Julkaistu: 12.1.2009 lehdessä osastolla Kaupunki
Kaksi asiaa näyttää olevan pyhää Espoon päättäjien uudelle
ytimelle: lapset ja vanhukset.
Heidän palveluistaan Espoon tärkeimpien päätöksentekoelimien luotsit eivät suostuisi tinkimään lamankaan aikana.
"Lasten ja nuorten kohdalla puhutaan siitä, että se on ennaltaehkäisyä, että jatkossa terveysmenot kasvavat, jos tähän puoleen ei panosteta", kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi valittu kokoomuksen Saija Äikäs-Idänpään-Heikkilä pohtii.
Yhtälö on ongelmallinen. Espoon kaupunki kasvaa, ja samalla kasvaa lasten ja nuorten sekä yli 65-vuotiaiden osuus. Lapset ja nuoret tarvitsevat päiväkoteja ja kouluja, vanhukset palveluja ja hoitoa. Näiden järjestäminen on tulevan kauden suurimpia haasteita, sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Johanna Värmälä (sd) pohtii.
Taantuman vyöryessä päälle toiminnan tehostamiselle ja säästämiselle on tarvetta. Talouden tasapainottamisohjelma eli säästölista on tehtävä huhtikuuhun mennessä.
"Taloudellinen tilanne vaikuttaa Espooseen nopeammin kuin muualle, sillä elämme verotuloilla, emme valtion tuella", kaupunginvaltuuston puhteenjohtajaksi siirtyvä Jukka Mäkelä (kok) painottaa.
Mistä sitten voidaan säästää?
Mäkelän mukaan "pulleina talousvuosina" hallintoon on kertynyt ylimääräistä, Äikäs-Idänpään-Heikkilän sanoin "pöhöä". Hallinnosta voisikin siirtää voimavaroja asiakaspalveluun.
"Niin pitkälle kuin mahdollista mennään ilman lomautuksia saati irtisanomisia", Mäkelä linjaa.
Onko tämä lupaus, että Espoo ei irtisano laman takia?
"Missään suunnitelmissa tai lähtökohdissa ei ole sellaista [irtisanomisia tai lomautuksia]."
Toiminnassa on tehostamista. Värmälä muistuttaa, että esimerkiksi neuvoloissa terveydenhoitajien aikaa kuluu sellaiseen, minkä voisi hoitaa vaikka sihteeri.
Yksi tulevan nelivuotiskauden tärkeimmistä hankkeista on metro, jonka on määrä valmistua 2013.
Mahdollisesti muutaman vuoden kestävän laman aikana ei metrosta saa tehdä köyhän miehen versiota, kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajana jatkava Markku Markkula (kok) muistuttaa.
"Mikä on se metron ensivaikutelma, kun se aloittaa? Jos se on liian karsittu, vaarana on, että ihmiset tottuvat käyttämään omia autojaan metron sijaan."
Espoon päätöksenteon ykköspaikat vallanneet kokoomuslaiset kannattavat yhteistyön tiivistämistä kaikkien Helsingin seudun 14 kunnan kanssa.
Tuleva nelivuotiskausi on monien suurien muutosten, kuten joukkoliikenneorganisaation, toimeenpanon aikaa.
Äikäs-Idänpään-Heikkilä linjaa, että jos saavutettavissa on synergiaetuja, säästöjä ja parempia palveluita, ei kaikkien palveluiden tarvitse tulla Espoosta.
"Kun vaakakupissa painaa, onko laadukasta päivähoitoa, onko opettajia ja miten koulut korjataan."
Yhteistyön tiivistämisestä huolimatta Mäkelä ja Äikäs-Idänpään-Heikkilä eivät lämpene ajatukselle Suur-Helsingistä.
"En ole luottamusmiehenä nähnyt yhtään hyvää esimerkkiä siitä, miksi kunnat pitäisi yhdistää. Miten suuren alueen asioita oikeasti voisi hallita?" Äikäs-Idänpään-Heikkilä kysyy.
Tärkeimpien päätöselinten puheenjohtajat 12.1.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi