perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Helsingin ampumarata ehkä Sipooseen

Paikan löytäminen Helsingin ampujille osoittautui vaikeaksi

Julkaistu: 30.8.2010 lehdessä osastolla Kaupunki

JUHANI NIIRANEN HS

Sami Mäkelä ampui revolverilla Sipoon SSG:n ampumaradalla lauantaina.

Sami Mäkelä ampui revolverilla Sipoon SSG:n ampumaradalla lauantaina.

Helsingin seudulle uutta ampumarataa suunnitteleva työryhmä on saamassa työnsä valmiiksi.

Lupaavimmat paikat ampumaurheilukeskukselle ovat Sipoon Savijärvellä ja Kirkkonummen Kauhalassa sekä mahdollisesti Espoon Lahnuksessa.

Selvitysryhmään kuuluu jäseniä Helsingin lisäksi viidestä naapurikunnasta. Sijaintipaikkoja kartoittava konsulttiyhtiö saa raporttinsa valmiiksi marraskuun alkuun mennessä.

Helsinki on varannut rahaa uuteen ulkoampumarataan runsaat 1,5 miljoonaa euroa. Paikan löytäminen on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi.

Vaihtoehtoina on tutkittu muun muassa Puolustusvoimien ampumaratoja Santahaminassa ja Upinniemessä. Etelä-Suomen sotilaslääni on kuitenkin ilmoittanut, ettei niitä voi ottaa siviilikäyttöön.

"Jos nopeasti halutaan edetä, niin Sipoon Savijärvi voisi olla hyvä paikka, koska siellä on jo ampumatoimintaa", sanoo suunnittelupäällikkö Antti Salaterä Helsingin liikuntavirastosta.

Sipoossa toimivat jo vierekkäin Suomen metsästysyhdistyksen (SMY) ja Sibbo Smkyttegille -yhdistyksen (SSG) ampumaradat. Helsinki omistaa SMY:n radan maan, mutta SSG:n radan 53 hehtaaria on seuran omistuksessa.

"Keskusteluja SSG:n kanssa on käyty, mutta siitä ei ole vielä tullut sen valmiimpaa", Salaterä sanoo.

SSG:n puheenjohtaja Elof Juselius sanoo, että seuran hallituksessa on keskusteltu asiasta, mutta ongelmana on ollut tiedon puute.

"Olemme kiinnostuneita, mutta meidän pitää tietää faktat. Meihin on oltu aika vähän yhteydessä, mistä olemme olleet hämmästyneitä."

Sipoon suurin ongelma on syrjäiseksi koettu sijainti ja huonot julkiset liikenneyhteydet.

Toinen kiinnostava ampumaradan paikka on Ämmässuon kaatopaikan läheisyydessä oleva Kirkkonummen Kauhala. Helsinki omistaa sieltä maata, ja alueelle on merkitty ampumaradan paikka yleispiirteisissä maankäyttösuunnitelmissa eli yleis- ja maakuntakaavassa.

Alueelta puuttuu kuitenkin tarkempi asemakaava, jonka laatiminen vie aikaa.

Ammunnan harrastajat haluaisivat rakentaa radan Vantaan Petikkoon. Hanke kaatunee siihen, ettei se ole mukana missään Vantaan kaupungin suunnitelmissa.

Jos ampumaradan paikasta päästäänkin sopuun, nousee seuraavaksi ongelmaksi rahoitus.

"Ainakin Helsingin tämän hetken liikuntapaikkojen investointimalli on se, että hankkeella pitää olla vetäjä ja perusrahoituksen pitää olla kunnossa", sanoo Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen.

Pajusen mukaan myös käyttäjien pitää rahoittaa toimintaa merkittävästi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.