Kaupunki

Vanhuksen kuolema Vantaalla havahdutti: hätäkutsu ei aina tuo apuun hoitajaa vaan pelkän vartijan

Turvapuhelinyhtiö Stella Kotipalvelut ulkoisti viime syksynä pääkaupunkiseudulta kaikki turva-auttajien eli asiakkaiden luo menevien työtekijöiden työt. Nyt Etelä-Suomen aluehallintovirasto selvittää tilanteita, joissa turvakäynneillä on käytetty hoitajien sijaan Stellan alihankkijan vartijoita.

Kodissaan hätään joutunut turvapuhelimen käyttäjä voi pääkaupunkiseudulla saada avukseen vartijan terveydenhuollon ammattilaisen sijaan. Näin on ainakin turvapuhelinpalveluita tuottavan Stella Kotipalveluiden asiakkailla. Hätäkutsusta apuun voi tulla ensiapukoulutettu vartija.

Turvapuhelinpalveluiden turvallisuus nousi esiin vantaalaisen 85-vuotiaan Ossi Kuosmasen tapauksessa. HS kertoi viime keskiviikkona, että Kuosmanen jäi wc-istuimensa vangiksi kodissaan yksityisessä palvelutalossa Foibekartanossa. Hänen terveydentilansa heikkeni, ja Kuosmanen kuoli viikon kuluttua turmasta.

Stellan ja Avarnin toiminta on kiinnittänyt myös sosiaali- ja terveysalan valvojan huomion Etelä-Suomen aluehallintovirastossa (avi). Avissa on vireillä valvonta siitä, että nämä yritykset ovat käyttäneet turvakäynneillä vartijoita.

Avi harkitsee ottavansa omatoimisesti selvitykseen myös Foibekartanoa ylläpitävän Diakoniasäätiö Foiben vastuun turvapuhelinpalvelun hankkijana Kuosmasen tapauksessa.

Foibekartanossa turva-apu oli ulkoistettu Stellalle. Kuosmasten kotiin tuli 111 minuutin kuluttua hätäkutsusta Stellan mukaan lähihoitaja.

Näin ei kuitenkaan aina ole, kertoo nyt Stellan entinen työntekijä. Stella lopetti kaikki turva-auttajien tehtävät viime syksynä ja ulkoisti palvelun alihankkijoilleen. Kuosmasen tapauksessa lähihoitaja oli Avarn Securityn palveluksessa.

”Ainakin Helsingissä ja Keski-Uudellamaalla Stellan yksityisasiakkaiden auttajaksi riittää Avarnin vartija. Vartija ei pysty arvioimaan asiakkaan vointia tai tulkitsemaan peruselintoimintoja, kuten hoitaja. Hoidon taso on laskenut”, Stellan entinen työntekijä sanoo.

Hän ei esiinny artikkelissa nimellään, koska arvioi asiasta kertomisen vaikuttavan kielteisesti toimimiseen alalla.

 

”Hoidon taso on laskenut.”

Osaan Stellan hälytyksistä todella lähtee alihankkijan vartijoita, myöntää Stellan toimitusjohtaja Juhani Pälve. Kaikista turvakäynneistä 85 prosenttia hoitaa hänen mukaansa terveydenhuoltoalan koulutuksen saanut työntekijä.

Pälve ei täsmennä, miten vartijoiden käyttäminen jakautuu Helsingin, Espoon ja Vantaan kesken. Entisen työntekijän näkemys on, että erityisesti Helsingissä yksityiset asiakkaat saavat keskimääräistä enemmän vartijoita avukseen.

Pitkin viime vuotta Stellassa käytiin yt-neuvotteluja. Kesän lopulla ne ulottuivat turvapuhelinpalveluihin.

Taloudellisesti Stellan tilanne oli heikko. Yrityskauppojen jälkeen konsernin operatiivinen tulos oli vuonna 2015 ollut noin 1,5 miljoonaa euroa tappiollinen. Liikevaihto oli ollut noin 20 miljoonaa euroa.

Myös Stellan entinen työntekijä oli nähnyt useita yrityskauppoja – yhdessä vaiheessa kaikilta turva-auttajilta oli alettu vaatia vähintään lähihoitajan tai lähihoitajaopiskelijan osaamista.

”Tämä toi minusta lisäarvoa palvelulle, mutta sitä ei varmaan kehdattu mainostaa. Kaikki asiakkaat ovat varmaan kuvitelleet, että auttaja on aina ollut hoitaja”, ex-työntekijä sanoo.

Toimitusjohtaja Pälve vahvistaa lopputuloksen HS:lle. Viime vuonna Stellan operatiivinen tulos nousi 600 000 euroon, vaikka kokonaistulos oli edelleen tappiollinen.

Yt-neuvotteluissa oli mukana myös lakimies Karoliina Huuskonen lähi- ja perushoitajia edustavasta ammattiliitosta Superista. Avarn tarjosi Huuskosen mukaan töitä vain muutamalle Stellan työntekijälle, yleensä osa-aikaisesti. Työehdot olivat aiempaa heikommat.

Sen vuoksi monikaan ei ole halunnut ottaa työtä vastaan.

”Viimeisessä vuorossa kysyin asiakkaalta, onko hän tietoinen siitä, että jatkossa auttamiskäynnit suorittaa vartija. Hän ei tiennyt siitä, eikä tiedotetta ollut tullut”, ex-työntekijä sanoo.

Mikään laki tai asetus ei säätele turvapuhelinpalvelujen työntekijöiden koulutusta. Sosiaali- ja terveysalan tukipalveluissa tulisi silti aina olla alan ammatillinen koulutus, arvioi sosiaalihuollon johtava ylitarkastaja Marja-Leena Stenroos Etelä-Suomen avista.

Velvoite tulee palveluun kuuluvista tehtävistä.

”Jos asiakas on vaikka kaatunut vanhus ja paikan päälle menijän pitää arvioida, millaista apua asiakas tarvitsee, on vaikea kuvitella, ettei se vaatisi jonkintasoista alan ammattikoulutusta”, Stenroos sanoo.

Avunpyyntöön ensimmäisinä vastaavat hätäkeskuspäivystäjät ovat terveydenhuollon ammattilaisia, Pälve korostaa. Se ei ylitarkastaja Stenroosin mukaan riitä. Asiakkaalla on myös oikeus tietää, millä koulutuksella kotiin tuleva palvelua tuotetaan.

 

”Toisaalta on kallista sekin, jos asukas lähetetään turhaan sairaalaan.”

”Puhelimessa ei aina pysty riittävän turvallisesti arvioimaan tilannetta. Jos asiakkaalla on turvapuhelinpalvelun tarve, sekä puhelimessa että paikalle menijän pitäisi olla sosiaali- tai terveysalan koulutettu”, Stenroos sanoo.

Terveydenhuollon ammattilaisen korvaaminen vartijoilla on Superin puheenjohtajan Silja Paavolan mukaan monella tapaa huono asia. Apua hälyttäneen vanhuksen tila voi heikentyä, ellei vartijalla ole osaamista vaan asukas esimerkiksi vain nostetaan sänkyynsä odottamaan hoitajaa.

”Toisaalta on kallista sekin, jos asukas lähetetään turhaan sairaalaan”, Paavola sanoo.

Lopulta alihankkijoiden ja ensiapukoulutettujen vartijoiden käyttämisessä on Stellan Pälveen mukaan kyse rahasta.

Avarnin kaltaisen vartiointiyrityksen työntekijät kiertävät myös muissa töissä ja ovat siksi Pälveen mukaan kutsuttavissa nopeasti asiakkaan luo.

Ossi Kuosmasen tapauksessa kuitenkin sovittu 90 minuutin enimmäisodotusaika ylittyi merkittävästi.

Siksi Foibe-säätiön hallituksen puheenjohtajan Matti Hillin mukaan on nyt selvitettävä, miten Foiben asukkaat saavat hätätilanteessa avun riittävän nopeasti ja miten kiireelliset tapaukset voi erottaa nykyistä paremmin muista hälytyksistä.

Suora vastuu turvapuhelinpalveluista ei Hillin mukaan ole Foibella vaan Stellalla.

Toista mieltä on avin johtava ylitarkastaja Stenroos: ”Foibe on palveluntuottaja, joka hankkii osan palvelusta alihankintana, mikä ei poista Foiben vastuuta palvelun tuottamisesta turvallisesti.”

Aina ei ole kyse henkeä tai terveyttä uhkaavista tilanteista, ja silloin on Pälveestä hyvä tuottaa palvelu nopeasti ja soveltuvalla koulutuksella.

”Joskus menee raja häilyväksi kotihoidon ja turvapuhelinpalvelun välillä. On joskus käyty kaukosäätimen patterikin vaihtamassa, ja sitten ovat partiot kiinni sellaisissa tehtävissä. Samalla toisaalla joku on oikeasti avun tarpeessa”, Pälve sanoo.

Tästä on kyse

Kuosmasen tapaus käynnisti keskustelun turvapuhelimen luotettavuudesta


 Yksityisessä palvelutalossa Foibekartanossa Vantaalla oli vuoden alussa ulkoistettu turvapuhelinpalvelut. Kyse on sosiaali- ja terveystoimen tukipalvelusta.

 Foibekartanossa asunut 85-vuotias Ossi Kuosmanen jäi ennen aamukuutta wc-istuimen vangiksi eikä päässyt ylös. Hänen kumpikin jalkansa oli amputoitu. Hän hälytti apua sekä turvapuhelimen kautta että soittamalla pojalleen Helsinkiin.

 Turvapuhelinpalveluista vastaava Stella Kotipalvelut oli ulkoistanut palvelun edelleen Avarn Securitylle. Sen lähihoitajan tulo Kuosmasen luo viivästyi 111 minuuttiin. Sovittu enimmäisaika oli 90 minuuttia. Poika ehti Helsingistä apuun 72 minuutissa.

 Muutaman tunnin kuluttua Kuosmasen kunto heikkeni merkittävästi, ja hänet vietiin sairaalaan. Viikon kuluttua Ossi Kuosmanen kuoli.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja kahdeksan loukkaantui – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi alkanut kuulustella kiinniotettuja

    3. 3

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    4. 4

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    6. 6

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    7. 7

      Turun puukkohyökkäys nousi otsikoihin ulkomailla

    8. 8

      Tutkija pitää Turun puukotuksia hyvin poikkeuksellisina Suomen oloissa: ”En muista viime vuosikymmeniltä vastaavanlaista tapausta”

    9. 9

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    10. 10

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja kahdeksan loukkaantui – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi alkanut kuulustella kiinniotettuja

    2. 2

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    3. 3

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    4. 4

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    5. 5

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    6. 6

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    9. 9

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    10. 10

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja kahdeksan loukkaantui – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi alkanut kuulustella kiinniotettuja

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää