Julkaistu: 29.8.2007 lehdessä osastolla Kaupunki
Ilotulituksen SM-kisat saattavat kerätä ennätysyleisön Helsingin
keskustaan perjantai-iltana. Kymmenettä kertaa järjestettäviin kisoihin
odotetaan jopa 120000:ta katsojaa.
Odotettavissa on vielä enemmän väkeä kuin viime perjantain Taiteiden yössä. Yleisön toivotaan saapuvan julkisilla kulkuneuvoilla.
"Kaikki pääsevät kotiin, mutta eivät ensimmäisellä välineellä. Toivomme matkustajilta paljon juhlamieltä ja pitkää pinnaa", sanoo HKL:n liikennemestari Sami Aherva.
"Ammuimme viime vuonna Hernesaaren rannasta, ja saimme palautetta, ettei ilotulitteita nähty kunnolla. Kun mietimme, mihin tulisimme tänä vuonna, pelastuslaitos piti Töölönlahtea turvallisimpana paikkana", kertoo kilpailun järjestävän Nelosen projektivastaava Riitta Vorobjeff.
Kahdeksan kertaa kilpailun ilotulitteet ammuttiin Suomenlinnasta ja katsojat kerääntyivät Kaivopuistoon.
"Ihmisiä putoili Kaivopuiston kallioilta asfaltille ja mereen. Keskikaupungille on helppo tulla ilman autoa, ja väkijoukko purkautuu joka puolelle", palomestari Yrjö Niiranen perustelee.
Keskustassa on monta hyvää paikkaa kilpailun seuraamiseen. Katsojien toivotaan asettuvan esimerkiksi Kaisaniemenpuistoon, Säästöpankinrantaan ja Hakaniemeen, Eduskuntatalon portaille, Kiasman ja Sanomatalon eteen, Mäntymäelle, Stadionin pysäköintialueelle tai Töölönlahden pohjoispuolelle Kisahallin ja Vauhtitien välimaille.
Kilpailu alkaa kello 22.30 ja kestää hyvän sään vallitessa noin 40 minuuttia. Jos sataa, aikaa voi mennä tunti, Vorobjeff sanoo.
Kun väki purkautuu pois, tungos on kova. VR pelkää, että ruuhkassa ajaudutaan jopa ratakiskoille, koska ratapihaa ei ole aidattu.
"Toivomme malttia, sillä tungoksessa voi sattua kaikenlaista", kertoo lähiliikenteen liikennesuunnittelija Miika Koivisto. "Humalassa ei ymmärretä turvallisuusriskiä. Radanvarsikallioilta voi pudota radalle. Korkeille paikoille ei kannata kiivetä, sillä ajolangan sähkövirta vie hengen."
Linnunlaulun silta aiotaan sulkea tapahtuman ajaksi turvallisuussyistä. Lisäksi VR yrittää katkaista satamaradan liikenteen.
"Lähtevien junien kapasiteetti ei ehkä riitä. Yritämme saada lisävuoroja." Kotimatka voi kestää, Koivisto varoittaa.
Lähiliikenteen varsinaisissa junissa on mahdollisimman paljon lisäkalustoa, ja lisäksi VR ajaa 2.06 lauantaiaamuna lähtevän I-junan N-vuorona Keravalle. Kello 3.06 lähtee ylimääräinen N-juna Keravalle, ja 3.36 lähtevä N-juna ajaa Saunakallioon.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi