Kaupunki

Ravintolapäivä järjestetään jälleen tänään ilman lupia – jos lupia sattuisi hakemaan, byrokratia voi olla kuin Pandoran lipas

Vuosaaren Inkiväärikujalla haluttiin järjestää koko pihapiirin oma katuillallinen Suomi 100 -hengessä. Suunnitelma oli kariutua lupaviidakkoon.

Vuoden tauolta palaava ravintolapäivä ilahduttaa jälleen lauantaina.

Viime vuoden toukokuussa tapahtuman järjestäjät ilmoittivat, että ”virallisista” ravintolapäivistä luovutaan, ja sen tilalla ihmiset voivat pistää pystyyn oman ravintolapäivänsä silloin kun haluavat. Ravintolapäivää oli siihen asti vietetty neljä kertaa vuodessa yhteisesti.

Omaehtoinen ravintolapäivä ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen, ja lauantaista lähtien ravintolapäivä on jälleen vanhaan malliin neljä kertaa vuodessa.

Nyt siis jakkarat pihalle ja pöytäliinat lepattamaan, tehdään sitä kuuluisaa yhteisöllistä kaupunkikulttuuria. Helppoa kuin avokadopastan teko.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Aina yhteisöllisen kaupungin luominen ei kuitenkaan suju niin kuin juhlapuheissa.

Naapurusto halusi järjestää kaikille pihalaisen yhteisen kevätillallisen Inkiväärikujalla Itä-Helsingin Aurinkolahdessa eräänä toukokuun lauantaina.

Sellaisen, että kiskotaan yhdessä kasa pöytiä ja tuoleja ulos kadulle ja laitetaan maljakoihin kukkia. Kaikki osallistuvat ruoalla tai juomalla: linssikeittoa, meksikolaista kasvispataa, nyhtösikaa, kuskussalaattia ja jälkkäriksi mutakakkua. Vähän kuohuvaa lasiin, ehkä jokunen olutkin. Toivotaan vehmasta säätä.

Suunnitelmissa oli mukana Suomi 100 -henkeä. Tehdään jotain porukalla! Elämää lähiöön.

Suomi 100 -ohjelmasivustolla nimittäin kerrotaan, että ”Suomen itsenäisyyden juhlavuoden teemana on Yhdessä – – nyt myös sinulla on mahdollisuus tehdä pieni tai suuri teko ja samalla antaa lahja omalle yhteisöllesi, Suomelle”.

Suunnitelmat etenivät hyvää vauhtia, kunnes joku kysyi: pitäisikö kaupungilta pyytää tähän lupa, koska pöydät nostetaan pyörätien levennykseen?

Sähköpostiyhteydenotto kaupungin virkamiehille Helsingin rakennusvirastoon avasi byrokratian Pandoran lippaan.

”Hei, kiitos hakemuksestanne. Teidän tulee hakea tapahtumallenne liikennejärjestelypäätöstä, mikäli tapahtumanne sijoittuu pyörätielle. Hakemuksen liikennejärjestelystä voitte lähettää osoitteeseen luvat@hel.fi.”

”Lisäksi, onko tapahtumanne yksityistilaisuus vai kaikille avoin ja maksuton? Mikäli tapahtumanne on suljettu muulta yleisöltä, joudumme perimään alueen käytöstä maksun.”

Rakennusvirasto pyysi tilaisuuden järjestäjiltä liikennejärjestelypäätöstä, jota pyydetään esimerkiksi katutöiden suorittajilta. Lisäksi sähköpostin ohessa tuli erinäisiä liitteitä: liikennejärjestelypäätöksen hakulomake, ulkoilmatapahtumien yleiset ehdot sekä ei-kaupallisen, pääsymaksuttoman ja kaikille avoimen tapahtuman ehdot.

Tarkka paikka, johon ruokapöydät laitettaisiin, varmennettiin valokuvalla.

Aurinkolahden kevätillallisen suunnittelijat lähettivät lupa-anomuksen rakennusvirastolle nopealla aikataululla.

