24.6.2008 16:45 | Päivitetty: 24.6.2008 20:20
Ravintola-arvostelun kirjoittanut Mikko Eerola sai maanantaina sähköpostiviestin, jossa häntä uhkailtiin oikeustoimilla.
Eerola kirjoitti kaksi viikkoa sitten Eat.fi -sivustolle arvostelun Nuevo Latino -nimisestä latinalais-amerikkalaisesta ravintolasta. Arvostelussa hän sanoi ravintolan ruokaa maukkaaksi, mutta ylihintaiseksi ja moitti tarjoilijoiden asiantuntemusta.
Eerola kommentoi ravintolakokemustaan myös yhteisöpalvelu Jaikussa.
Maanantai-iltana Eerola sai englanninkielisen sähköpostin hotmail-osoitteesta. Osoitteessa oli sama sukunimi kuin Nuevo Latinon ravintolapäälliköllä, Kahlua Cestonilla, mutta etunimi oli Pertti.
”Viestissä väitettiin, että mustamaalaan ravintolaa tahallaan. Siinä uhattiin, että jos jatkan kirjoittamista, he vievät asian oikeuteen. Ensin en ottanut viestiä todeksi, mutta sitten Nuevo Latinon ravintolapäällikkö Kahlua Cestoni soitti saman asian tiimoilta vaimoni työpaikalle”, Eerola kertoo.
Eerola kirjoitti saamastaan uhkauksesta Jaikussa, sekä omassa blogissaan. Hän lähetti ravintolalle vastausviestin tiistai-iltana.
”Ehdotin heille, että asia on loppuun käsitelty ja että kaikki on ohi, kunhan he pyytävät anteeksi vaimoltani”, hän toteaa.
”Se, että he sotkivat vaimoni tähän, oli asiatonta.”
Pertti Cestoni ei suostunut kommentoimaan asiaa Helsingin Sanomille puhelimitse. Digitoday-nettilehdessä hän kertoo työskentelevänsä Nuevo Latino -ravintolassa ja olevansa naimisissa ravintolapäällikön kanssa.
Tapaus muistuttaa kolmen vuoden takaisesta kohusta. Silloin ravintola Lehtovaaran omistaja vaati 80 000 euron korvausta nettikirjoituksesta, jossa ravintolan palvelua kritisoitiin.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Politiikka | Julkaistu 16:57
Vanhanen: Rehniä ei ajeta kauppakomissaariksi 14:07
Tutkijat: Olli Rehn on nyt vahvoilla 11:40
Rehn ei allekirjoita uusien EU-johtajien saamaa kritiikkiä 13:44
Stubb: Ulkoministeri Ashton solminee vahvat suhteet Clintoniin 8:28
Belgian Van Rompuy ja Britannian Ashton on EU:n uusi johtokaksikko 19.11. 23:32
Urheilu | Julkaistu 15:21