keskiviikko 10.2.2010 | Ella, Elina  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Helsinki: Siirtoautojen tiirikointiin ei ole annettu lupaa

9.5.2009 21:28

Rolf Hellsten

Autoja siirrettiin Riistavuorenkujalla Etelä-Haagassa huhtikuun lopussa.

Autoja siirrettiin Riistavuorenkujalla Etelä-Haagassa huhtikuun lopussa.

Helsingin kaupungin rakennusvirasto ei aio päivittää autojen siirtoihin liittyviä ohjeitaan tiirikointikohusta huolimatta.

"Ihan normaalit ohjeet ovat edelleen voimassa. Emme ole ikinä antaneet lupaa mennä autoihin", siirtopäällikkö Pekka Holopainen sanoo.

Helsingin Sanomat kertoi keskiviikkona, että ainakin yksi Helsingin kaupungin käyttämä yksityinen hinausfirma, Hinausautokeskus, on avannut katutöiden tieltä siirrettävien autojen ovia tiirikan avulla.

Rakennusvirastolla on sopimus kuuden eri hinausyrityksen kanssa autojen siirroista. Jokaista siirtoa valvoo rakennusviraston työntekijä. "Vain yksi yrittäjä on nähtävästi joskus mennyt autoihin", Holopainen sanoo.

Hänen mukaansa rakennusviraston tietoon on tullut vain 1–2 tapausta, joissa siirrettäviin autoihin on menty sisään. Helsingin Sanomat on saanut yhteydenottoja useammasta tapauksesta.

Hinausautokeskuksen mukaan tiirikointeja tehdään siksi, että pysäköity auto voitaisiin siirtää ilman vahinkoja kun kyseessä on neliveto tai auton käsijarru ja vaihde ovat päällä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.