26.7.2009 4:46
Ylikonstaapeli Anne Terävä (oik.) (ja vanhempi konstaapeli Eero Mussaari kehottavat miesjoukkiota siirtymään juomineen kävelytieltä puistoon.
Helsinginkadun pätkää Sörnäisten kurvista Fleminginkadun risteykseen kutsutaan Raatteentieksi. Iltaisin siellä kaatuu miehiä kuin talvisodan kuuluisassa taistelussa.
Juoppoja, sekakäyttäjiä ja kapakoiden terasseja riittää jokaiselle korttelinvälille.
Nyt kaupunki on asukkaiden ja poliitikkojen vaatimuksesta päättänyt palauttaa rauhan Raatteentielle. Poliisikin on heinäkuun alusta partioinut alueella ympäri vuorokauden.
"Paraikaa haastattelemme alueen asukkaita ja yrittäjiä. Sitten päätämme, mitä voi tehdä", kertoo Teemu Kruskopf kaupungin turvallisuus- ja valmiusosastolta.
Kaupunki aikoo antaa poliisin käyttöön valvontakameroita, jotka sijoitetaan Vaasanaukion ympäristöön. Myös sosiaalityöntekijöillä on roolinsa projektissa.
Kaupunki ei ole kohentamassa Helsinginkadun ilmettä ensimmäistä kertaa. Vaasanaukion siistimiseksi tehty suunnitelma on juuttunut byrokratiaan. Roska-astioiden siirtämisestä päättää yksi taho, ilmoitustauluista toinen.
Nyt taustalla on kaksi aloitetta, joissa vaaditaan kaupungin puuttuvan turvallisuustilanteeseen. Ensimmäisessä joukko kaupunginvaltuutettuja Tuomo Valokaisen (sd) johdolla toivoi, että metroaseman ympäristöä kohennetaan.
Toisessa kalliolaiset vaativat Fleminginkadun ja Helsinginkadun risteyksen siistimistä. Aktiivien tähtäimessä on erityisesti Hurstin ruuanjakopiste, jonka eteen tulee kaksi kertaa viikossa pitkä jono.
"Jonossa on apua tarvitsevia, mutta myös niitä, jotka tulevat vain hengaamaan. Pullo kiertää kuin ennen vanhaan markkinoilla", sanoo Kallio-aktiivi Saara E. Tolonen.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa | Julkaistu 15:09
Politiikka | Julkaistu 15:59
Keskustan varapuheenjohtajat torjuvat Yle-maksun 21.3. 15:02
Kotimaa | Julkaistu 15:03
Kotimaa | Julkaistu 13:02
Politiikka | Päivitetty 11:26