Julkaistu: 8.7.2007 lehdessä osastolla Kaupunki
Kolkko mielikuva Itä-Helsingin betonilähiöistä katoaa välittömästi,
kun tarkkailee aluetta oikeasta näkökulmasta, mereltä käsin.
Itä-Helsingin rannoilla on roppakaupalla näyttäviä omakoti- ja rivitaloja, jotka ovat useimmiten pensasaitojen takana, piilossa autoilijoiden katseilta. Harva ranta-asukki kuitenkaan tukkii oman näköyhteytensä merelle.
Helsingin virkistys- ja kerrostaloalueilla kävelyreitit kulkevat usein rantoja pitkin, mutta pientalojen valtaamille rannoille ei pääse käyskentelemään kuka tahansa.
Raha tahtoo sinne, missä aurinkokin on. Hienoimmat talot sijaitsevat järjestään etelärannoilla. Esimerkiksi Kulosaaren pohjoisrannalla paistaa vain avoin kallio. Lähimpänä vettä on rivitaloja, jotka ovat kuitenkin kaukana rannasta ja puiden takana. Sen sijaan saaren eteläpuolella pihat yltävät veteen asti, ja hulppeat talot ovat lähellä rantaa.
Tammisalon ja Marjaniemen rantatalot ovat keskimäärin uudempia kuin Kulosaaressa. Monet tontit ovat valtavia, mutta niissä on yleensä selvästi vähemmän rantaviivaa kuin rajaa naapurin kanssa.
Tammisalon, Laajasalon ja Vartiosaaren väliin jäävä salmi on Itä-Helsingin idyllisimpiä rakennettujen rantojen alueita. Talot ovat hienoja, mutta eivät pröystäileviä.
Salmi kuuluu kauneutensa ansiosta Kauppatorilta lähtevien vesibussien kiertoajelureitille. Sieltä turistiveneet sujahtavat ahtaaseen Laajasalon kanavaan. Mimmi Ylppö otti torstaina poikaystävänsä Vladi Skandebergin kanssa aurinkoa laiturilla Tammisalossa. Heitä eivät uteliaiden katseet haitanneet.
"Onhan tässä paljon ohikulkijoita, mutta saammepahan itsekin välillä jotain katsottavaa", Ylppö tokaisi. "Rannan lähellä ei saa edes ajaa kovaa, joten äänikään ei häiritse."
Auringonottajien laiturin ohittivat myös Vesa ja Anna Jukonen, jotka olivat kolmen lapsensa kanssa veneajelulla Laajasalon ympäri.
"Tämä on paras tapa viettää kesäpäivää. Emme valitettavasti pääse veneilemään kuin pari kertaa vuodessa", appiukkonsa venettä kipparoinut Vesa Jukonen kertoi.
Pariskunnan mielestä Itä-Helsingin hienoin veneilypaikka on Villingin saaren Kristallilahti.
Villinkiin on turha mennä etsimään yliampuvia lukaaleja. Saari on täynnä kesäasuntoja, jotka eivät ole kartanoluokkaa.
Saaren hienous onkin sen luonnossa. Kapeassa ja mutkittelevassa Kristallilahdessa on jyrkät rinteet ja tunnelma kuin Saaristomerellä.
TIETOKULMAVeneajelu Itä-Helsingissä 8.7.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi