Kaupunki

Autiotalo sytytettiin palamaan kahdesta kerroksesta Espoon Karaniityssä

”Alakerran huoneessa oli nuotio ja rakennus oli sytytetty myös yläkerrasta.”

Autiotalo sytytettiin kahdesta kerroksesta palamaan Espoon Karaniityssä, Karamalmin ja Kuninkaisten välissä.

Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle kello 11 jälkeen sunnuntaina.

”Alakerran huoneessa oli nuotio ja rakennus oli sytytetty myös yläkerrasta”, kuvailee tilannetta päivystävä palomestari Raimo Rasijeff Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta.

”Jos tämä olisi tapahtunut yöllä, tilanne olisi ollut ihan eri. Lähistöllä on kauppa ja asukkaita ja keskellä savunmuodostus havaittiin nopeasti.”
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Palokunta sai puu- ja hirsirakenteisen talon liekit nopeasti sammumaan.

”Avasimme palohuoneistosta ala- ja yläkerran lattiarakenteita ja poistimme hiiltynyttä puuturve-eristettä”, palomestari kertoi.

”Emme havainneet ketään lähettyvillä, eikä kukaan loukkaantunut.”

Rasijeffin arvion mukaan palo on tahallaan sytytetty, ja poliisi tutkii asiaa.

”Ei ole epäilystäkään, että se olisi esimerkiksi jostain sähkölaitteesta alkanut. Kyseessä on sähkötön talo.”

Aiemmin tänä keväänä Viherlaaksossa, vain vajaan puolentoista kilometrin kävelymatkan päässä sunnuntaisesta palopaikasta, on sytytetty kaksi tulipaloa.

Rasijeff ei arvioinut näiden tulipalojen yhteyttä toisiinsa.

Asutuksen keskellä oleva autioitunut ja sunnuntaina sytytetty rakennus on pelastuslaitoksen mielestä ongelmallinen, koska se houkuttelee ilkivallan tekijöitä.

”Toivoisin, että se purettaisiin pian pois. En olisi yllättynyt, jos se syttyy uudemman kerran”, Rasijeff sanoi.

”Myös siinä lähellä Karamalmilla Agan tyhjillään olevalla tehdasalueella on välillä ollut näitä sytyttelyitä.”

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella on Rasijeffin mukaan pitänyt viikonloppuna kiirettä maastopalojen takia.

”On ollut useampia heinikko-, ruohikko- ja maastopaloja esimerkiksi Lohjan alueella ja muuallakin. Heinikko alkaa olla parin päivän lämmön jälkeen kuivaa, ja lehtiä ja oksia poltellessa kipinä helposti lähtee ja riistäytyy heinikossa.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tulipalot
  • Espoo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    2. 2

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    3. 3

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    4. 4

      Keravan kunta: ”Lihaton vaihtoehto ei ole ravitsemuksellisesti riittävä” – kaupunki uudisti päiväkotien ja koulujen ruokalistat ja lähetti varoituskirjeen vanhemmille

    5. 5

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    6. 6

      HS kokeilee suorassa lähetyksessä, miten Alkon nostalginen palvelutiski toimii – Töölöntorin uusi Alko avasi ovensa kello 10

    7. 7

      Suomalaisissa yliopistoissa tutkijoiden on pakko opettaa, ja siitä kärsivät opiskelijat – ”Opettajan liika itseluottamus ei ole hyvä asia”, sanoo Aalto-yliopiston palkittu professori

    8. 8

      Nainen surmasi 73-vuotiaan miehen useilla mattoveitsen iskuilla Aleksis Kiven kadulla Helsingissä – HS seuraa murhaoikeudenkäyntiä

    9. 9

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    10. 10

      Jaakko Hissa tapasi Pohjois-Korean ”Suuren johtajan” kaksi kertaa ja huomasi oudon muodonmuutoksen: ”Valkoinen puku, sikari kädessä, kuin keskiamerikkalainen porho”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne oli sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    5. 5

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    6. 6

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    7. 7

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    8. 8

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    9. 9

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    10. 10

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää