Kaupunki

Siirtolaisuusinstituutti: Helsingin suurmoskeija voisi vähentää radikalisaation riskiä – rahoituksen lähde kuitenkin herättää kysymyksiä

Raportin mukaan vain hyvin pieni osa radikalisoitumisesta tapahtuu nykyään moskeijoissa.

Siirtolaisuusinstituutin tuoreen lausunnon mukaan suurmoskeijan rakentaminen Helsinkiin ”ennemmin vähentäisi kuin lisäisi radikalisaation riskiä”. Siirtolaisuusinstituutti laati lausuntonsa Helsingin kaupungin kiinteistöviraston pyynnöstä.

Instituutti pohjaa väitteen muun muassa Englannin parlamentin alahuoneen vuonna 2012 laatimaan raporttiin, jonka mukaan radikaalien saarnaajien toiminta on siirtynyt pitkälti yksityiskoteihin tai internetiin. Samaa mieltä olivat suomalaisten muslimiyhteisöjen edustajat.

Raportin mukaan vain hyvin pieni osa radikalisoitumisesta tapahtuu nykyään moskeijoissa. Tämän vuoksi raportti kehottaa hyödyntämään moskeijoita yhteistyökumppaneina radikalisaation vastaisessa työssä.

Lausunnon kirjoittaneiden tutkijoiden mukaan suurmoskeija toimisi osoituksena islamin ja muslimien hyväksytystä ja julkisesti näkyvästä läsnäolosta Suomessa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kirjoittajat kertovat keränneensä lausuntoa varten taustatietoa tutkimuskirjallisuudesta ja haastattelemalla moskeijahankkeiden kanssa toimineita viranomaistahoja. Lisäksi Siirtolaisuusinstituutti on esimerkiksi järjestänyt kuulemistilaisuudet hankkeen valmisteluryhmälle ja pääkaupunkiseudun muslimiyhteisöille.

Siirtolaisuusinstituuttikin kiinnittää kuitenkin huomionsa paljon huomiota saaneeseen suurmoskeijan rahoitussuunnitelmaan.

Lausunnossa viitataan Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Olli Ruohomäen näkemykseen, jonka mukaan Arabian niemimaalta tuleva rahoitus ei ole riskitöntä. Suurmoskeijahankkeen edustajat ovat kertoneet, että Bahrain koordinoi rahoituksen keräämistä. Lahjoituksia haetaan ennen kaikkea valtiollisilta lähteiltä.

Lausunnon mukaan muun muassa Saudi-Arabia, Kuwait ja Qatar ovat aiemmin rahoittaneet moskeijoita, joissa on levitetty jyrkkiä islamin tulkintoja. Ruohomäki ei ole tietoinen vastaavasta toiminnasta Bahrainin taholta, mutta kertoo Saudi-Arabian ja Bahrainin olevan lähellä toisiaan. Lausunnossa viitataan Bahrainin vuoden 2011 kansannousuun, joka kukistettiin Saudi-Arabian armeijan tuella.

Siirtolaisuusinstituutin Islamilaisille yhdyskunnille järjestämässä kuulemistilaisuudessa esitettiin myös huoli siitä, että moskeijan jatkorahoitukselle asetetaan alkurahoitukseen verrattuna kovempia ehtoja. Vaikka alkuperäiset rahoittajat eivät esittäisikään vaatimuksia moskeijan toiminnalle, toiminnan jatkumisen rahoittaminen saattaa ainakin periaatteessa edellyttää rahoituksen keräämistä ”vähemmän pyyteettömiltä tahoilta”.

Olli Ruohomäki arvioi, että moskeijahankkeen suunniteltu rahoitus on niin suuri, että se voi tulla ainoastaan Arabian niemimaalta. Hankkeen kokonaiskustannuksiksi on arvioitu 110–140 miljoonaa euroa ja vuosittaisiksi käyttökustannuksiksi 6–7 miljoonaa euroa.

Ruohomäen mukaan rahoituksen todellisen alkuperän selvittäminen voi olla vaikeaa, koska Arabian niemimaan valtiolliset toimijat saattavat kanavoida rahoitusta erilaisten kolmannen sektorin toimijoiden kautta.

Siirtolaisuusinstituutin mukaan tässä vaiheessa on vaikea arvioida sitä, miten suurmoskeija tulisi vaikuttamaan muslimien keskinäisiin suhteisiin. Hanketta on markkinoitu kaikille avoimena, mutta esimerkiksi shiialainen Resalat-yhteisö on vastustanut hanketta.

Opilliset ristiriidat ovat johtaneet muslimiyhteisöjen välisiin valtataisteluihin myös muiden maiden jo rakennetuissa moskeijoissa. Toisaalta maailmalla on Siirtolaisuusinstituutin lausunnon mukaan myös esimerkkejä moskeijoista, joissa shiiat ja sunnit toimivat yhdessä.

Oikaisu 23.5.2017: Siirtolaisuusinstituutin nimi korjattu.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Helsingin suurmoskeijahanke
  • Helsinki
  • Islam

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje –Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    2. 2

      Jaakko Hissa tapasi Pohjois-Korean ”Suuren johtajan” kaksi kertaa ja huomasi oudon muodonmuutoksen: ”Valkoinen puku, sikari kädessä, kuin keskiamerikkalainen porho”

    3. 3

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    4. 4

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    5. 5

      Uusittu Napakymppi oli juuri niin köppäinen kuin edeltäjänsäkin: Kaitsun tunnari, tärisevät treffailijat ja muut olennaiset ovat mukana edelleen – ja se on ihanaa

    6. 6

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    7. 7

      Baseball-ottelussa vakava onnettomuus, pelaajat järkyttyivät: Pallo osui pienen tytön kasvoihin täydellä nopeudella

    8. 8

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    9. 9

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    10. 10

      Fafa’s kasvoi kioskista 16 ravintolan ketjuksi – perustaja Doron Karavani yrittää nyt viedä falafelinsa Tukholmaan ja Lontooseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    2. 2

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    8. 8

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    9. 9

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    10. 10

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää