Kaupunki

Helsingin kinkkinen kuninkaallispulma ratkesi – tämä kymmenikkö vastaanottaa arvovieraat

Helsinkiin saapuu kesäkuussa lounastamaan liuta kuninkaallisia ja muita arvovieraita. Kaupungin kannalta erikoisen tilanteesta tekee se, ettei Helsingillä ole vierailun aikaan nimitettyä johtajaa.

Helsingin kaupunginhallitus ratkaisi maanantaina kaupunginjohtaja Jussi Pajusen jälkeisen Helsingin toistaiseksi suurimman haasteen.

Maanantai-iltana selvisi, ketkä edustavat pääkaupunkia, kun Pohjoismaiden valtionpäämiehet saapuvat Helsingin vieraiksi kesäkuussa. Vierailun tarkoituksena on juhlistaa Suomen satavuotista itsenäisyyttä.

Tasavallan presidentin kanslia on erikseen pyytänyt Helsinkiä järjestämään lounastilaisuuden vierailun kunniaksi.

HS:n aiempien tietojen mukaan vierailulle ovat tulossa Tanskan kuningatar Margareeta II, Ruotsin kuningaspari Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia, Norjan kuningaspari Harald V ja kuningatar Sonja sekä Islannin presidentti Guðni Thorlacius Jóhannesson.

Helsinki on siis saamassa kuninkaallista lounasseuraa. Kaupungin kannalta ongelma on vain se, ettei kaupungilla ole juuri silloin nimitettyä johtajaa.

Helsingin poliitikot ovat päättäneet siirtyä kesäkuussa niin sanottuun pormestarimalliin. Tästä syystä Helsingin nykyisenä kaupunginjohtajana toimivan Pajusen virkakausi päättyy toukokuun viimeisenä päivänä.

Pormestariakaan Helsingillä ei ole tilaisuuteen viedä, sillä ensimmäinen sellainen valitaan vasta kaupunginvaltuuston kokouksessa 7. kesäkuuta.

Johtajavajeen takia Helsingin poliitikot ovat joutuneet erikseen päättämään, ketkä toimivat Helsingin virallisina edustajina ja isäntinä.

Edustajiksi valittiin maanantaina kymmenen poliitikkoa sen mukaan, mitä tehtäviä he tulevat kesäkuussa aloittavasta valtuustosta saamaan.

Edustajalista oli kaupunginhallituksen käsittelyssä jo viikko sitten. Silloin nimityksille jouduttiin ottamaan viikon aikalisä, koska puolueet eivät olleet vielä nimittäneet henkilöitä eri tehtäviin.

Helsinkiä edustavat vierailulla seuraavat henkilöt: tuleva pormestari Jan Vapaavuori (kok), kaupunginvaltuuston tuleva puheenjohtaja Tuuli Kousa (vihr), apulaispormestarit Anni Sinnemäki (vihr), Pia Pakarinen (kok), Nasima Razmyar (sd) ja Sanna Vesikansa (vihr).

Heidän lisäkseen edustajina ovat valtuuston varapuheenjohtajat Harry Bogomoloff (kok) ja Pentti Arajärvi (sd) sekä kaupunginhallituksen varapuheenjohtajat Otso Kivekäs (vihr) ja Paavo Arhinmäki (vas).

Oikaisu 15.5. kello 21.25: Jutussa luki aiemmin virheellisesti, että Pia Pakarisen (kok) puolue olisi vihreät.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Helsinki
  • Suomi 100 vuotta
  • Kuninkaalliset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    3. 3

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    4. 4

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    5. 5

      Merja Kimpimäki ehti toimia vahtimestarina samassa koulussa 27 vuotta, kun Vantaa päätti heittää hänet muualle – Sitten kouluväki päätti vedota päättäjiin

    6. 6

      Aivot hyötyvät eniten liikunnasta, väittää ruotsalaispsykiatri – kolme reipasta harjoitusta viikossa piristää uusien aivosolujen muodostumista

    7. 7

      Pitkäaikainen väsymys on jo epidemia, väittää unitutkija – Kiistanalaisen ongelman syystä ei ole selvyyttä

    8. 8

      Opintoni jäävät kesken opintotuki­uudistuksen takia – en saa opintolainaa, vaikka laina on valtion takaamaa

    9. 9

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    10. 10

      Trump: ”Muuri rakennetaan, vaikka meidän pitäisi ajaa hallitus alas”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    3. 3

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    4. 4

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    5. 5

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    6. 6

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    7. 7

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    8. 8

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    9. 9

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    10. 10

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää