perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Espoo päätti peruskorjata kymmenen surkeakuntoista koulua

Ulkoistettavat rakennus- ja hoito-urakat nielevät 100 miljoonaa

Julkaistu: 29.4.2008 lehdessä osastolla Kaupunki

 Espoon kaupunginvaltuusto päätti eilen kiivaan pyörittelyn jälkeen peruskorjata huonokuntoisia koulujaan sadalla miljoonalla eurolla vuoteen 2015 mennessä. Summa mahdollistaa noin kymmenen koulun peruskorjauksen.

Kaupunki ottaa käyttöön rakennus- ja hoitovastuu-urakkamallin, jossa peruskorjaukset niputetaan muutamaan pakettiin ja ne kilpailutetaan.

Malli tarkoittaa sitä, että rakennuttaja vastaa rakennuksen kunnosta koko sopimuskauden ajan. Jos korjatusta koulusta hajoaa vaikka ikkuna tai luokanovi jumittuu, se on kiinteistöstä vastaavan firman huoli. Koulujen omistus säilyy kaupungilla.

Investoinnit rahoitetaan lainalla. Hoitovastuusopimukset tehdään 15-25 vuodeksi.

"Tässä on se vitsi, että korjaaja tekee homman kunnolla, koska vastaa rakennuksesta niin pitkään", teknisen toimen johtaja Olavi Louko perusteli.

Hän kertoi, että kaupungin perinteisesti rakennuttamissa kouluissa takuu on kaksi vuotta. Tarjousten rinnalle teetetään riippumattomalla asiantuntijalla arvio, mitä urakka maksaisi tavanomaisena. Jukka Karhula (vas) ihmetteli, miksi luottamus on suurta siihen, että yksityinen hoitaa homman paremmin kuin kaupunki. "Rahaa palaa selvästi enemmän, kun siellä on yksityinen voittotavoite välissä."

Yksityistäminen jakoikin valtuuston selvästi oikeaan ja vasempaan.

Uudenlaiseen toteutusmalliin päädyttiin, koska Espoossa on parikymmentä peruskorjausta odottavaa koulua, joiden remontteja siirretään budjettineuvotteluissa aina eteenpäin.

"Meillä on tuolla 40 koulua, joissa jälki on pahannäköistä. Onko kiinteistöjen huoltotöitä laiminlyöty vai ovatko koulut olleet arkkitehtonisesti niin haastavia?" Pirjo Kemppi-Virtanen (kok) pohti.

Puoluetoveri Martti Merra totesi, ettei kaupunki selviydy kaikkien koulujen peruskorjauksesta. "Teknisessä keskuksessa on jo nyt ulkoistettu suunnittelua, sillä omat resurssit eivät riitä."

Monet valtuutetut kummastelivat, miksi vain ulkoistaminen nopeuttaa rakentamista: valtuustohan itse päättää budjetissa, mihin varataan rahaa.

Jo tämän vuoden aikana kilpailutetaan Rastaalan, Karamalmin ja Hansakallion koulujen peruskorjaus ja kiinteistön ylläpitö. Kaupunginhallitus päättää muut kilpailutukseen tulevat koulut.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.