Valikko
Kaupunki

Antti Pasasen uusi harrastus sai yllättävän käänteen vain tunnin jälkeen – omatekoiseen ”magneettionkeen” tarttui räjähde

Antti Pasanen oli lauantaina ensimmäistä kertaa etsimässä esineitä rakentamallaan magneettiongella. Tunnin jälkeen magneettiin tarttui ammus.

Espoolainen Antti Pasanen oli ensimmäistä kertaa ”magneettikalastamassa” lauantaina. Tarkoitus oli haravoida Bodominjärveä heittelemällä vahvoja magneetteja veteen köyden päässä. Idea oli syntynyt nettivideoita katsellessa.

Uutta harrastusta ehti kestää noin tunnin, kun ensimmäinen saalis otti kiinni.

Magneettiin tarttui kranaatti tai muu ammus, jonka Pasanen nosti rantaan. Eipä ollut tullut mieleen, että magneettiin saattaisi tarttua jotain sellaista.

”Aika äkkiä siinä ymmärsi, mikä saattaa olla kyseessä. Tietysti ammus oli aika ruostunut, niin ei sitä heti tunnistanut”, Pasanen kertoo.

”Se oli vajaan kilon painoinen ja näytti enemmän kranaatinheittimen ammukselta kuin käsikranaatilta.”

Pasanen oli vaimonsa kanssa Oittaan uimarannan ja Bodomin murhien tapahtumapaikan välimaastossa, kallioisessa niemenkärjessä.

Kummallisesta saaliista oli otettava kuva, mutta sen jälkeen Pasanen laski sen varovasti takaisin rantaveteen.

”Oli sen verran lämmin ja aurinkoinen päivä, että oli parempi laittaa ammus varuiksi takaisin veteen, ettei se kuivahda ja ala pullistella.”

Seuraavaksi soitettiin poliisille. Eräs perhe oli tulossa niemenkärkeen, mutta Pasanen vaimoineen kertoi heille, että kannattaa vaihtaa paikkaa.

Noin vartin päästä paikalle saapui poliisi, ja aluetta alettiin eristää. Siinä vaiheessa Pasanen vaimoineen poistui paikalta.

Ilmeisesti sota-ajan peruja oleva ammus räjäytettiin vaarattomaksi poliisin, pelastuslaitoksen ja puolustusvoimien yhteisoperaatiossa. Operaatio oli ohi illalla puoli yhdentoista aikaan. Järven lähellä asuva Pasanen kuuli räjähdyksen kotiinsa saakka.

Pasanen ei lähtenyt irrottelemaan magneettia saaliistaan, vaan onkiviritelmä jäi rannalle, kun poliisit tulivat. Jos se on lentänyt taivaan tuuliin, täytynee tehdä uusi järvienharavointiväline.

Korjaus 17.7. kello 15:43: Korjattu tapahtuma-aika sunnuntaista lauantaiksi.

Fakta

Räjähteet maastossa


 Jos löydät maastosta tai rakennuksesta räjähteiksi, ammuksiksi tai patruunoiksi epäiltyjä esineitä, ilmoita asiasta heti hätäkeskukseen.

 Älä missään tapauksessa koske räjähteeseen tai lähde kuljettamaan esineitä itse pois paikalta.

 On mahdotonta sanoa, minkä verran räjähteitä Suomen luonnossa saattaa olla. Maastoon on päätynyt räjähdemateriaalia sodan aikaisista pommituksista, ja sitä on jäänyt myös asekätkennän ajoilta.

 Puolustusvoimat on tänä vuonna raivannut noin 170 sotilasräjähdettä. Viime vuonna raivattiin noin 400 sotilasräjähdettä.

 Uudellamaalla raivataan vuosittain noin sata räjähdettä. Näistä muutamat ovat sen verran vaarallisia, että ne täytyy raivata löytöpaikalla. Vanhimmat raivatut räjähteet ovat olleet 1700-luvulta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Räjähteet
  • Bodom
  • Espoo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    3. 3

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    4. 4

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    5. 5

      Nyt se on laskettu: maailmassa on tuotettu 8,3 miljardia tonnia muovia ja peräti puolet siitä kolmentoista viime vuoden aikana – silti tuotanto vain lisääntyy entisestään

    6. 6

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    7. 7

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    8. 8

      ”Suomen pisimmät portaat” puretaan Saana-tunturilla – ”Jos jalka menee läpi, voi käydä pahasti”

    9. 9

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    4. 4

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    5. 5

      Seuraamme melankolisina ja pelokkaina James Bond -kansan surullista bluffia brexit-neuvotteluissa – kansanäänestystä edeltäneiden valheiden mittakaava alkaa tulla esiin

    6. 6

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    7. 7

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    8. 8

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    9. 9

      Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    11. Näytä lisää