lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Sauri ihmettelee välikohtausta Finlandia-talolla

16.9.2008 10:18 | Päivitetty: 16.9.2008 22:50

Helsinkiläiset kaupunginvaltuutetut Paavo Arhinmäki (vas) ja Kimmo Helistö (vihr) käännytettiin Finlandia-talon narikasta, kun he yrittivät sisään Stop töhryille -kampanjan 10-vuotisjuhliin tiistaina.

”En ole tottunut siihen, että rauhallisesti sisään tulevia kaupunginvaltuutettuja käännytetään kaupungin seminaarista pois. Minusta se kuulostaa vaaralliselta”, Helistö sanoi.

Valtuutettujen mukaan käsky käännyttämiseen tuli Stop töhryille -kampanjaa vetävältä virkamieskaksikolta. Johtava virkamies kiistää tienneensä valtuutettujen pyrkineen sisään.

Hänen mukaansa suljettuun tilaisuuteen otettiin sisään vain kutsuvieraat, joita olivat kaupunginhallitus, yleisten töiden lautakunta ja valtuustoryhmien puheenjohtajat.

”Tämä oli suljettu tilaisuus, vaikka olisi ollut presidentti tulossa”, virkamies sanoo. Hän haluaa turvallisuussyihin vedoten esiintyä nimettömänä.

Helistö ihmettelee, miten kaupunki voi järjestää tilaisuuksia, jotka pidetään ylimmiltä päättäjiltä salaisina.

Stop töhryille -virkamiesten esimies, apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri (vihr) ihmettelee alaistensa menettelyä. ”Onhan se ihmeellistä, jos valtuutetut eivät pääse kaupungin järjestämään tilaisuuteen.”

Virkamiehet otetaan puhutteluun, kunhan Sauri palaa Suomeen Washingtonista.

Myös ilmiriidoissa olevat nuorisoasiainkeskus ja rakennusvirasto aiotaan istuttaa samaan pöytään lähiaikoina.

Riidan keskipisteessä on Vuosaareen ehdotettu laillinen graffitipaikka. Vastauksen Arhinmäen tekemään valtuustoaloitteeseen antaa Sauri.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.