Julkaistu: 27.5.2009 lehdessä osastolla Kaupunki
Juha Siltanen (vas.), Joonas Antero, Henkka Hakala, Mikko Sissonen, Tommi Lehtiranta, Lassi Aalto ja Antti Kaplas olivat viime kesänä piknikillä We Love Helsinki -tapahtumassa Alppipuistossa.
Helsingin Alppipuistossa on sydänkesällä ilmeisesti viitenä
viikonloppuna pienimuotoisia kulttuuritapahtumia. Ohjelmatapahtumista on
vasta valmistunut alustava suunnitelma kaupungin rakennusviraston
mietittäväksi. Ohjelmapaperin teko venyi, kun virasto halusi suojella
puistoa ja karsia tapahtumia.
Kulttuurikeskus myös vaihtoi suunnitelman tekijää alkuvuodesta, ja tiedonkulussa oli puutteita.
Viime kesänä kulttuurielämään heränneessä puistossa pitävät näillä näkymin kulttuurijuhlia muun muassa Rauhanpuolustajat, Elmu ja Oranssi. Ohjelmistossa on myös jazzia, rockia, kansanmusiikkia ja -tanssia sekä folk-musiikkia.
Kulttuurituottaja Sampo Laurikaisen aiemmassa esityksessä ohjelmaa olisi ollut kuutena peräkkäisenä viikonloppuna kesäkuun lopusta elokuun alkuun. Nyt keskikesällä on kahden viikon tauko.
"Rakennusvirasto torppasi sen esityksen", kertoi alueiden käyttöpäällikkö Timo Korhonen rakennusvirastosta. "Halusimme kevyempää ratkaisua puiston kestävyyden takia ja siksi, että alue on tärkeä ajanviettopaikka ympäristön asukkaille."
Korhonen muistutti, että Alppipuistoon on tehty uusia istutuksia, joita tulee suojella. Korhosen mielestä viimevuotiseen verrattuna jätehuoltoa ja siivoustyötä pitää parantaa.
Rakennusvirasto toivoo myös, että konserteista selvittäisiin lähes ilman äänentoistolaitteita. Tapio Hopponen Elmusta sanoi, että tietoja Alppipuiston kesästä on saanut huonosti, ja yksittäiset juhlien järjestäjät ovat olleet vähän ihmeissään. Elmu suunnitteli aluksi kaksipäiväistä tapahtumaa, mutta sai sittemmin kuulla toisen päivän putoamisesta pois.
Myös Oranssin kulttuuripäällikkö Juho Minerva on ollut viime viikot "odottavalla kannalla".
Kulttuurikeskus tarjoaa Alppipuiston juhlille puitteet, pienen lavan ja perustekniikkaa. Se on käynyt keskustelua rakennusviraston kanssa lähinnä viikonloppujen määrästä ja tapahtumien kaksipäiväisyydestä.
"Ohjelmarunkoa on soviteltu", kuvaili kulttuurijohtaja Pekka Timonen. "Kaikki ei mene aina kuin ihannemaailmassa."
TIETOKULMAViisi viikonloppua 27.5.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Ulkomaat | Päivitetty 6:10
Urheilu | Päivitetty 9:54
Kulttuuri | Julkaistu 9:31
Riitasointuja wieniläisvalssissa 31.12.2006