lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

TAUSTA

Ilmiö tuttu muuallakin

1.3.2008 23:00 | Päivitetty: 2.3.2008 12:00

Teini-ikäisten seksinmyyminen on kohahduttanut helmikuun aikana myös Ruotsissa ja Tanskassa.

Länsiruotsalaisten nuorten joukko kertoi helmikuussa Expressen-lehdessä myyneensä seksiä ja saaneensa palkkioksi esimerkiksi farkkuja, kännykän puheaikaa, alkoholia ja huumeita.

Tytöt olivat 14–15-vuotiaita. Seksin ostajat eivät olleet monissa tapauksissa paljonkaan vanhempia vaan asiakkaita oli joskus löytynyt jopa omasta kaveripiiristä.

Tanskassa tehdyssä tuoreessa internetkyselyssä joka yhdeksäs 14–24-vuotias kertoi harrasteensa seksiä korvausta vastaan. Kyselyyn vastasi 2 400 teiniä Århusin seudulta.

Tyypillisimmin nuoret kertoivat harrastaneensa maksullista seksiä tuttavansa kanssa. Joka viides kertoi ostajan olleen yli 40-vuotias.

Suurin osa otti korvaukseksi rahaa. Alkoholi- tai tupakkakorvauksen hyväksyi 16 prosenttia, joka kymmenes halusi vastineeksi vaatteita tai puheaikaa kännykkään.

Tanskalaisnuoret olivat keskimäärin viittä vaille viisitoistavuotiaita aloittaessaan itsensä myymisen. "Seksi on ihanaa ja lisäksi saa paljon hyviä tavaroita", 14-vuotias tanskalaistyttö kuvaili tutkimuksessa.

Internetissä tehtyjen tutkimusten tuloksia ei yleensä pidetä luotettavina.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.