Julkaistu: 16.1.2009 lehdessä osastolla Kaupunki
Iranin opposition mielenosoituksessa torstaina Kolmen sepän patsaalla oli väriä ja ääntä, mutta kaikki sujui hyvässä järjestyksessä.
Aina kun maailmalla tapahtuu jotain mieliä kuohuttavaa, se näkyy
myös Helsingin kaduilla. Helsingin ydinkeskustassa osoitetaan mieltä
melkein joka toinen päivä, viime vuonna kaikkiaan 170 kertaa.
"Viimeisimpänä on tämä Israelin ja Gazan tilanne, joka on poikinut mielenosoituksen joka kolmas päivä", keskustan poliisipiirin johtaja, ylikomisario Jussi-Pekka Lämsä kertoo.
Tiistaina Israelin tukijat järjestivät poikkeuksellisen ison mielenosoituksen, johon osallistui yli 2000 osallistujaa. Marssi sujui rauhallisesti.
Eilen torstaina Kolmen sepän patsaalta kajahtelivat rytmikkäät iskulauseet ja rummunpäräykset, kun satakunta Iranin opposition mielenosoittajaa vaati järjestönsä PMOI:n poistamista EU:n terroristijärjestöjen listalta.
Joukko halusi vaikuttaa tempauksellaan Suomen politiikkaan EU:ssa. Samanlaisia mielenosoituksia on ollut viime päivinä muuallakin Euroopassa.
Mielenosoitusten määrä kasvoi Helsingissä tämän vuosikymmenen alussa vuosi vuodelta.
Viime vuonna kasvu kuitenkin taittui: 2008 mielenosoituksia oli vähemmän kuin vuonna 2007.
Myös häiriköinti ja ilkivalta ovat vähentyneet.
"Valtaosa mielenosoituksista menee käsikirjoituksen mukaan. Poliisi tuntee useimmat järjestäjät. Heidän kanssaan on helppo sopia reiteistä ja muusta", Lämsä sanoo.
Monien järjestäjien kanssa poliisi on sopinut myös siitä, että mielenosoittajilla on omissa riveissään järjestyksenvalvojia, jotka tarpeen tulleen rauhoittavat porukkaa.
Yleensä mielenosoituksista koituu eniten haittaa keskustan liikenteelle.
Viime vuonna ilkivaltaa ja aineellista vahinkoa syntyi vain muutamissa mielenosoituksissa.
Niistä rajuin oli syyskuussa järjestetty Töhryfest-tapahtuma, jossa poliiseja ja poliisiautoja heiteltiin pulloilla ja maalipusseilla. Yksi poliisi sai vamman päähänsä. Viisi autoa sai kolhuja. Poliisi otti kiinni 27 mielenosoittajaa.
Aineellista vahinkoa on syntynyt myös vappuna pidettävästä Euromayday-mielenosoituksesta sekä Taiteiden yönä Katutaiteiden yö -tapahtumasta.
Turkistuottajien vastaiset mielenosoitukset ovat laantuneet kiihkeimmistä ajoista. Kuitenkin yksittäisiä liikkeitä vastaan osoitettiin mieltä myös viime vuonna. Esimerkiksi Halosen vaatekaupan edustalla oli mielenosoitus jopa kerran viikossa.
Viime itsenäisyyspäivänä ei enää järjestetty Kuokkavieraiden mielenosoitusta, joka yltyi mellakoiksi vuosina 2001 ja 2002.
Suojelupoliisin uhka-arvio ratkaisee, kuinka monta poliisipartiota kuhunkin mielenosoitukseen lähetetään.
Kaikkein pienimpiin ei välttämättä mene yhtään partiota.
"Jos yksi mielenosoittaja seisoo lappunsa kanssa eduskunnan edessä, partio voi ohi ajaessaan tarkistaa, että kaikki sujuu rauhallisesti."
Kotimaiset aiheet poikivat useimmiten mielenosoituksen Eduskuntatalon eteen.
"Aina kun jossain jokin sellutehdas lakkautetaan tai Lääkelaitosta ollaan siirtämässä Kuopioon, mielenosoittajat lähtevät liikkeelle."
Kiasman edusta on suosittu kokoontumispaikka.
"Siitä sitten mennään Mikonkatua Aleksille ja sieltä vähän matkaa Katajanokalle päin, kunnes käännytään Espalle ja EU-edustuston eteen. Lopulta mennään Mannerheimintietä joko eduskunnan eteen tai Narinkkatorille."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi