Valikko
Kaupunki

Maahanmuuttovastainen Suomi ensin -leiri saamassa lähtöpassit nykyiseltä paikaltaan Helsingin Rautatientorilta – tilalle monikulttuurinen Maailma kylässä -festivaali

Toukokuun lopussa Rautatientorilla järjestetään Maailma kylässä -festivaali. Suomi ensin -mielenosoitusleiri saattaa joutua siirtymään festivaalin tieltä. Sen sijaan turvapaikanhakijoiden Oikeus elää -leiri saanee jäädä Rautatientorille.

Helmikuusta asti pystyssä ollut Suomi ensin -mielenosoitusleiri saatetaan purkaa toukokuun lopulla. Rautatientorilla järjestetään 27.–28. toukokuuta Maailma kylässä -festivaali ja maahanmuuttovastaisten telttarakennelma jää tapahtuman kulkuväylien keskelle.

Näillä näkymin turvapaikanhakijoita puolustavan Oikeus elää -mielenosoituksen ei tarvitse kuitenkaan siirtyä, jos leiriä kavennetaan. Festivaalin henkilökunta on ollut yhteydessä molempiin leireihin.

Maailma kylässä -festivaalin pääjärjestäjän, Kepa ry:n ohjelmajohtaja Outi Hannula kertoo, että Suomi ensin -leirin nykyinen paikka on rakennettavan festivaalialueen sisäpuolella. Sen sijaan Oikeus elää -leiri ei osu tapahtuma-alueelle.

”Suomi ensin -leiri on sellaisessa kohdassa, että se on kaikkien kulkuväylien keskellä. He eivät pysty siihen millään jäämään”, Hannula sanoo.

Hannulan mukaan Suomi ensin -leiristä ei ole oltu tapahtuman järjestäjiin yhteydessä, mutta Oikeus elää -mielenosoittajat ovat ottaneet yhteyttä.

”Heidän kanssaan on keskusteltu ja viimeksi maanantaiaamuna on käyty paikan päällä mittailemassa. Jos suunnitelmat pitävät paikkansa, niin meidän puolesta Oikeus elää -leiri voisi pysyä siinä festivaalin ajan. Se paikka ei nimittäin ole festivaalialueella”, Hannula kertoo.

Maailma kylässä -tapahtuma luonnehtii verkkosivuillaan itseään poikkitaiteelliseksi kulttuurifestivaaliksi, joka on Suomen suurin järjestö-, kehitysyhteistyö- ja monikulttuurisuustapahtuma.

Hannulan mukaan yksi tämän vuoden teemoista on pakolaisuus.

”Haluamme festivaalille moniarvoista keskustelua, mutta emme voi järjestää tapahtumaa siten, että kaikkien rakenteiden keskellä on yksi mielenosoitus, joka tukkii pelastustiet ja kulkuväylät”, Hannula linjaa.

Helsingin rakennusviraston lakimiehen Antti Mäkisen mukaan tapahtuman järjestäjä ei ole vielä selvittänyt tarkasti tarpeitaan mielenosoitusleirien siirtämisestä. Alustavasti on kuitenkin puhuttu, että molemmat leirit saattavat aiheuttaa haittaa festivaalin järjestämiselle, sillä tällä hetkellä ne sijaitsevat tapahtuma-alueella.

”Kokoontumislaissa on määritelty, että yleisellä paikalla voi mielenosoituksen järjestää, kunhan tekee ilmoituksen poliisille. Mutta alueen haltija voi rajoittaa alueen käyttöä, jos esimerkiksi alueen haltijalla on alueelle jokin erityinen käyttötarkoitus, paikan käyttöä voidaan rajoittaa”, Mäkinen kertoo.

Maailma kylässä -festivaali voi Mäkisen mukaan olla tällainen lain kuvaama ”erityinen käyttötarkoitus”. Hänen mukaansa leirin tai leirien purkamisesta yritetään neuvotella yhteisymmärryksessä mielenosoittajien kanssa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielenosoitukset
  • Maahanmuutto
  • Monikulttuurisuus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ainakin 19 kuollut ja 50 loukkaantunut räjähdyksessä popkonsertissa Manchesterissa, poliisi epäilee itsemurhaiskuksi – HS seuraa hetki hetkeltä

    2. 2

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    3. 3

      Stubb lipsautti paneelissa: ”Luotin johonkuhun liikaa, ja se kostautui”

    4. 4

      Jos olisi amerikkalainen äänestäjä, alkaisin olla epätoivoinen

    5. 5

      Helsinkiläismies kuoli, mutta kotihoitaja ei ilmoittanut kuolemasta läheisille – sitten ruumistakaan ei löytynyt

    6. 6

      Hätääntyneet vanhemmat etsivät yleisössä olleita lapsiaan netissä – Manchesterissa paikalliset hotellit tarjosivat iskusta selvinneille lapsille suojaa ja appelsiinimehua

    7. 7

      Isääni hoidetaan kuin sielutonta nukkea

    8. 8

      Tämä Manchesterin iskusta tiedetään: Epäilty itsemurhapommi tappoi ainakin 19 ihmistä popkonsertissa, paikalla paljon lapsia ja nuoria

    9. 9

      Totta se on: Pohjois-Korean ohjus kohosi syvälle avaruuteen peräti yli 2 000 kilometrin korkeuteen – Kansainvälinen avaruus­asema kiertää Maata ”vain” 400 kilo­metrissä

    10. 10

      Oslolainen Noah, 20, tunsi olevansa väärässä kehossa jo viisivuotiaana – Norja vapautti translakiaan, ja Suomesta tuli ainoa sterilointia vaativa Pohjoismaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    2. 2

      ”Käypäs tyttö keittämässä kahvit” – Meillä keski-ikäisillä miehillä on valta ja vastuu muuttaa asenteemme

    3. 3

      Helsinkiläismies kuoli, mutta kotihoitaja ei ilmoittanut kuolemasta läheisille – sitten ruumistakaan ei löytynyt

    4. 4

      Totta se on: Pohjois-Korean ohjus kohosi syvälle avaruuteen peräti yli 2 000 kilometrin korkeuteen – Kansainvälinen avaruus­asema kiertää Maata ”vain” 400 kilo­metrissä

    5. 5

      Suomessa kasvanut Kawsar pakotettiin lapsena Somaliaan ”länsimaistumisen estämiseksi”, paluulippu irtosi näyttelemällä kilttiä

    6. 6

      Näin kehut lastasi oikein: Taitava kannustus motivoi, mutta huono kehu saa lapsen häpeämään

    7. 7

      Kiipeilijän kuva todistaa: Osa Mount Everestin huipusta romahti – ”Se oli mahtava kiviseinämä, jonka tilalla on nyt löysää kivimurskaa ja muuta maaperää”

    8. 8

      Molemmat mielenosoitukset jatkavat sittenkin Rautatientorilla – leirit joutuvat kuitenkin siirtymään pois Maailma kylässä -festivaalin alueelta

    9. 9

      Painoni ei kuulu sinulle, ohikulkija

    10. 10

      Diktaattori Kim Jong-un ja kansainväliset asiantuntijat ovat kerrankin samaa mieltä Pohjois-Korean tuoreista ohjuskokeista – kuvaavat niitä sanoilla ”ennennäkemätön” ja ”täydellinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Tutkimus: Uusi tapa synnyttää vähentää selvästi repeämiä – tekniikka olisi myös vauvan kannalta parempi ja parantaisi seksielämää synnytyksen jälkeen, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Keskustelutilaisuus päättyi riitaan: Taloustieteen huippuprofessori kyllästyi Suomeen, irtisanoutui ja palaa takaisin Ruotsiin – ”Tutkimustiedolla ei ole täällä juuri mitään merkitystä”

    4. 4

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    5. 5

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    6. 6

      Netissä on kiertänyt vuosia salaliittoteoria, jonka mukaan laulaja Avril Lavigne on kuollut ja häntä esittää näyttelijä – Nyt huhut lähtivät taas leviämään vauhdilla, tästä on kyse

    7. 7

      Ihon kunto kertoo koko elimistön vanhenemisesta – Runsas sokerinkäyttö voi veltostuttaa ihoa, sanoo professori

    8. 8

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    9. 9

      Äiti kuvasi, kuinka autoilijat ajavat pitkin jalkakäytävää Helsingin Meilahdessa – edes vastaan kävelevä tokaluokkalainen ei pysäytä autoja

    10. 10

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    11. Näytä lisää