10.12.2007 11:26 | Päivitetty: 10.12.2007 22:31
Rikoskomisario Juha Piippo (vas.) ja tiedotuspäällikkö Juha Hänninen osallistuivat virkarikoksista epäiltyjen poliisimiesten järjestämään tiedotustilaisuuteen.
Sisäministeriön ja Helsingin poliisilaitoksen johtajat eivät usko pääkaupungin huumepoliisin päällikön Jari Aarnion ja muiden johtavien tutkijoiden väitteisiin ajojahdista, joka kohdistuisi huumeyksikköön.
Valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koivisto ilmoitti maanantaina käynnistävänsä esitutkinnan seitsemän yksittäisen huumepoliisin toiminnasta. Tahallisista virkarikoksista epäillään yksikön päällikköä Aarniota, neljää tutkinnanjohtajaa ja kahta tutkijaa.
Viisi virkarikoksesta epäiltyä poliisimiestä on jäänyt sairauslomalle työuupumuksen vuoksi, huumepoliisin päällikkö Aarnio heidän joukossaan. Yksiköstä on jäänyt viime päivien aikana sairauslomalle kaikkiaan parikymmentä ihmistä eli yli puolet rikostutkijoista.
Aarnio ja neljä muuta rikoksesta epäiltyä järjestivät maanantaina oman tiedotustilaisuuden. Kaksi rikoksesta epäiltyä tutkinnanjohtajaa työskentelee tällä haavaa ulkomailla, mutta hekin antoivat Aarniolle luvan kertoa nimensä julkisuuteen.
Poliisit kiistivät syyllistyneensä rikoksiin. Heidän mukaansa lainsäädäntö on selkeä, eivätkä he ole rikkoneet sitä.
”Meistä on alkanut tuntua, että jokin taho haluaa yksikkömme pois järjestäytyneen rikollisuuden torjunnasta”, rikosylikomisario Aarnio totesi.
Tiedotustilaisuudessa kävi selväksi, ettei Helsingin huumepoliisi ole saanut haluamaansa tukea poliisilaitoksen johdolta eikä sisäministeriöstä.
Aarnion mukaan poliisit odottivat saavansa kiitosta tai jopa mitalin viime aikoina paljastamistaan isoista huumeringeistä, mutta ”nyt on tullut sangollinen paskaa niskaan”.
Huumepoliisien sairauslomia on epäilty protestoinniksi, mutta Aarnio puolusti niitä.
”Sairausloma on oikea vaihtoehto kohdallamme. Koemme olevamme yksin sodassa, eikä mistään tule tukea. Siksi emme ole viimeisen päälle työkykyisiä.”
Poliisimiehet pitävät hyvänä, että syyttäjä päätti käynnistää esitutkinnan rikosepäilyistä. Se voi heidän mielestään paljastaa, mikä taho yrittää savustaa heitä ulos huumerikosten torjunnasta. He eivät omien sanojensa mukaan tiedä edes sitä, mistä heitä epäillään.
Sisäministeriön poliisijohtaja Kimmo Hakonen kieltäytyi maanantaina kommentoimasta esitutkintaa. Sen sijaan huumepoliisien ajojahtiväitteen hän tyrmäsi melko suoraan. ”Se ei ole kommentoimisen arvoinen väite. Tuollaisia väitteitä on turha kommentoida”, hän totesi. ”Tässä ei ole kyse ajojahdista”, sanoi myös Helsingin apulaispoliisipäällikkö Jouko Salo.
”Eikä tässä toivon mukaan ole eri osapuolia. Kysymys on normaalista laillisuusvalvonnasta, jota on poliisissa monella tasolla.”
Helsingin huumepoliisi tekee töitä toistaiseksi sisäisten järjestelyjen ja yhteistyösopimusten turvin. Sopimuksia on Espoon, Vantaan ja keskusrikospoliisin kanssa.
Poliisien sairauslomat lamauttivat vakavien huumerikosten tutkinnan 8.12.2007
Torsti Koskinen: Iskut huumepiireihin voivat aiheuttaa vastaiskuja 10.12.2007
TIETOKULMANäitä poliiseja epäillään virkarikoksista 10.12.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kaupunki | Päivitetty 14:11
Ulkomaat | Julkaistu 16:10
Kotimaa | Päivitetty 13:42
Politiikka | Julkaistu 14:55
Ulkomaat | Julkaistu 14:53