5.3.2008 15:53
Sadan miljoonan euron hanke sisältää noin 150–200 pientalo-, paritalo- tai pienkerrostaloasuntoa meren rannalla.
Sipoon Storöreniin rakennetaan eliittikaupunginosa, jonka on ideoinut sipoolainen yrittäjä Hjallis Harkimo. Kaupunginosa sijoittuu aivan tulevan Helsingin rajan viereen.
Heti aluksi muutetaan Storörenin nimi Sipoonrannaksi. "Se on Sipoossa ja meren rannalla", Harkimo perusteli nimenmuutosta keskiviikkona Helsingin Areenassa pidetyssä tiedotustilaisuudessa. "Jos se olisi Storören, se ei kertoisi suomenkielisille mitään."
Idea Sipoonrannasta syntyi Harkimon mukaan hänen ajellessaan autollaan rantamaisemissa.
"Mä tulin ajatelleeksi, ettei Porvoon ja Helsingin välillä ole yhtään paikkaa, johon voi pysähtyä veneellä ja saada palveluja. Soitin siskolleni ja hän sanoi, että Storören olisi hyvä paikka", Harkimo kertoi.
Sadan miljoonan euron hanke sisältää noin 150–200 pientalo-, paritalo- tai pienkerrostaloasuntoa meren rannalla. Kaikista asunnoista on merinäköala.
Asunnon neliöhinnaksi Sipoon käyntikortiksi suunnitellussa Sipoonrannassa Harkimo arvelee noin 4 000 euroa.
Mittakaavan malli on otettu pienehköstä satamakaupungista. Asuntojen lisäksi Sipoonrantaan rakennetaan venesatama ja palveluja veneilijöille. Alueella toimivat jo nyt muun muassa pursiseura ja kanoottiklubi.
Asuntojen ja vierasvenesataman lisäksi alueelle on tulossa kioski, kauppoja, kahviloita ja ravintoloita sekä keskustori.
"Tämä on ensimmäinen vaihe uuden Sipoon rakentamiseksi. Se on Sipoon kasvustrategian mukainen hanke", Sipoon kunnanjohtaja Markku Luoma sanoi.
Hän muistutti hankkeen tuovan Sipoolle myös lisää veroeuroja.
Luoma kertoi olevansa työlääntynyt vastaamaan Helsingin ja Sipoon rajansiirtoa koskeviin kysymyksiin. Kuitenkin heti Helsingin rajatolpan viereen rakennettava Sipoonranta tuntuu olevan myös henkinen näytön paikka. Se on vastaus niille, jotka ovat epäilleet Sipoon omaa kykyä kaavoittaa aluetta.
"Helsingin on turha kuvitella, että toiselta puolelta voidaan viedä vielä lisää. Meidän pitää näyttää, että kyllä Sipookin pystyy", Harkimo painotti.
Kaavoitus on paraikaa käynnissä Sipoon kunnassa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Ulkomaat | Julkaistu 7:54