lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

HS testasi: Kahden työviikon väärinpysäköinti toi vain kaksi sakkoa

12.1.2008 22:06

Christian Westerback / HS

Tuomiokirkon edustalla ei saa pysäköidä. Siitä huolimatta ei tuulilasiin ilmestynyt parkkisakkoa HS:n testissä.

Tuomiokirkon edustalla ei saa pysäköidä. Siitä huolimatta ei tuulilasiin ilmestynyt parkkisakkoa HS:n testissä.

Helsingin Sanomien viikon kestänyt "väärinpysäköintitesti" kertoo, että pysäköinninvalvonta toimii kaikkea muuta kuin aukottomasti Helsingin ydinkeskustassa. Auton voi parkkeerata arkisin jopa päiväsaikaan tuntikausiksi kielletylle alueelle tai jättää maksut maksamatta ilman, että tuulilasiin ilmestyy virhemaksulappua.

Testi alkoi kuluvan viikon maanantaiaamuna ja päättyi perjantai-iltana. Joka päivä kaksi HS:n toimittajaa pysäköi oman autonsa kaksi kertaa väärään paikkaan, aamupäiväksi yhteen ja iltapäiväksi toiseen. Perjantaina mukana oli vielä ylimääräinen auto.

Kokeessa käytetyille henkilöautoille kertyi maanantaista perjantaihin pysäköintitunteja yhteensä noin kahden työviikon verran. Useina päivinä autot selvisivät ilman ainuttakaan maksukehotusta.

Kun kutakin autoa siirrettiin päivän mittaan perjantaita lukuun ottamatta ainakin kerran, olisi työviikon aikana voinut kertyä kaikkiaan 21 virhemaksulappua. Nyt niitä tuli vain kaksi.

"Kuulostaa tosi pahalta", päivittelee testin tulosta kunnallinen pysäköinninvalvoja Kaija Kossila Helsingin kaupungin rakennusvirastosta.

"Aivan yks-yhteen ei voi vetää johtopäätöstä, että valvonta on puuttunut", Kossila muistuttaa. Parkkipirkot kun ovat voineet tarkistaa alueet toiseen aikaan päivästä.

"Ja joka koloa ei pysty tarkistamaan päivän aikana", hän myöntää.

Pysäköinninvalvojia Helsingissä on 59, joista valtaosa, neljäkymmentä, partioi jalan keskustassa.

Kossilan mukaan määrä on riittävä, ja viime vuosina työtä on tehostettu. Pysäköintivirhemaksujen määrä on kohonnut kahden vuoden takaisesta noin 160 000 kappaleesta noin 194 500:aan, vaikka valvojia ei ole enempää kuin viisi vuotta sitten.

Rahaa maksuista kertyi viime vuonna noin 8,1 miljoonaa euroa vuodessa. Helsingin ydinkeskustan ykkösvyöhykkeellä maksu on 50 euroa, muualla 40.


Tiedot testipaikoista sunnuntain Helsingin Sanomissa.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.