16.6.2008 20:33
Sri Lankasta kotoisin oleva Lionel Gunathilaka Pallegedara järjesteli tavaroitaan Kalevankadun asuntolassa. Pallegedara häädettiin runsas vuosi sitten kodistaan vuokrarästien takia.
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina yksimielisesti laajan rakennusohjelman, jonka turvin asunnottomat saavat yli 800 uutta tukiasuntoa eri puolille pääkaupunkia seuraavan kolmen vuoden aikana.
"Tämä on tärkeä ja vakava asia", Helsingin kaupungin hallituksen puheenjohtaja Suvi Rihtniemi (kok) sanoi kokouksen jälkeen.
Otto Lehtipuu (vihr) oli tyytyväinen, että vaikeassa asiassa on päästy nyt liikkeelle. Yksittäisiin hankkeisiin voi kuitenkin vielä tulla muutoksia.
Alueiden asukkaat ovat olleet paikoin vastarinnassa. Eniten palautetta on tullut Etu-Töölöstä Ruusulankadun suunnitellun asuntolan lähistöltä. "Kaupunkilaisten kritiikki pitää ottaa tosissaan, jotta hankkeet saadaan onnistumaan", Lehtipuu sanoi.
Samaa mieltä Lehtipuun kanssa oli Sirkka-Liisa Vehviläinen (sd). Hänen mielestään hankkeiden onnistuminen vaatii hyvää vuorovaikutusta.
"Alueiden asukkaiden pitää hyväksyä tukiasunnot, eivätkä uudet asukkaat saa tuntea oloaan ulkopuoliseksi."
Puheenjohtaja Rihtniemen mukaan pienyritykset ovat olleet huolissaan, että tukiasunnot karkottaisivat alueelta asiakkaita. Aiesopimukseen lisättiinkin lause, jonka mukaan sosiaalivirasto seuraa hankkeiden onnistumista yhdessä asukkaiden, yritysten edustajien ja hankkeista vastaavien kanssa.
Rakennettavia tukiasuntoloita on 13 paikassa. Tavoitteena on puolittaa erityisesti Helsinkiä riepova asunnottomuus vuoteen 2011 mennessä. Ongelman ratkaisemiseksi kaupunki tarvitsisi 750 asuntoa, tukiasuntoa ja palveluasumispaikkaa.
Helsinki allekirjoittaa valtion kanssa aiesopimuksen muiden suurimpien kaupunkien tapaan. Valtio tukee rakentamista muun muassa Asuntojen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n ja Raha-automaattiyhdistyksen kautta.
Kustannusarvio suunnitelluille tukiasuntohankkeille on 85 miljoonaa euroa. Lisäksi asunnottomille on tarkoitus hankkia vuosina 2008–2011 yksittäisiä pienasuntoja kymmenellä miljoonalla eurolla. Valtion tuki voi olla enintään puolet kustannuksista.
Vantaan kaupunginvaltuusto hyväksyi aiesopimuksen sellaisenaan yksimielisesti maanantai-iltana.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Politiikka | Julkaistu 16:57
Vanhanen: Rehniä ei ajeta kauppakomissaariksi 14:07
Tutkijat: Olli Rehn on nyt vahvoilla 11:40
Rehn ei allekirjoita uusien EU-johtajien saamaa kritiikkiä 13:44
Stubb: Ulkoministeri Ashton solminee vahvat suhteet Clintoniin 8:28
Belgian Van Rompuy ja Britannian Ashton on EU:n uusi johtokaksikko 19.11. 23:32
EU:n tuore ulkoministeri yllättyi itsekin valinnastaan 20.11. 5:19