9.12.2007 19:07
Järvenpää ja Kerava haluavat sisäministeriön suhtautuvan vakavasti kaupunkien alueluovutusvaatimukseen Tuusulasta. Kaupunkien palkkaama selvitysmies Jussi-Pekka Alanen esitti syyskuussa, että Keravan ja Järvenpään väliin jäävä osa Tuusulaa pääradan varresta liitetään naapureihinsa Ristikydön asuinalueeksi ja sen lisäksi myös Purolan aseman länsipuoli liitettäisiin Tuusulasta Järvenpäähän.
Kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk) ei ole pitänyt Keravan ja Järvenpään alueliitosvaatimuksia perusteltuina. Ministeriö teettänee joka tapauksessa lääninhallituksella kenttäkierroksen Järvenpään ja Keravan valtioneuvostolle jättämästä esityksestä.
Asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok) pitää tärkeänä, että radan varren rakentamattomat asuinalueet otetaan käyttöön. Vapaavuori tähdentää, että Ristikydön kehittämien asuntotuotantoon on tärkeämpää kuin se, minkä kunnan alueella se on. "Kuntien on pystyttävä seudulliseen yhteistyöhän", Vapaavuori sanoo.
"Ristikydön ja Purolan alueen kehittäminen on Länsi-Sipoon, Länsimetron ja Kehäradan mittainen hanke. Järvenpää ja Kerava ovat sitoutuneet tähän kehittämiseen päinvastoin kuin Tuusula", perustelee liitosvaatimuksia Järvenpään kaupunginjohtaja Erkki Kukkonen.
Hän laskee että Purolaan ja Ristikytöön on mahdollista saada tarvittaessa asunnot 20 000 asukkaalle.
Keravan ja Järvenpään ajatuksena on yhdistää kaupungit Ristikydön avulla yhtenäiseksi nauhamaiseksi kaupunkialueeksi. Ristikytöön rakennettava seisake tarjoaisi nopeat junayhteydet sekä etelään että pohjoiseen. Kaavailujen mukaan radan itäpuoli olisi pääosin työpaikka- ja kauppa-aluetta, kun asuntotuotannon pääosa sijoittuisi länsipuolelle.
Kukkosen ja Keravan kaupunginjohtajan Ralf Paqvalinin mukaan viimeistään ensi vuosikymmenellä kaupunkeja uhkaa rakennusmaan puute.
Tuusulan kunnanjohtaja Hannu Joensivu torjuu tiukasti naapuriensa laajentumishalun. "Tuusulan valtuustolla on yksimielinen kanta, että kunnan rajoja ei muuteta", Joensivu sanoo.
Hän muistuttaa, että kunta on aloittamassa jo ensi vuonna Ristikydön osayleiskaavatyön. "Olemme valmiit tekemään sen yhteistyössä naapuriemme kanssa tai jopa yhteisen yleiskaavan", Joensivu lupaa.
Järvenpää ja Kerava eivät tällaiseen yhteistyöhän usko. "On mahdotonta saada läpi yleiskaavaa, joka pitäisi hyväksyä kolmen kunnan päätöselimissä, kaupunginjohtaja Kukkonen sanoo.
Keravan ja Järvenpään mielestä Tuusulan tarjous ei ole aito: todellista kiinnostusta radanvarren kehittämiseen ei ole, koska kunnan painopistealueet ovat Hyrylässä, Kellokoskella ja Jokelassa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Ulkomaat | Julkaistu 23:00
Kulttuuri | Päivitetty 20:26
Urheilu | Päivitetty 21:27
Kulttuuri | Julkaistu 19:06