He ajattelivat, että hakemuksen ei tarvinne olla järin yksityiskohtainen, koska kyseessä oli vain pihapiirin yhteinen illanvietto. Asia myös tehtiin rakennusvalvontavirastolle hyvin selväksi: kyseessä ei ollut kaupallinen tai muutenkaan suurellinen tapahtuma, vaan rento yhdessäolo tuttujen kesken.

Mutta ei. Rakennusvirastolta vastattiin pian:

”Hei, laitatko tähän ilmoitukseen työnsuorittajan, joka tulee ilmoittaa hakemukseen vaikka kyseessä olisikin päätöksen hakija. Tarvittavat neliöt (työn yleistiedot). Neliöt tulee laittaa koko tarvittavalta työalueelta. Laskutustiedot ja hakijan allekirjoitus tulee myös löytyä hakemuksesta. Palauta täydennetty hakemus os. luvat@hel.fi.”

Inkiväärikujalla asuva ja lupa-asioita hoitanut Tiina Kamula tuskaili, miten voisi vielä täyttää lupa-anomuksen paremmin.

”Sinänsä rakennusvirastolta vastattiin koko ajan nopeasti ja kohteliaasti. Nimenomaan turhan byrokratian määrä ärsytti ja mietin, miksi kaupunkilaisia pyydetään Suomi 100 -tunnelmissa tekemään asioita yhdessä, jos se sitten kuitenkin tehdään niin vaikeaksi.”

Niin, miksi?

Helsingin rakennusviraston tarkastajan Hanna Haapalan mukaan tilanteessa on kaupungin puolelta toimittu täysin ohjeiden mukaisesti.

”Meidän kanta on se, että aina kun tekee jotain, mikä sulkee yleistä aluetta, tarvitaan lupa”, hän sanoo.

Mutta tarvitaanko liikennejärjestelypäätöstä, jos nostetaan pöytiä pyörätien levennykseen, eikä se sulje koko katualuetta?

”Liikennejärjestelypäätös tarvitaan aina silloin, kun tapahtumalla on vaikutusta liikenteeseen.”

Asiat kuitenkin lutviutuivat. Kamulan sähköpostiin kilahti rakennusvirastolta ajoissa vuokrauspäätös, siististi pdf-lomakkeena.

Katupirskeet saatiin järjestettyä, ja noin 35 pihalaista maisteli yhdessä pöydän antimia, kuten Skånen perunoita. Kuohuviinipullo poksahti auki mausteiden mukaan nimettyjen katujen keskellä.

Seuraavana maanantaina sähköpostiin saapui uusi viesti osoitteesta luvat@hel.fi. Kyseessä oli työn lopettamisilmoitus.

”Tämän postin liitteenä olevasta päätöksestä on päättymässä voimassaoloaika. Tapahtuman tunnus on HKRU17-00731 ja tarkennettu sijainti [...]. Pyydämme Teitä lähettämään ilmoituksen työn: toiminnallisesta kunnosta (kaivanto on täytetty ja järjestelyt on purettu), valmistumisesta ja yleisen alueen rakennustyömaakäytön päättymisestä.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ravintolapäivä
  • Juhlat
  • Kaupunkikulttuuri
  • Ruoka
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje –Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    2. 2

      Jaakko Hissa tapasi Pohjois-Korean ”Suuren johtajan” kaksi kertaa ja huomasi oudon muodonmuutoksen: ”Valkoinen puku, sikari kädessä, kuin keskiamerikkalainen porho”

    3. 3

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    4. 4

      Uusittu Napakymppi oli juuri niin köppäinen kuin edeltäjänsäkin: Kaitsun tunnari, tärisevät treffailijat ja muut olennaiset ovat mukana edelleen – ja se on ihanaa

    5. 5

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    6. 6

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    7. 7

      Baseball-ottelussa vakava onnettomuus, pelaajat järkyttyivät: Pallo osui pienen tytön kasvoihin täydellä nopeudella

    8. 8

      Internet ei saa tästä tarpeekseen: häissä pettymyksensä avoimesti osoittava pikkutyttö

    9. 9

      Fafa’s kasvoi kioskista 16 ravintolan ketjuksi – perustaja Doron Karavani yrittää nyt viedä falafelinsa Tukholmaan ja Lontooseen

    10. 10

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    2. 2

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    8. 8

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    9. 9

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    10. 10

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää