Kaupunki

Helsingin keskustatunneli maksaisi vähintään 600 miljoonaa euroa – asiantuntijat arvioivat hinnan Jan Vapaavuoren ehdottamalle autotunnelille

Helsingin tuleva pormestari Jan Vapaavuori kertoi HS:lle kannattavansa keskustatunnelin rakentamista osana ydinkeskustan laajaa muutosta.

Alustavat laskelmat Helsingin keskustatunnelihankkeesta: investointikustannus 600 miljoonaa euroa.

Näin kirjoitetaan julkisen sektorin rahoitusjärjestelyihin erikoistuneen konsulttiyritys Inspiran viime syksynä laatimassa selvityksessä Helsingin keskustatunnelin taloudellisesta toteutettavuudesta.

”Tämä on hyvin karkea arvio. Hinta voi olla korkeampi tai matalampi”, Inspiran toimitusjohtaja Kimmo Lehto sanoo.

Helsingin ikuisuusprojekti keskustatunneli sai keskiviikkona pitkästä aikaa tuulta purjeisiinsa, kun tuleva pormestari Jan Vapaavuori (kok) kertoi HS:lle kannattavansa sen rakentamista. Vapaavuori sanoi pyrkivänsä tulevalla valtuustokaudella edistämään laajaa ydinkeskustan muutosta. Käytännössä tämä tarkoittaisi ainakin päätöksiä kävelykeskustan laajentamisesta, keskustatunnelista ja Guggenheimille kaavaillun Eteläsataman tyhjäksi jääneen arvotontin kohtalosta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Näillä näkymin huomattavasti suurimman investoinnin hankkeista vaatisi keskustatunneli. Mutta kuinka paljon tunnelin rakentaminen lopulta maksaisi?

Kimmo Lehto kertoo Inspiran saaneen arvion tunnelin hinnasta Helsingin kaupungilta. Inspiran selvityksen tarkoituksena ei kuitenkaan ole ollut selvittää tunnelin lopullista hintaa vaan hahmotella tunnelille mahdollisia rahoitusmalleja. Kuntien, Kevan ja valtion omistamaan Kuntarahoitus-konserniin kuuluva Inspira teki selvityksen Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajan Risto Rautavan (kok) pyynnöstä.

Lehto korostaa, että keskustatunnelin tarkkaa hinta-arviota on mahdoton antaa, ennen kuin tiedetään, kuinka pitkä tunneli olisi, missä se kulkisi ja minkälaisia liittymiä siihen tehtäisiin. Samoilla linjoilla ovat monet HS:n haastattelemat rakennusalan ammattilaiset.

Liikenneviraston uudishankkeet-yksikön johtaja Pekka Petäjäniemi kertoo, että vertailukohdaksi hinta-arviota tehtäessä voidaan ottaa viime syksynä liikenteelle avattu Tampereen rantatunneli.

”Se on 2,3 kilometrin pituinen ja maksoi noin 200 miljoonaa euroa. Jonkinlainen arvio voisi olla, että tunneli maksaa satamiljoonaa euroa kilometriä kohden”, Petäjäniemi sanoo.

Petäjäniemi huomauttaa kuitenkin, että tunnelin rakentaminen Helsingin keskustan alle on poikkeuksellisen vaativaa.

”Louhintaa pitää suorittaa varovaisemmin. Räjäytyksiä on esimerkiksi tehtävä pienemmällä paineella.”

Viime vuosikymmenellä Helsingin keskustatunnelille oltiin jo laatimassa asemakaavaa, mutta sitten Sdp vetäytyi hankkeesta, ja samalla tunnelilta katosi tarvittava poliittinen tuki. Vanhassa suunnitelmassa tunneli olisi kulkenut Länsiväylältä Sörnäisten rantatielle ja siitä olisi tehty 3,5 kilometrin pituinen.

Vuonna 2007 Helsingin virkamiehet arvioivat, että keskustatunnelin rakentaminen maksaisi 475–545 miljoonaa euroa. Hinta-arvio nousi aiemmin annetusta hinta-arviosta 200 miljoonalla eurolla sen jälkeen, kun tutkimuksissa oli huomattu muun muassa se, että tunnelin reitillä on oletettua heikompia kohtia.

Inflaatiokorjattuna vanha hinta-arvio olisi tämän päivän rahassa 550–630 miljoonaa euroa. Rakennusyhtiö Lemminkäisen infrarakentamisesta vastaava johtaja Harri Kailasalo huomauttaa kuitenkin, että tunnelin hintaa arvioitaessa pitää ottaa huomioon myös muita seikkoja. Esimerkiksi se, että rakennuskustannukset ovat nousseet kymmenessä vuodessa jopa 15 prosenttia.

”Lisäksi pitää huomata, että erilaiset turvallisuusvaatimukset ovat muuttuneet. Tämähän on nähty esimerkiksi Länsimetron tapauksessa”, Kailasalo sanoo.

Länsimetron kustannusarvio on noussut eteen ilmaantuneiden vaikeuksien vuoksi vuosien varrella monta kertaa. Länsimetron ensimmäisen osan kustannuksiksi on tällä hetkellä arvioitu 1,1 miljardia euroa. Meneillään olevista suurista rakennushankkeista vertailukohtaa voi hakea myös Hakaniemestä Laajasaloon rakennettaviin Kruunusiltoihin. Siltojen ja raitiovaunuyhteyden rakentamisen arvioidaan maksavan arviolta 259 miljoonaa euroa, ja päälle tulevat sadan miljoonan raitiovaunu- ja varikkoinvestoinnit.

Kailasalo korostaa tunnelinrakentamisessa suunnittelun merkitystä. Helsingin keskustan alla kiemurtelee jo valmiiksi huoltotunneli ja parkkiluolien verkosto. Huolellisella suunnittelulla tunnelin hintaa voitaisiin saada laskettua näitä hyväksikäyttämällä.

”Se, millainen suunnitteluratkaisu tehdään, voi vaikuttaa satoja miljoonia tämän kokoluokan hankkeessa”, Kailasalo sanoo.

Yksi hintaa pienentävä tekijä voisi tällä hetkellä olla myös tunnelirakentamisen suhdanne, Kalliorakennus oy:n toimitusjohtaja Jukka Halonen kertoo. Länsimetron jatkeen louhinnat alkavat olla loppusuoralla, joten Suomessa on pian paljon vapaata tunnelinrakentamiseen erikoistunutta työvoimaa ja siihen sopivaa kalustoa.

Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnittelupäällikkö Reetta Putkonen ei halua ottaa kantaa tunnelin hinta-arvioon, koska kaupunkisuunnitteluvirastolla ei ole ollut vuoden 2008 jälkeen poliitikkojen valtuutusta tutkia asiaa.

Jan Vapaavuori ei ottanut HS:n haastattelussa vielä kantaa siihen, miten tunneli rahoitettaisiin. Hän kertoi kuitenkin olevansa valmis harkitsemaan käyttäjämaksujen asettamista tunneliin ajajille. Myös keskustan kiinteistönomistajat voisivat Vapaavuoren näkemyksen mukaan osallistua kustannuksiin, koska he hyötyvät tunnelin parantamasta keskustan saavutettavuudesta.


    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Keskustatunneli
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje –Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    2. 2

      Jaakko Hissa tapasi Pohjois-Korean ”Suuren johtajan” kaksi kertaa ja huomasi oudon muodonmuutoksen: ”Valkoinen puku, sikari kädessä, kuin keskiamerikkalainen porho”

    3. 3

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    4. 4

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    5. 5

      Uusittu Napakymppi oli juuri niin köppäinen kuin edeltäjänsäkin: Kaitsun tunnari, tärisevät treffailijat ja muut olennaiset ovat mukana edelleen – ja se on ihanaa

    6. 6

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    7. 7

      Baseball-ottelussa vakava onnettomuus, pelaajat järkyttyivät: Pallo osui pienen tytön kasvoihin täydellä nopeudella

    8. 8

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    9. 9

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    10. 10

      Fafa’s kasvoi kioskista 16 ravintolan ketjuksi – perustaja Doron Karavani yrittää nyt viedä falafelinsa Tukholmaan ja Lontooseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    2. 2

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    8. 8

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    9. 9

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    10. 10

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää