako, eristäytyminen muista ihmisistä, luonto. Ajattelen metsää. Uhoan, että muutan elämäni yksinkertaisemmaksi. Pitää viallinen maailmanne, menen pois. Suljen silmät uutisilta, lähettäkää minulle kirjoja.

Toinen eläimen tapa on puolustautuminen. Sekin on kaikissa meissä syvällä liskonaivoissa asuva automaattitoiminto. Minun reviirini, minun poikaseni, minun mahdollisuuteni jäädä henkiin. Väisty paha, tai muuten.

Loukkauksen ei tarvitse edes olla vakava. Tajuan hyvin miksi puoliso, maailman rauhallisin mies, rakensi hartaasti monimutkaista hälytyslaitteistoa ulkovarastoon sen jälkeen, kun varas oli pihalta käynyt hakemassa pyörän pois. Oli suojaton olo, vaikka kyseessä oli pelkkä omaisuus. Minustakin oli parempi tehdä jotain puoliälytöntä kuin olla tekemättä mitään.

Terrorismin kaltaisen summittaisen pahuuden kohdalla pelko kääntyy raivoksi. Senkin eläin meissä vaatii. Tajuan halun uhota, varustautua, pullistaa itsensä pelottavammaksi kuin ne pelottavat ihmiset. Tajuan, että toinen lisää pippurisuihkeen käsilaukkuun ja toinen vaatii lisää rautaa rajoille.

Silti: nämä ymmärrettävät reaktiot pahaan ovat typeriä, siis sekä minun pakohaaveeni että aggressiivinen uho.

Tähän on historian oikeiksi todistamia järkisyitä. Eristäytyminen ja eristäminen eivät toimi. Viha ruokkii vihaa, kokemus ulkopuolisuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta terrorismia.

Paras peruste rauhanomaisiakin eläimen reaktioita vastaan on, että ne eivät edes tässä maailmassa ole enää mahdollisia.

Metsäfantasiassani tulee tungosta, koska en oikeasti ole erakko luonteeltani. Ketkä minä päästän mukaan kanssani turvaan, missä kohtaa suljen rajan? Perheeni kyllä, rakkaat ja läheiset. Kaikki facebook-kaverini, kaikki helsinkiläiset, kaikki hyvät ihmiset?

Oikeassa maailmassa valintaa on vielä vaikeampi tehdä, koska pahuus ei ole minkään ihmisryhmän tai uskonnon yksityisomaisuutta. Sitä on täysin mahdoton sulkea ulos katsomalla kulttuuritaustaa tai ulkonäköä.

Enkä ihan ymmärrä, minkä ympärille me rajoja edes yrittäisimme vetää. Mehän olemme jo vuosia (tai aina) eläneet monikulttuurisessa Suomessa, maailmassa. Ihmisillä ympärillä on juuria melkein yhtä monessa paikassa kuin tavaroilla, joita kulutamme. Keskivertokoululuokassa Helsingissä lista oppilaiden äidinkielistä on pitkä.

Vaikka me räpiköisimme vastaan, paras mittakaava pahuuteen puuttumiselle on ihmiskunta, ei kansa.

Ja paras tapa tehdä se on pyrkiä etsimään yhteistä, ei erottavaa. Siihen ei eläin kykene, mutta yhteiskunnan pitää olla enemmän kuin eläimet.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Maija Aallon kolumnit
  • Kolumnit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja kahdeksan loukkaantui – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi alkanut kuulustella kiinniotettuja

    3. 3

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    4. 4

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    6. 6

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    7. 7

      Turun puukkohyökkäys nousi otsikoihin ulkomailla

    8. 8

      Tutkija pitää Turun puukotuksia hyvin poikkeuksellisina Suomen oloissa: ”En muista viime vuosikymmeniltä vastaavanlaista tapausta”

    9. 9

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    10. 10

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja kahdeksan loukkaantui – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi alkanut kuulustella kiinniotettuja

    2. 2

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    3. 3

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    4. 4

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    5. 5

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    6. 6

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    9. 9

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    10. 10

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja kahdeksan loukkaantui – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi alkanut kuulustella kiinniotettuja

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää