Kaupunki

Moni nainen pelkää Helsingissä, mutta mitä tunteelle voi tehdä? Tutkija: ”Ei se puistoja parturoimalla katoa”

HS:n mielipidesivuilla on viime päivinä käyty keskustelua helsinkiläisnaisten pelosta liikkua kaupungissa.

Miksi naisten kokemasta turvattomuuden tunteesta ei puhuta enempää? Tätä kysyi toimittaja Eeva Kärkkäinen HS:n mielipidesivuilla sunnuntaina. Kärkkäinen viittasi Helsingin vuoden 2015 turvallisuuskyselyyn, jonka mukaan joka viides helsinkiläisnainen kokee turvattomuutta omalla asuinalueellaan, joka kolmas keskustassa ja peräti 41 prosenttia pelkää viikonloppuiltaisin metrossa.

Tiistaina opiskelija Johanna Poikela vastasi. Poikela kertoi, ettei pelkää liikkua Helsingissä – onhan kaupunki maailman mittakaavassa hyvin turvallinen. Sitä, että niin moni helsinkiläisnainen pelkää, Poikelakin piti kuitenkin huolestuttavana.

Mutta mistä pelko sitten johtuu? HS pyytää alla olevalla kyselylomakkeella helsinkiläisnaisten kokemuksia pelosta kaupungissa.



Kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara kertoo, etteivät turvattomuuden tunteen muutokset kulje tutkimusten mukaan käsi kädessä rikollisuuden muutosten kanssa. Sen sijaan esimerkiksi työttömyyden on havaittu lisäävän turvattomuuden tunnetta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tämän Vaattovaara arvelee johtuvan useastakin syystä. Työttömyys voi esimerkiksi kasvattaa alkoholista johtuvaa häiriökäyttäytymistä myös julkisessa tilassa ja lisätä ylipäänsä kaduilla ja toreilla päiväsaikaan oleilevien miesten määrää. Näillä saattaa olla vaikutusta naisten kokemaan turvallisuuden tunteeseen.

”Mutta työttömyydelle kunnat voivat tehdä valitettavan vähän”, Vaattovaara sanoo.

Jotain voidaan kuitenkin tehdä kaupunkisuunnittelussakin. Vaattovaaran mukaan Suomen kaupungeissa on tähän asti otettu hyvin vähän huomioon turvattomuuden tunteeseen liittyviä asioita. Esimerkiksi sitä, että julkisessa tilassa olisi mahdollisimman vähän kulmia ja syvänteitä, joiden taakse mahdolliset hyökkääjät voivat piiloutua.

Ja että valaistus olisi sellainen, että se auttaisi kadulla kulkevia ihmisiä havaitsemaan mahdolliset uhkat jo kaukaa. Esimerkiksi.

Myös Turun yliopiston ihmismaantieteen professori Hille Koskela pitää naisten kokemaa turvattomuuden tunnetta suurelta osin kaupunkia suurempana asiana.

”Se liittyy laajasti rasismiin ja seksismiin. Se on valtarakennekysymys, ei se puistoja parturoimalla katoa”, Koskela sanoo.

”Ei ole olemassa helppoja ratkaisuja.”

Koskela uskoo, että paras tapa parantaa naisten turvallisuuden tunnetta kaupungeissa on ylipäänsä parantaa naisten asemaa yhteiskunnassa. Sitä miten naisia kohdellaan ja miten naisiin suhtaudutaan.

Lisäksi Koskela kiinnittää huomiota pelon sosiaaliseen ulottuvuuteen.

”Monesti turvatoimet lisäävät turvattomuuden tunnetta”, hän sanoo.

Se tarkoittaa, että turvakamera seinässä tai pippurisumute laukussa ei välttämättä estä rikosta, mutta lisää ihmisten tunnetta siitä, että huoleen on syytä. Sosiaalisen median aikana kaikki uhkiin liittyvät signaalit kasvavat helposti entistä suuremmille kierroksille.

”Se taas hyödyttää turvabisnestä.”

Silti pelosta ei Koskelankaan mukaan pidä vaieta.

”On tärkeää, että ihmiset eivät koe olevansa yksin”, hän sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Turvallisuus
  • Kaupunkisuunnittelu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    2. 2

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    3. 3

      Kaksi kolmesta suomalaisesta jää asumaan kotiseudulleen, mutta Helsingissä pysyy vain puolet – Kartta näyttää, mistä suomalaiset karkaavat ja minne he jäävät

    4. 4

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    5. 5

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    6. 6

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    7. 7

      Kun ei sano mitään, ei munaa mitään – Touko Aalto sortuu varmisteluun, ja sellainen taktiikka ei toimi pitkään

    8. 8

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    9. 9

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    10. 10

      Nurkkaan ajettu Theresa May piti linjapuheen Firenzessä – ehdotti brexitin jälkeistä siirtymäaikaa ja turvallisuusyhteistyötä EU:n kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    2. 2

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    3. 3

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    4. 4

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    5. 5

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    6. 6

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    7. 7

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    10. 10

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää