Kaupunki

Helsinkiin saapuu kaikkien aikojen suurin loistoristeilijä toukokuun lopussa – Astor-alus aloittaa laivarumban jo keskiviikkona

Norwegian Getaway -loistoristeilijä on 326 metriä pitkä ja 40 metriä leveä. Sen suurempaa alusta ei ole Helsingissä käynyt.

Kansainvälisten risteilyalusten vierailukausi alkaa Helsingissä keskiviikkona 3. toukokuuta, kun Astor-laiva saapuu Katajanokan laituriin. Laivan parkkipaikka tulee sijaitsemaan Allas-merikylpylän naapurissa.

Huhtikuussa nimensä Visit Helsingistä Helsinki Marketingiksi muuttanut matkailun edistämiskeskus odottaa kansainvälisten risteilyalusten tuovan sesongin aikana noin 440 000 laivaturistia pääkaupunkiin. Alusvierailuja on ennakkovarausten perusteella luvassa kaikkiaan 270.

”Kesän kiireisin risteilypäivä on keskiviikko 31. toukokuuta. Silloin Helsingissä on yhtä aikaa peräti viisi alusta. Melkinlaituriin saapuu Norwegian Getaway, Hernesaareen saksalainen AIDAmar ja italialainen MSC Magnifica sekä Eteläsatamaan luksusristeilijät Le Soleal ja Ocean Dream”, listaa projektipäällikkö Jenny Taipale Helsinki Marketingista.

Pelkästään nämä viisi jättilaivaa tuovat Helsinkiin yli 11 000 risteilyvierasta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Norwegian Getaway -loistoristeilijä on kansainvälisiin valtameriristeilyihin keskittyneen Risteilykeskuksen mukaan suurin koskaan Helsingissä vieraillut risteilyalus. Suomennettuna ”norjalaista lomaa” tai ”norjalaista pakoa” tarkoittava Norwegian Getaway on 326 metriä pitkä ja 40 metriä leveä. Alukselle mahtuu noin 4 000 matkustajaa.

Esimerkiksi viime kesänä Helsingissä käynyt Regal Princess -laiva oli tosin muutamia metrejä Norwegian Getawaytä pidempi, mutta leveydessä ja matkustajakapasiteetissa se jää norjalaisvarustamon jätin taakse.

Norwegian Getaway oli maailman suurimpia risteilyaluksia, kun se aloitti liikennöintinsä vuonna 2014. Kuitenkin muun muassa Turussa rakennettu, 362-metrinen Allure of the Seas -laiva päihittää kuitenkin sen selvästi koollaan.

Norwegian Getaway saapuu Helsinkiin monen muun loistoristeilijän tavoin Pietarista. Satamatietojen mukaan se tekee ensimmäisen vierailunsa Helsinkiin jo 22. toukokuuta, ja käy kesän aikana useita kertoja Melkinlaiturissa.

Helsingissä kävi viime kesänä noin 409 000 kansainvälistä risteilyvierasta. Tulevasta risteilysesongista odotetaan siis vuoden takaista vilkkaampaa.

Viime vuonna risteilymatkustajia saapui Helsinki Marketingin mukaan eniten Saksasta, Yhdysvalloista ja Britanniasta. Tänä kesänä suurinta kasvua odotetaan aasialaisten matkailijoiden määrässä.

Norwegian Getawayn lisäksi Helsingissä tulee ennakkotietojen mukaan käymään viisi muuta valtameriristeilijää, jotka eivät ole vierailleet Suomessa aiemmin. Näiden laivojen nimet ovat Viking Sky (4. 5.), MSC Magnifica (20. 5.), Seven Seas Explorer (25. 6.), Columbus (28. 7.) ja Mein Schiff 6 (31. 7.).

Kansainvälisten loistoristeilijöiden liikkeistä ja laituripaikoista löytyy tarkempia Helsingin Sataman nettisivuilta.

Risteilykauden viimeinen alus on lokakuun loppupuolella Helsinkiin saapuva AIDAvita.

Katso videolta, miltä näyttää Regal Princess -luksusristeilijällä:

Fakta

Neljään satamaan


 Kansainvälisiä risteilyaluksia saapuu kesällä neljään eri Helsingin satamaan: Katajanokalle, Eteläsatamaan, Hernesaareen ja Länsisatamaan.

 Yli 80 prosenttia risteilymatkustajista saapuu Helsinkiin Hernesaaren ja Länsisataman kautta.

 Tänä kesänä Hernesaareen saapuvia risteilymatkustajia vastaanottaa joulupukki.

 Helsingin kaupungin kesällä 2014 teettämän tutkimuksen mukaan yksi kansainvälinen risteilyvieras kuluttaa vierailunsa aikana keskimäärin 65 euroa rahaa. Retkille osallistuva laivaturisti käyttää keskimäärin 87 euroa.

Lähde: Helsinki Marketing

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Matkailu
  • Laivamatkustajat
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nobinan lakko voi sekoittaa pääkaupunkiseudun bussiliikenteen torstaina – kaikki nämä linjat uhkaavat pysähtyä

    2. 2

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    3. 3

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    4. 4

      Vapaa-ajan tissuttelu aiheuttaa töissä virheitä enemmän kuin moni ajattelee – Viinin lipittelijät pitäisi lähettää lenkille

    5. 5

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    6. 6

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    7. 7

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    8. 8

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    9. 9

      Yhdysvaltojen keskuspankki irtautuu historiallisesta elvytysoperaatiosta

    10. 10

      Suomi sallii hyönteisten kasvattamisen ja myymisen ruoaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    2. 2

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    3. 3

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    4. 4

      Nobinan lakko voi sekoittaa pääkaupunkiseudun bussiliikenteen torstaina – kaikki nämä linjat uhkaavat pysähtyä

    5. 5

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    6. 6

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    7. 7

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    8. 8

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    9. 9

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    10. 10

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää