Kaupunki

Munkkiniemessä ei jaettu postia liki kahteen viikkoon, mutta Posti väitti kaiken olevan kunnossa – Nyt ääni muuttui kellossa: ”Nöyrimmät pahoittelut asiakkaille”

Munkkiniemessä on edelleen noin viikon vanhaa postia jakamatta, myöntää Postin aluepäällikkö Eikka Urpilainen.


Posti myöntää jakeluongelman Helsingin Munkkiniemessä. Alueen asukkaille on saattanut tulla postia lähes kaksi viikkoa myöhässä. Joillekin asukkaille ei ole jaettu mitään postia yli kymmeneen päivään.

”Esitän nöyrimmät pahoittelut Postin asiakkaille. Alueella on ollut ongelmia lajittelussa”, sanoo Postin aluepäällikkö Eikka Urpilainen.

HS kertoi sunnuntaina postin jakelussa ilmenneistä ongelmista Munkkiniemen alueella.

Postin aluepäällikkö Eikka Urpilainen sanoi HS:lle viime viikolla, että hän ei ole tietoinen alueen ongelmista.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Munkkiniemessä tehtiin postikierrokset normaalisti, kaikkea postia ei vain saatu jaettua, osa jäi lajitteluun” , Urpilainen kertoo. Ongelmana on ollut ruuhka jakelun esityössä Pikku-Huopalahden jakelutoimipisteessä, missä on noin viikon vanhaa postia odottamassa jakelua.

”Siellä on ollut liian vähän henkilökuntaa ja posti on ruuhkautunut. Nyt sinne on saatu lisää väkeä töihin ja tarkoitus on purkaa ruuhka tämän viikon aikana ja saada tilanne normalisoitua”, Urpilainen sanoo. Ongelmat juontavan juurensa jakelutoimipaikkojen yhdistymisestä.

”Tässä on tapahtunut selkeä virhe, kun työohjeita ei ole noudatettu, ei ole myöskään raportoitu ohjeistuksen mukaisesti ongelmista.”

Ongelmat ovat koskeneet pääosin Munkkiniemeä, mutta HS sai muutamia ilmoituksia myös Töölöstä, Arabianrannasta ja Kampin alueelta.

Urpilaisen mukaan Munkkiniemen tilanne on poikkeustapaus. Samanlaisia viiveitä ei ole ollut muualla Helsingissä.

”Yksittäisiä viiveitä voi aina olla, mutta ei tällaista ruuhkaa. Tämä on inhimillistä työtä ja poikkeustilanteet kuten sairastapauksen tai keli voivat vaikuttaa siihen.”

Lukuisat asukkaat ottivat maanantaina yhteyttä HS:n ja kertoivat myöhästyneen postinjakelun aiheuttamista ongelmista.

Osa asukkaista oli odottanut tärkeitä laskuja lähes kaksi viikkoa. Eräs asukas oli saanut paketti-ilmoituksen liian myöhään, sillä paketti oli jo lähetetty takaisin. Toinen sai lääkärin lähetteen liian myöhään: lääkärinaika oli jo mennyt.

Kymmenet asukkaat olivat saaneet laskuja, joiden eräpäivä oli jo mennyt.

Ainakin yksi HS:n yhteyttä ottanut lukija kertoi saneensa samana päivänä postissa sekä alkuperäisen laskun että maksumuistutuksen. Hänelle kertyi lisämaksua maksumuistutuksista noin 15 euroa. Eräs lukija oli lähdössä työmatkalle ulkomaille ja odotti saavansa uuden maksukortin vioittuneen tilalle. Vielä maanantaina korttia ei ollut tullut.

Urpilainen kehottaa asukkaita ottamaan yhteyttä Postiin häiriötilanteissa.

”Se on paras tapa, niin pääsemme käsiksi siihen ongelmaan välittömästi. Haluankin kiittää kaikkia meihin yhteyttä ottaneita siitä. Postin sivuilla voi käydä täyttämässä vahingonkorvauslomakkeen, jos kokee, että tästä on koitunut vahinkoa.”

Urpilainen muistuttaa, että pääsääntöisesti Postin toiminta on erittäin luotettavaa ja säännöllistä.

”Toteutimme viime vuonna palveluitamme vuosiraportin mukaan paremmin kuin laki meiltä edellyttää. Meidän tulisi lain mukaan toimittaa toisen luokan lähetys toisena päivänä jättöpäivästä 95 prosenttisesti, mutta me toimitimme 96,3 prosenttia lähetyksistä jo toisena päivänä.”

Postilla on Etelä-Suomen alueella noin 900 000 jakelupistettä, tämä on noin kolmannes koko Suomen postitoiminnasta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Posti
  • Helsinki
  • Munkkiniemi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    2. 2

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    3. 3

      Millä autolla naapurissasi ajetaan? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Yhä useammalla alalla on pulaa työntekijöistä – Katso hakukoneesta, missä ammateissa kaivataan tekijöitä asuinseudullasi

    5. 5

      Helsingin Kalasatamassa kaksio maksaa lähes miljoona euroa – HS:n suora lähetys kello 8.50 näyttää, millaiset näkymät Suomen korkeimman asuinrakennuksen saunasta avautuvat

    6. 6

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    7. 7

      Suomen suurin koskaan järjestetty lähiöfestivaali alkaa tänään – HS esittelee kolme kiinnostavaa uutta lähiötä ja festivaalin tärpit

    8. 8

      Trumpin ja mieltään osoittavien NFL-pelaajien välinen taistelu kiihtyy – tähtihyökkääjä tuuletti ”virtsaamalla” kentälle

    9. 9

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    10. 10

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    5. 5

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    6. 6

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    7. 7

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    8. 8

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    9. 9

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    10. 10

      Pyöreälehtinen viherkasvi paljastaa nyt trendikodin – kasvin pikkuversoista maksetaan jo isoja summia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Trumpin ja mieltään osoittavien NFL-pelaajien välinen taistelu kiihtyy – tähtihyökkääjä tuuletti ”virtsaamalla” kentälle
    3. Futispomo muistaa kuinka antoi joulutauolla potkut kaikille SaiPan pelaajille : ”Kysyin pelaajilta haluavatko he kuulla satuja?”
    4. ”Olen varsin humaani kokoomuslainen, mutta yritän peittää sen”, paljasti Henna Virkkunen poliittiselle takapirulle – kirja kertoo, millaista oli Erkki Laatikaisen elämä ”maakunnan satraappina”
    5. Äärioikeistolainen AfD oli toiseksi suurin puolue entisen Itä-Saksan alueella – ”Saksojen yhdistymisen konkurssihakemus”
    6. Suomessa arvostetaan liikaa järkeä ja liian vähän tunnetta – Voisimme oppia ymmärtämään aivojamme paremmin, sanoo neuropsykologi
    7. Kirjeenvaihtajan neljä huomiota: Nämä haasteet Saksan vaalivoittajalla on heti työpöydällään
    8. Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella
    9. Suomi voisi tehdä verkkovaaleista vientituotteen – ja loikata samalla ammoisen Hammurabin lain ajoista moderniin maailmaan
    10. ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen
    11. USA:n uusi maahantulokielto koskee nyt myös Pohjois-Koreaa, Venezuelaa ja Tšadia
    12. Näytä lisää